Kodin saanut koira: ALBITA

Syntymäaika: 2007
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 50 koiraa ja 20 kissaa kerrallaan. Näistä noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Yksi Luizan suojateista on jo seniori-ikään ehtinyt Albita. Tämä mummukka on asunut Luizan luona pitkään. Alun perin se kuului koiralaumaan, joka eleli Gradistean kaduilla. Kun koiravainot Romaniassa alkoivat vuonna 2013, oli koko lauma vaarassa tulla myrkytetyksi. Luizalla ei ollut vaihtoehtoja, muuta kuin ottaa koko lauma luokseen turvaan.

Tutustuimme Albitaan ensimmäisen kerran vieraillessamme Luizan luona marraskuussa 2015. Jo tällöin mummukka kiinnitti huomiomme iloisella elämänasenteellaan. Albita ei kuitenkaan vielä päätynyt adoptio-ohjelmaamme, sillä se oli saanut aivoinfarktin noin vuosi takaperin ja sillä oli korkeat verenpaineet. Nyt olemme kuitenkin seuranneet Albitan elämää jo tovin. Mummukka on päivittäisellä lääkityksellä, eivätkä terveysongelmat tunnu vaikuttavan sen elämään juurikaan. Luiza on myös keskustellut Albitaa hoitaneen eläinlääkärin kanssa, joka on todennut, että verenpaineet eivät ole este lennolle.  Niinpä Albitan on aika aloittaa kodinetsintä Kulkurien erityisadoptio-ohjelmassa.

Tavatessamme Albitan tammikuussa 2016, oli mummukka oma iloinen itsensä. Se tuli reippaasti tutustumaan vieraisiin ja nautti kovasti rapsutuksissa. Ihmisten seurassa Albita on rento, eikä jännitä yhtään. Sillä on kuitenkin jo sen verran ikää, että se ei hötkyile turhia. Albita on asunut koko tähänastisen elämänsä yhdessä Belle M nimisen koiran kanssa. Belleä onnisti pian tammikuun reissumme jälkeen ja se adoptoitiin Suomeen. Bellen lähdön jälkeen Albita on ymmärrettävästi ollut kovin hämillään ja masentuneen oloinen. Luiza kertoi yrittävänsä pian, jos Albita hyväksyisi uuden poikakaverin itselleen. Parasta olisi kuitenkin, että myös Albita löytäisi ikioman kotinsa Suomesta. Kodissa voi hyvin olla koirakaveri jo mummukkaa odottelemassa. Albita on noin 55cm korkea ja painoa sillä on tuhdisti, reilut 20kg.

Albita tarvitsee jatkuvan lääkityksen ja eläinlääkärin seurannan täällä Suomessa. Lisäksi Luizan luona se saa kalanmaksaöljyä päivittäin ja sillä on suolaton ruokavalio. Luiza kertoi, että välillä Albitan pää nykii, mutta muita oireita sillä ei ole.

Nykytilanne
4.11.2017
Kun Albitan piti lähteä OneVetin Cosoban tarhalle valmisteltavaksi kotimatkaa varten, kävi ilmi, että se ei kykene olemaan lentoboksissa. Kymmenen tunnin matka Suomeen olisi ollut liian iso riski, joten Albitan kotimatka suureksi suruksi peruuntui. Se jää asumaan Luizan luokse, jossa siitä pidetään varmasti huolta. Niin hoitopaikasta tuli Albitan loppuelämän koti. 

2.10.2017
Pepunpyörittäjä on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

18.9.2017
Kulkurien aktiivit tapasivat Albitan viime viikolla vieraillessan Romaniassa. Mummo on, jos mahdollista, entistäkin sydämeenkäyvämpi. Sen esittämä pepputanssi on aivan täydellisen hurmaava ja sen elämänilo on tarttuvaa. Pikkaisen on päässyt kylkiin tulemaan ekstraa, mutta ei se mummon söpöyttä vähennä. Huolimatta siitä, että Albita on elänyt Bellen lähdön jälkeen yksin eristettynä muista koiristakin, se on ihan tolkuttoman sosiaalinen ja tasapainoinen. Onneksi yksinolo on nyt päättynyt ja Albita saanut uuden kaverin, Mellowin. Mellowin kanssa mummukka tulee hyvin toimeen.  Albita on koira, joka meinaa pökertyä mielihyvästä, kun oikein rapsutetaan hännänjuuresta. Lienee melko vähästä onnelliseksi tuleva tättähäärä. Albita on suloinen touhuilija, jolle ruoan rinnalla ihminen on parasta maan päällä.

25.7.2017
Aktiivimme tapasivat Albitan hiljattain vieraillessan Romaniassa. Albita on elänyt samassa tarhassa koko Luizalla oloaikansa ja vain hieman ennen vierailua se oli siirretty toiseen tarhaan. Albita oli vielä hieman hämillään muutoksesta ja sen käytös hieman aiempaa varovaisempaa. Vieraita kohtaan mummukka oli kuitenkin oma kultainen itsensä. Se tuli lempeästi luo ja painautui vasten rapsuteltavaksi. Välillä se kävi vilvoittelemassa kaivamassaan kuopassa kun helle iski päälle. Ikä alkaa jo näkymään Albitassa ja olisikin ihanaa, jos tämä “täyden kympin mummo” pääsisi viettämään viimeiset vuotensa rakastettuna perheenjäsenenä.

10.5.2017
Albitan pitkäaikaisen elämänkumppanin Bellen lennettyä Suomeen asuu Albita nyt yksin tarhassaan. Aluksi se oli masentunut kaverin lähdöstä, mutta vaikuttaa nyt tottuneen tilanteeseen. Albita on rauhallisen ja lempeän ystävällinen. Se  liimautuu mielellään ihmisen kainaloon. Mummukkaa ei uskoisi ikäisekseen. Albita on lempeä, eikä vuodet eikä kokemukset ole kyenneet sammuttamaan pilkettä sen silmissä. Albita rakastaa läheisyyttä yli kaiken ja olisi varmasti onnellisimmillaan oman ihmisen rinnalla.


 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Albita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Albita on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Maarit Auranen

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: