Kodin saanut kissa: SEVERI (ent.Aktilist)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

AKTILIST

* n. 5 kk (syyskuussa 2013)

* uros (kastroitu)

* Rakvere, Viro.

Aktilist on löytynyt Rakveren kaupungista Näituse-kadulta ilman emoaan veljensä Pojan kanssa toukokuun lopulla 2013. Pennut olivat silloin vain noin kuukauden ikäiset. Veljekset ovat varttuneet hoitokodissa, mikä on mahdollistanut niille hieman paremmat olosuhteet, kuin mitä tarhalla on yleensä tarjota kasvaville pennuille. Hoitokodissa ne tottuivat myös toisten kissojen ja koiran seuraan.

Helsinkiin kotihoitoon Aktilist saapui veljensä kanssa lokakuussa. Ne ovat nyt noin puolen vuoden ikäiset. Aktilist on pennuista jonkin verran aktiivisempi, mutta ei liikoja, toisin kuin nimestä ehkä voisi päätellä. Aktilist hakee enemmän ihmiseltä huomiotakin ja se on kiltti, leikkisä pentu, joka viihtyy myös sylissä, kunnes on aika rientää taas leikkeihin. Aktilist on hyvin huomaavainen kaveria kohtaan ja osaa jättää veljensä rauhaan, kun rauhallisempi Poja sitä haluaa. Aktilistille paras koti olisi sellainen, että siellä olisi kissakaveri. Mahdollisesti myös koira voisi kelvata toimittamaan sen seuralaisen virkaa. Reippaana poikana Aktilist sopisi myös lapsiperheeseen.

Päivitystä kotihoidosta 22.10.2013: Molemmat ovat ihania, kilttejä, rauhallisia ja leikkisiä poikia. Pojat hakeutuvat syliin ja rakastavat rapsutuksia, varsinkin Aktilist. Tykkäävät leikkiä leluilla, ja ovat uteliaita poikia. Seuraavat melkein koko ajan mitä ihmiset touhuavat. Lasten kanssa tulevat hyvin toimeen! Olisi hyvä jos pennut pääsisivät samaan kotiin kun tulevat mahtavasti toimeen ja ovat läheisiä mutta jos ei, niin Aktilistille suosittelemme aktiivista kotia tai kissakaveria, Poja on rauhallisempi kaveri ja pärjää joko yksin tai kissakaverin kanssa.

Aktilist on jo kastroitu ja se luovutetaan uuteen kotiin EU-passeineen asianmukaisesti sirutettuna, rokotettuna ja loishäädettynä.

Aktilist ja Poja saivat yhteisen kodin Helsingistä 6.12.2013.

Varaajana toimi Tiia

19.1.2016 Severi palasi etsimään uutta kotia veljensä Hirmun kanssa. Veljekset eivät tule toimeen koirien kanssa ja heille etsitäänkin ensisijaisesti yhteistä kotia jossa ovat kodin ainoat lemmikit. Severi on leikkisä, kiltti, ihmisläheinen ja hakeutuu aktiivisesti syliin silitettäväksi. Severi on myös seikkailunhaluinen ja pyrkii ulos jos ikkuna tai ovi on auki. Uuden kodin pitääkin huolehtia siitä, että koti on turvallinen eikä Severi pääse karkaamaan.

12.4.2016 Veljekset ovat muuttaneet yhdessä uuteen kotiin.

Yhteydenotot Leilalle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: