Kodin saanut koira: AKIRA (Projekti Speranta)

Syntymäaika: 11/2015
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

 

23.2.2016
Kulkureilla on pääyhteistyötarhojen lisäksi muutamia pienempiä yhteistyökumppaneita. Näistä yksi on Bukarestin ulkopuolella Gradistean kylässä asuva eläinsuojelija Luiza Mandru ja hänen miehensä. Yhdessä he ovat jo useiden vuosien ajan auttaneet Romanian kodittomia koiria. Heidän kotonaan asuu jatkuvasti noin 30-40 koiraa, joista suurin osa etsii omaa kotiaan. Nämä koirat ovat onnekkaita, sillä ne saavat asua hyvin kodinomaisissa oloissa ja ne ehtivät jo ennen oman kodin löytymistä tottumaan moniin arkisiin asioihin, kuten muihin koiriin, ihmisiin ja kissoihin.

Gradistean kylässä asuu myös vanhempi naishenkilö Nina, jonka suuresta koiramäärästä Luiza oli kuullut puhuttavan jo aiemminkin. Nina asuu lähellä peltoa johon paikalliset hylkäävät ei-toivottuja pentujaan ja niin hänelle on ajan saatossa kertynyt suuri lauma koiria. Viime syksynä tavattuaan Ninan Luiza päätti mennä katsomaan minkälainen tilanne todella oli. Hyväsydämisen Ninan pyrkimyksistä huolimatta hänen vähäiset varansa eivät riittäneet koirien kunnolliseen hoitoon ja kaikki 25-30 pihalla asunutta koiraa olivat nälkiintyneitä ja huonossa kunnossa. Tämän lisäksi ne lisääntyivät hallitsemattomasti keskenään. Yhdessä Kulkurit ja Luiza päättivät ryhtyä auttamaan Ninaa ja niin käynnistyi projekti Speranta.

Akira, Allie, Arty ja Bigo ovat aloittaneet elämänsä Ninan luona. Ne ovat kuitenkin onnekkaita, sillä ne ovat päässeet Luizan luokse kasvamaan ja opettelemaan pennuille tärkeitä taitoja turvallisessa ympäristössä. Nyt ne ovat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, jotta ne pääset adoptio-ohjelmaamme etsimään omia kotejaan.

Kaikki neljä pentua ovat juuri sellaisia iloisia ja touhukkaita vipeltäjiä, kun terveiden pentujen kuuluukin olla. Ne ovat äärettömän ihmisrakkaita ja sosiaalisia ja rakastavat leikkimistä sekä keskenään että ihmisten kanssa. Luizan mukaan kaikki neljä pentua ovat kilttejä ja lempeän oloisia ja ainakin vielä kaikki vaikuttavat hyvin miellyttämishaluisilta. Pennut ovat Luizan luona tottuneet muihin koiriin ja uskovat heti kun joku vanhempi niitä komentaa. Akira, Allie, Arty ja Bigo ovat pienestä pitäen tottuneet myös kissoihin ja voivat siis mainiosti lähteä myös kotiin, jossa sellaisia asustaa.

Pennuista kasvaa aikuisina keskikokoisia, noin 45-50 cm korkeita ja 15 kiloa painavia. Arty ja Bigo ovat tällä hetkellä hieman siskojaan pienempiä ja saattavat jäädä hieman pienempikokoisiksi.

28.2.2016
Akiran kohdalle osui suuri onni kun sen ikioma koti varasi sen tänään.

2.4.2016
Suloinen pieni Akira on tänään aloittanut elämänsä ikioman perheensä jäsenenä. Onnea koko perheelle!

____________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Akira tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Akira saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Akira on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: