Kodin saanut koira: AIMEE

Syntymäaika: 1/2016-1/2017
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevetin klinikka)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

27.01.2018
Kerrassaan ihastuttava Aimee on löydetty kadulta harhailesta 27.11.2017 Bukarestin lähettyviltä Ioana Bodean toimesta. Ioana on uskomattoman eläinrakas ja ahkera vapaaehtoistyöntekijä, joka työskentelee Onevetissa. Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Onevetissa adoptio-ohjelman koirat rokotetaan, mikrosirutetaan ja testataan sekä ulko- että sisäloishäädetään. Niille tehdään myös EU-lemmikkieläinpassi. Lisäksi klinikan lääkärit tarkastavat koirat kliinisesti ja tarpeen mukaan tekevät lisätutkimuksia. Herttainen ja ystävällinen Aimee odottaa omaa kotiaan tällä hetkellä Onevetin klinikalla.

Iloinen ja leikkisä Aimee on kaikkien kaveri, se tulee klinikalla hienosti toimeen toisten koirien kanssa. Aimeen suhtautumisesta kissoihin on videokuvaa, joka on lisätty neidin esittelysivulle. Kuten videosta huomaa, Aimee on hyvin leikkisä kissojen suhteen ja se osoittaa kissaa kohtaan mielenkiintoa. Mikäli Aimeen kodissa asuu jo valmiiksi kissa, yhteiselo vaatii varmasti jonkin verran harjoittelua, muun muassa rauhallisempaa tapaa kohdata kissa. Vieraita ihmisiä Aimee saattaa alussa jännittää, mutta pian ilo ottaa yliotteen. Tuttujen ihmisten kanssa Aimee on reipas ja leikkisä. Hupsun Aimeen häntä tuntuu vispaavan taukoamatta edes takaisin niin, että neidin koko pylly heiluu.

Ihana Aimee on erityisen kaunis ja hellyttävä koira neito, joka hurmaa tulevan perheensä varmasti mennen tullen.

Aimeellä on arvion mukaan painoa noin 8-10 kg ja säkäkorkeutta noin 35 cm.

08.04.2018
Aimee saapui Suomeen 5.4.

11.03.2018
Aimee on varattu omaan kotiin Suomeen.
_______________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Aimee saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aimee on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Aimeen yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1666833950047939/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: