Kodin saanut koira: ANTTON (Pörrötrio)

Syntymäaika: 5/2016
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

6.12.2016
Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa tai ilman emoaan johonkin syrjäisään paikkaan. Näillä pennuilla on häviävän pieni mahdollisuus selvitä omillaan ja vain pieni osa niistä selviää aikuisiksi.

Onevetin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista Romaniassa. Tarhaa ylläpitää eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut, jotka käyttävät kaiken aikansa koirien auttamiseen. OneVetin tarhalla on jatkuvasti noin 300 koiraa ja viime aikoina määrä on ollut tasaisessa kasvussa, sillä pentujen piilottamisen sijaan Cosoban alueella asuvat ihmiset ovat alkaneet hylätä niitä tarhan edustalle. Niinpä Onevetin tarhan työntekijät löytävät nykyään lähes päivittäin hylättyjä pentuja porttinsa edustalta. Nämä pennut ovat onnekkaita, sillä ne pääsevät turvaan tarhalle ja sieltä käsin niillä on mahdollisuus löytää koti Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Tällaisia onnekkaita ovat pentuja ovat Pörrötrion muodostavat sisarukset Antton, Bali ja Cinna.

Antton on samassa häkissä useamman muun koiran kanssa ja tulee siellä kaikkien kanssa hyvin toimeen. Iloinen peruspentu, touhukas, utelias ja kova vipeltäjä. Hieman jännittää sylissä, mutta kun laskee takaisin maahan neljälle tassulleen, niin johan alkaa tapahtua, silloin rohkeus kasvaa ja mennään lujaa.

Anttonista tulee aikuisena keskikokoinen, noin 50-55cm korkea.

27.12.2016
Antton on saanut kodin Saksasta.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Antton tulee Suomeen kastroimattomana, tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

 

Antton saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi xxxx on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: