Kotia etsivä koira: ALDWIN (A-Team) (Suomessa)

Syntymäaika: 1/2015
Sukupuoli: uros
Kastroitu
Sijainti: Suomessa (Eurajoki)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
6.1.2023

Aldwin on kokenut elämänsä aikana paljon. Se astui sisarustensa lailla adoptio-ohjelmaan kesäkuussa 2015. Sillä on ollut oma koti kolme kertaa, josta viimeisimmän piti olla se viimeisin. Siellä Aldwin oli ensin kotihoidossa mutta sai sitten jäädä omaksi. Aina emme kuitenkaan voi ennustaa mitä elämässä tapahtuu ja valitettavasti Aldwin joutuu nyt neljättä kertaa hakemaan itselleen uutta kotia. Tämä on sydäntäsärkevää jo itsessään, mutta erityisen ikävältä tuntuu koska Aldwin ja nykyinen omistaja ovat löytäneet hienon yhteisen sävelen ja omistaja osaa lukea ja tukea Aldwinia täysin niissä tilanteissa, jossa Aldwin tarvitsee sitä tukea ja ohjausta, jo ennen kuin itse sen tietää.

Aldwin on herkkä ja älykäs koira, joka tuntee ja elää ihmisen tunnetiloja peilaten niitä itseensä ja omaan toimintaansa. Aldwin on tullut toimeen muiden koirien kanssa, kunhan tutustuttaminen osataan tehdä oikein eikä toinen koira tule ns. suoraan iholle. Aldwinin kanssa ei voi jäädä patsastelemaan vaan tutustuttaminen on paras tehdä liikkeellä ollessaan. Tästä ja kaikesta muusta tullaan keskustelemaan lisää prosessin aikana.

Aldwinilla on taipumus helposti alkaa vahtimaan jotain tiettyä resurssia, nykyisessä kodissa se oli koirakaveri, jota Aldwin kiihkeästi puolusti ja vahti muilta, niin ihmisiltä kuin koirilta. Yksinolo on sujunut vaihtelevasti Aldwinin kanssa, nyt kun ei vanha koirakaveri tassutteli sateenkaarisillalle, Aldwinin yksinolo on sujunut paremmin. Omistaja miettii että tämä voi johtua siitä, että Aldwin ei nyt koe tarvitsevan suojella ketään.

Aldwinilla on joskus ollut reaktiivista käytöstä ei kuitenkaan koskaan oman omistajan/hoitajan kanssa, päinvastoin Aldwin käyttäytyy erittäin hyvin omistajansa kanssa, mutta muutamia tapauksia on, joissa Alvinin turhautuminen on purkautunut lähellä olevaan ihmiseen tilanteessa, jossa stressitekijöitä on ollut liikaa. Tämän tyyppiseen ongelmaan ratkaisu on ennakointi ja hyvä koiranlukutaito. Aldwin näyttää pitävät rutiineista ja siitä, että asiat pysyvät tuttuina ja turvallisina.

Aldwinille etsitään osaavaa, koirakokenutta ja sitoutunutta kotia, ideaalisin olisi jos perheeseen kuuluisi 1, max 2 aikuista, jonka elämä jo on asettunut uomiinsa. Olisi valtavan ihanaa jos Aldwin pääsisi nauttimaan loppuelämästään paikkaan, joka on aika rauhallinen, missä on tilaa juosta ja nuuskutella ja missä ei välttämättä ole niin vilkasta sosiaalista elämää. Aldwin on tyytyväinen ja onnellisemmillaan omassa pienessä porukassaan. Erittäin tärkeää Aldwinin kanssa on se, että omistaja on hyvä koiran elekielen tuntija ja tahtoo oppia tuntemaan Aldwinin ja Aldwinin viestit mahdollisimman hyvin. Aldwin tarvitsee omistajan, jolla on lempeää itsevarmuutta ja vahva käsitys palkkioon perustuvasta kouluttamisesta. Kokemus paimenkoirista katsotaan eduksi ja kiinnostus harrastaa Aldwinin kanssa vaikkapa ihan vain omaksi iloksi, on äärimmäisen iso plussa, sohvaperunaksi Aldwin tuskin soveltuu. Ymmärrys koiran stressistä sekä käytännön että teorian tasolla on tärkeää.

Lapsiperheeseen emme Aldwinia sijoita, emme myöskään kissakotiin. Toisen koiran kaveriksi huolellisesti harkiten, kokonaistilanne huomioiden. Aldwin on nykyisen omistajansa kanssa käynyt vaeltamassa, matkustanut julkisissa yms. ja nämä kaikki on sujunut tosi hyvin. Mutta se on pitkän yhteisen matkan lopputulos ja harjoittelua on tarvittu. Ennakointi on kaiken a ja o kun toimii Aldwinin kanssa.

Aldwin on noin 50-55cm korkea ja painaa noin 20kg.

Päivitykset

6.1.2023
Allulla menee kotihoidossa entiseen malliin, eli oikein hyvin! Herra on alkanut pitää kotihoitopaikan pihaa ihan kuin omanaan, niin kuin kuuluukin, ja välillä aidan ohi kulkeva naapurin koira kuumentaa tunteita. Kotihoitajan kanssa tilanteita on katseltu hihnasta käsin, mistä onkin ollut suuri apu.

11.11.2022
Allu on asustellut nyt parisen kuukautta Eurajoella yhden miehen taloudessa maaseudulla ainoana eläimenä. Allulla sujuu näissä merkeissä erinomaisen hyvin. Allu osallistuu aktiivisesti päivien puuhiin, puutöihin, kurpitsan keruuseen ja veneilyäkin Allu on päässyt kokeilmaan. Allu pääsee päivittäin pitkille metsälenkeille, joilla se on suurimman osan ajasta ongelmitta vapaana. Allun perustottelevaisuus onkin erinomaisella tasolla. Nykyisellä hoitajalla ei ole haasteita Allun kanssa, mutta toki Allu vaatii koiran elekieltä osaavan tulkitsijan rinnalleen jotta elo pysyy sujuvana.

Lisätty Allusta uusia kuvia ja videoita.

14.9.2022
Aldwin on siirtynyt uuteen kotihoitopaikkaan rauhalliseen ympäristöön ja ensihetket siellä vaikuttavat oikein lupaavilta. Päivitämme Allun uusimpia kuulumisia sen asetuttua hoitopaikkaan.

18.5.2022
Toukokuussa kävimme tapaamassa Aldwinia koirahoitolassa, jossa Aldwin välillä on hoidossa nykyisen kotihoitajan/entisen omistajan työmatkojen vuoksi. Koirahoitola voi olla koirille aika stressaava paikka ja suuri muutos kotielämään. Aldwin on ollut kyseisessä hoitopaikassa muutamia kertoja aiemminkin, ja viime kerralla Aldwin oli lähtenyt ensimmäistä kertaa hoitajien kanssa ulos. Mennessäni tapaamaan Aldwinia, Aldwin odotti häkissään käytävän päässä. Häkissä Aldwin haukkui minulle selvästi hieman epävarmana, mutta hoitolan hoitajan kanssa Aldwin lähti todella innoissaan ja avoimesti ulkoilemaan. Ulkona Aldwin tuli heti myös tutustumaan minuun, eikä sisällä olleesta epävarmuudesta ollut enää merkkiäkään. Päinvastoin Aldwinista oli kiva tutustua uuteen ihmiseen ja nakit toki auttoivat asiassa.

Aldwin kulki todella hienosti hihnassa ja hoitaja kertoi että nyt kun Aldwin on lämmennyt heille ja luottaa hoitajiinsa, ei heillä ole enää mitään haasteita sen kanssa.

Aldwin on todella upea, fiksu, herkkä ja hyvin koulutettu koira, joka tulee olemaan vielä jollekin onnekkaalle mitä mainioin ystävä.

Lisätty uusia kuvia ja videoita Aldwinille. Aldwin etsii omaa kotia TAI kotihoitopaikkaa.

13.4.2022
Aldwinin elämä pyörii melkolailla ennallaan, se on etsinyt lopullista kotiaan jo lähes vuoden. Välillä Alvin on ollut hoidossa myös koirahoitolassa kotihoitajansa pitkien työjaksojen aikana ja pärjännyt sielläkin ihmeen hyvin. Kunpa Alvinin onni kääntyisi pian ja se löytäisi oman paikkansa maailmassa.

18.12.2021
Aldwin-poika se vaan edelleen etsii omaa kotiaan, eikä joulu uudessa kodissa näytä toteutuvan tänä vuonna. Myös kotihoitopaikka on yhä hakusessa, eli jos sinusta tuntuu siltä, että voisit harkita Alvinille joko kodin tai kotihoitopaikan tarjoamista, olet lämpimästi tervetullut olemaan yhteydessä Alvinin yhteyshenkilöön! Pohditaan yhdessä Alvinin ja tarjoamasi paikan yhteensopivuutta. 🙂

13.11.2021
Adlwin, näin meidän kesken ihan Alvin vaan, etsii edelleen sitä ikiomaa, loppuelämän kotiaan tai kotihoitopaikkaa Tampereelta käsin. Komea poika on ihan oma upea itsensä edelleen. Saimme kotihoitajalta hienon videon Alvinin ja jonkin mystisen eläimen kohtaamisesta, katso video niin tiedät mistä on kyse! Alvinin hoitaja muistuttaa, että Alvinissa piisaa kyllä myös viettiä, mutta käskyn alla ja hallinnassa Alvin osaa hienosti jättää myös mystiset metsäneläimet rauhaan. Upea koira siis!

3.10.2021
Aldwinin, tuttavallisemmin Alvinin, yhteyshenkilö ja yhdistyksemme toiminnanjohtaja kävivät tapaamassa Alviniä lenkkeilyn merkeissä syksyisenä sunnuntai-iltana. Tapaamisessa kävi selväksi, että Alvin on upea koira, jolla on hieno kontakti ja luotto entiseen omistajaansa, nykyiseen kotihoitajaan. Alvin uskaltaa ottaa kontaktia vieraisiinkin ihmisiin tosi pian ensi kohtaamisen jälkeen ja herkut uusien tuttavuuksien taskusta maistuvat. Toisten koirien tullessa vastaan pääsemme näkemään, että vaikeatkin ohitustilanteet sujuvat hyvin Alvinin tukeutuessa hoitajansa ohjaukseen. Vauhdikas poika kun on, Alvin hieman turhautuu ja alkaa kuin komentaen haukkua kun olemme liian pitkään paikoillamme.

Upeaakin upeampi Alvin jää nyt odottamaan, että oma ihminen huomaa hänet ja ottaa yhteyttä.

Lisätty videoita ja kuvia.

1.7.2021
Alvin palaa etsimään kotia omistajan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi oltuaan kodissaan 2016-2021.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Aldwin saapui Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aldwin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää

 


Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: