Kodin saanut koira: ALBIN

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Albin1 0515

ALBIN

* arvioitu syntymävuosi 2009

*uros

* kastroitu

*Romaniassa

 

 

 

 

24.03.2014
Albin on tällä hetkellä Romaniassa eläinsuojelia Anda Murgun luona odottamassa omaa kotiaan.

Albin on löytänyt tiensä tarhalle jo pentuna. Tarkemmin emme sen menneisyyttä tiedä, mutta poika on ollut hyvin pieni tarhalle tullessaan. Albin on siis elänyt tarhalla koko nelivuotisen elämänsä. Albin on löytynyt samaa aikaa sisarensa Alban kanssa, Alba on kuitenkin matkustanut kauttamme omaan kotiin Suomeen jo noin vuosi sitten.

Albin on ujohko nuori mies. Albin haluaisi todella paljon tulla tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa, mutta sen ujous vie voiton ja se pysyttelee mielummin taka-alalla katselemassa vieraita. Jos vieras ihminen antaa Albinille tarpeeksi aikaa, tulee poika hitaasti tutustumaan. Andan kanssa Albin on rento ja todella sosiaalinen. Poika siis vain tarvitsee tulevalta omistajaltaan aikaa ja rauhallista tutustumista.

Albin on kerran karannut tarhalta, mutta palannut tarhalle omia aikojaan. Albin on kuitenkin tullut reissultaan takaisin arpisena, joten ilmeisesti poika on saanut jonkun paikallisen reviiritietoisen uroksen vihat niskoillensa. Näitä arpia Albinissa näkee edelleen, mutta ne eivät haittaa poikaa millään tavoin.

Albin etsii rauhallista kotia, jossa ymmärretään aran koiran tarpeita. Albin ei ujoutensa takia sovi aivan kaupunkien keskustaan, mutta rauhallinen taajama koti voisi olla mahdollinen. Albin ei osaa kulkea remmissä, eikä se ole sisäsiisti, mutta poika oppii taidot varmasti nopeasti kunhan omistaja on vain valmis opettamaan pojalle kaiken alusta alkaen.

Albin on tällä hetkellä n.50cm korkea ja painaa n. 30kg. Albinilla on töpöhäntä ja siltä puuttuu yksi varvas etujalasta.

26.06.2014
Hurmaava herra Albin. Ihana ujohko kaveri, joka hetken kerättyään rohkeutta, tuli tervehtimään ja otti rapsuttelut rauhallisesti ja lempeästi vastaan. Loishäädön laittaminen oli todella jännittävää ja siinä tilanteessa Albin menikin karkuun ihan tosissaan. Albinin ujous ei ole täysin mahdotonta, kunhan pojalle antaa aikaa ja omaa rauhaa, utelaisuus voittaa kyllä. Rohkaisituttuaan Albin ei säpsy tai säikähtele normaalitilanteissa, vaan tervehtii mielellään. Poika tulee vaatimaan aikaa ja panostusta luottamisen luomiseen ja uusien tilanteiden kohtaamiseen.

Hurmaava, ujopiimä Albin odottaa kotiaan, olisiko se sinun luonasi?

12.02.2015
Lokakuussa 2014 Kulkureiden aktiivit tapasivat Albinin Suflete Dragin tarhalla. Vaikka Albin edelleen jännittää vieraita, on poika kuitenkin utelias ja haluaa lähestyä, joten potentiaalia pojassa on paljon. Albin etsii edelleen kotia, jossa ymmärretään ujon koiran tarpeita ja osataan antaa aikaa kotitumiseen ja tapojen oppimiseen.

11.05.2015
Maaliskuun ja toukokuun aktiivien reissut on nyt tehty ja Albin on edelleen herkkä ja ujosteleva kaveri. Ihmiset kyllä kovasti kiinnostavat ja poika on iloinen kun vieraita tulee. Ujous kuitenkin iskee niin, että Albin piilottelee tuttujen ihmisten takana tai menee koppiin turvaan. Vasta jonkin ajan kuluttua Albin uskaltautuu kosketusetäisyydelle.Tuttujen ihmisten kanssa Albin on iloinen ja reipas itsensä, mutta vieraiden kanssa ei pysty rentoutumaan. Muiden koirien kanssa Albin tulee mainiosti toimeen, jos joku ärähtää, poistuu Albin paikalta.

Albinin poskessa on kalju läiskä, joka on ollut Albinilla ihan pennusta asti. Kyseessä on jonkinlainen ihovaiva, joka poistuu hoidolla n. 6 kk ajaksi ja palaa sitten.  Välillä iho tulehtuu, mutta vaiva ei haittaa Albinia itseään mitenkään ja hoito auttaa aina joksikin aikaa.

Albin tulee vaatimaan reilusti aikaa ja kärsivällisyyttä, päästäkseen kotikoiran elämään kunnolla kiinni.

30.7.2015
Hurmaava Albin odottelee edelleen kotiaan löytyväksi Suflete Dragin Jilavan tarhalla. Albin tavattiin Kulkurien aktiivien toimesta heinäkuun matkalla. Albin on edelleen ujo, mutta kuitenkin kiinnostunut vieraista. Yhdet iloiset pusutkin Albin kävi aktiiveillemme antamassa, mutta sitten vetäytyi uudelleen kopin taakse turvaan. Tuttujen ihmisten kanssa Albin on reipas ja rakastava. Albinin iho-ongelma on näin kesäkuumalla käynyt taas hieman pahemmaksi, mutta Albinia se ei tunnu haittaavan.

20.9.2015
Syyskuisella Romanian matkallaan aktiivimme tapasivat myös sympaattisen Albinin. Albin on rohkaistunut paljon viime tapaamisesta, mutta edelleen varovaisena pystyttelee hieman kauempana ja jännittää uusia ihmisiä. Se on kuitenkin selvästi kiinnostunut ihmisistä ja sen häntä heiluu koko ajan. Sitoutuneen ja kärsivällisen perheen luona Albin reipastuisi varmasti edelleen.

10.11.2015
Saimme ihania uutia: kultainen Albin on saanut oma loppuelämän kodin Ranskasta.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Albin saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Albin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Rosannalle.

Video Albinista ja kaveristaan Dalmasta 03/15

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: