Kodin saanut koira: AQUILIA

Syntymäaika: 9/2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
25.1.2020

Anda Popescu on romanialainen eläinsuojelija, eläinoikeuksien aktiivinen puolesta puhuja sekä Happy Dogs Moreni – koiratarhan ylläpitäjä. Koiratarhalla on vajaa 150 koiraa, joista jokainen on steriloitu tai kastroitu, jos niiden ikä sen vain sallii ja rokotuksin suojattu. Anda itse sanoo, että se on vähintä, mitä he voivat tehdä. Koiramäärä on romanialaisittain varsin maltillinen, mutta Anda itse kertoo toivovansa, että koiria olisi ainakin puolet vähemmän. Hän tuskailee, että he tekevät paljon töitä pitääkseen tarhan koiramärän mahdollisimman alhaisena, mutta heille hylättyjen koirien määrä on älytön. Niitä heitetään aitojen yli ja jätetään kassissa porttien ulkopuolelle.

Aquilia on ollut tarhalla nuoresta asti. Sen oli yhdessä vaiheessa tarkoitus päästä Saksaan, mutta tämä ei sitten ikinä toteutunutkaan ja niin Aquilia otettiin Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Neiti tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja se vaikuttaa todella ihmisrakkaalta, tasapainoiselta ja ihanalta koiralta, joka toki taustansa vuoksi tulee tarvitsemaan aikaa sopeutuakseen uuteen ympäristöön. Saadessaan vieraita häkkiinsä, Aquilia on alkuun hieman rauhaton ja poikkeuksellinen tilanne hieman stressaava, mutta neiti osaa kuitenkin hienosti myös rauhoittua. Aquilia haistelee vieraita ja vaikka vierailijat hieman jännittävätkin, niin jo parissa minuutissa se nauttii ujosti hellyydestä. Ihanalla tavalla hiukan hömppä koiraneiti. Aquilian hampaat ovat melko huonossa kunnossa, mahdollisestikin pentuaikana sairastetun penikkataudin seurauksena ja tulevan kodin olisikin hyvä varautua mahdolliseen hammasremonttiin.

Aquilia on kooltaan noin 50 cm ja 22 kg.

 

Päivitykset
25.5.2020
Hyviä uutisia, Aquilia on saanut kodin Saksasta!

11.2.2020
Ihastuttavan Aquilian kuvia päivitetty, lisäksi nähtävänä on uusi video!

25.1.2020
Aquilia ilosteppaa saadessaan vieraita häkkiin. Neiti sivuuttaa namit ja on huomattavasti kiinnostuneempi huomiosta ja rapsutuksista. Aquilia painautuukin vierasta päin ja haluaa vain olla siinä, rapsuttaa saa ja pitää ihan joka puolelta. Superkultainen muru, miten sympaattinen voikaan koira olla. Aquilia on tosi hoikassa kunnossa. Hampaita tsekatessa huomataan, että ne ovat tosi huonossa kunnossa, ja niillä on varmasti vaikea syödä kuivaruokaa. Pehmeä koiranmakkara uppoaakin Aquilialle paljon pureskeltavia herkkuja paremmin ja se malttaa hetken jopa nautiskella pehmeistä herkuista rapsutusten sijaan. Neidin soisi pian löytävän oman perheensä ja hän pääsisi täyteen loistoonsa kotikoirana paksulla matolla loikoillen, enää jäämättä paitsi rapsutuksista ja herkullisesta makkarasta.


13.6.2019
Aktiivien käydessä taas Morenin tarhalla, ihmettee Aquilia vieraita hetken, mutta on kuitenkin samalla kovin innoissaan. Se tulee heti ihmisen luo ja vaikka onkin tottumattoman oloinen kosketukseen, antaa se silti silittää ja rapsuttaa. Aktiivien mukaan Aquilia on kohteliaan oloinen ja rauhoittuu nopeasti. Kesken aktiivien vierailun tarhan miestyöntekijä tulee Aquilian häkkiin. Hän kertoo, että Aquilia on hänen lempikoiransa ja että koira on häneen kovin tykästynyt ja pidemmittä puheitta hän kaappaa Aquilian syliin ja rutistaa kovasti. Aquilia näyttää aika kauhistuneelta mutta ei kuitenkaan sano mitään tilanteessa.

30.10.2018
Kulkurien aktiivit vierailivat taas Morenin tarhalla ja kävivät tervehtimässä myös ihanaa Aquiliaa. Se ihmetteli hetken vieraita, mutta lämpeni pian ja nautti myös vierailijoiden rapsutuksista. Aquilia antoi käsitellä itseään hienosti ja vaikutti kaikin puolin kohteliaalta ja sympaattiselta koiralta. Tuttujen ihmisten kanssa neiti on todella reipas ja rento.

24.3.2018
Aquilia aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa. 

 

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Aquilia saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aquilia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: