Enkelikoira: ARMI

Syntymäaika: 7/2013
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

Perustiedot
16.3.2017
Armi on todella iloinen ja menevä tyyppi joka odottaa oman kodin löytymistä Rosiorin kunnallisella tarhalla. Armi, kuten muutkin Rosiorin koirat ovat lyhyen ketjun päässä vierellään koppi sään suojana. Kunnallinen tarha on karu paikka, mutta sinnikäs paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan on tarhalla tekemässä parhaansa, jotta kurjat olot olisivat koirille edes hieman siedettävämmät. Reipas tyttö on jo turhautunut ketjun päässä elämiseen ja odottaa kovasti, että sen suleva koti sen jo löytäisi. Armi on noin 3-4 vuotias keskikokoinen koiratyttönen. Korkeutta sillä on n 50cm ja painoa vain vajaa 15 kg. Muutama kilo saisi tulla lisää, jotta Armi olisi ihannepainossaan.

Armi on iloinen ja reipas. Se rakastaa ihmisiä ja hakeutuu lähelle toivoen rapsutuksia. Kun ihmiset tulevat lähelle, se hyppii riemusta loikkien ympäriinsä niin, että hiekka pöllyää. Osaa kuitenkin rauhoittua ja antaa hyvin tutkia itsensä. Armi sopisi loistavasti reippaaseen perheeseen, jossa tykätään ulkoilusta. Piha olisi varmasti Armin mieleen, mutta kokonsa puolesta sopii varmasti myös kerrostaloon, kunhan sen kanssa ulkoillaan tarpeeksi. Fiksuna tyttönä siitä voisi saada kaverin vaikka agilityyn tai vastaavaan.

Päivitykset
18.8.2021
Saimme kuulla suru-uutisen, sillä Armista on tullut koiraenkeli. Otamme lämpimästi osaa Armin perheen suruun ja kiitämme kaikesta siitä, mitä Armi pääsi elämässään kokemaan oman, rakastavan perheen ansiosta. 

Armille

Elämä on niin pelottavan arvaamaton.

Menimme Armin kanssa hampaanpoistoon ja vaivojen syyksi paljastui suuri pahan laatuinen kasvain kielen alla eikä mitään tehtävissä. Ei tätä käsitä.
Ensin kyselen tuttujen kokemuksista koiran hampaanpoistosta, kipulääkkeistä ja mitä sen jälkeen tulee huomioida. Mietin ruokavaliota toipilasajalle ja liikunnan määrää operaation jälkeenja kaikkea siihen liittyvää. Ja  sitten ei olekaan enää mitään huomioitavaa. Ei käsitä.

Miten voi olla, että näin sydäntäsärkevän lyhyeksi jäi yhteinen matkamme? Eihän neljä vuotta ole mitään ja edessä piti olla vielä niin paljon, eikä sitten
yhtäkkiä enää ollutkaan.
Nyt on vaan enää muistot ja niillä täytyy pärjätä.

Muistaa, kuinka selkeästi kasvoiltasi ja korviesi asennosta saattoi tulkita tunteesi, ilosi, suuttumuksesi, turhautumisesi.
Ja äkisti heräävän innostuksesi nähdessäsi tuttuja ihmisiä tai koiria tai mukavia paikkoja. Ja muistaa kepeät, tanssivat askeleesi ja oudon hienostuneet elkeesi,
mitkä oikeutetusti antoivat sinulle lempinimen Prinsessa.  

Sellainen kissakoira olit ja mukavin tuoli, pehmein patja olivat sinun paikkojasi.

Mutta jokaikiseen päiväämme toit valoa ja paistetta, hykerryttävää iloa ja naurua ja ihan vaan
suloista läsnäoloasi.
Hurmaavaa oli seurata, miten pelokkaasta, epäluuloisesta koirasta kasvoit itsevarmaksi, luottavaiseksi ja onnelliseksi neitokaiseksi.

Nöyränä otin vastaan ehdottoman luottamuksesi kun sen viimein saavutin ja kuinka valtava ilo ja etuoikeus oli kanssasi yhteistä tietämme kulkea.

Tämä kirjoitus on hyvän matkan toivotus rakkaalle, rakkaalle ystävälle.
Kuinka ison jäljen tassusi jätti ja kuinka monien, monien muistoissa tulet aina elämään.

Hyvää matkaa kaunis kultani

Emäntäsi ja pieni siskosi Heidi


27.5.2017
Armi pääsi lentämään kotiinsa Suomeen, 20.5.2017. Onnellista yhteistä elämää 🙂

27.4.2017
Vappu on iloinen juhla, ja ilon aikaa tämä vapun odottelu on myös Armille. Armi varattiin ikiomaan loppuelämänsä kotiin, jossa sitä odottaa oma rakastava ihminen ja suuuuuren suuri piha jossa juosta ja temmeltää! <3

________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Armi saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Armi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Armin yhteyshenkilö on Elina Silvennoinen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: