Kodin saanut koira: ATTE (Nyk. Latte)

Syntymäaika: 05-06/2017
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Klinikan koiratarhalla Cosoban kylässä odottaa jatkuvasti omaa kotiaan arviolta noin 400 hylättyä koiraa. Kyläläiset tietävät, että OneVetissa koirista pidetään huolta ja niinpä he ovat ottaneet tavaksi hylätä koiria, ja etenkin pentuja tarhan porttien läheisyyteen.

Kulkurien aktiivit vierailivat OneVetissa syyskuussa 2016, jolloin heille esiteltiin mm. eräs pentulauma, jonka OneVetin omistaja, Dr. Adina Vladut on nimennyt Inside-teamiksi. Tämän pentukatraan koirat ovat päätyneet tarhalle “vähän sieltä sun täältä” ja nyt ne asuttavat sulassa sovussa yhtä tarhan häkeistä.

Atte on yksi Inside-teamin pennuista. Se on luonteeltaan reipas ja leikkisä, kuten normaalin pennun kuuluukin.  Tällä hetkellä sen arki koostuu huolettomista pentujutuista;  leikkimisestä, painista, päiväunista ja ruokailuista. Pentulaumassa se käyttäytyy ikätasonsa mukaisesti. Atte on sosiaalinen ihmisiä kohtaan ja tulee reippaasti tutustumaan myös vieraisiin ihmisiin. Pentulaumassa se ei juurikaan hauku. Kotona Atte tulee pienestä ja suloisesta ulkonäöstään huolimatta kaikkien pentujen tapaan tarvitsemaan riittävästi aktivointia ja positiivista koulutusta, jotta kaikki sen kanssa sujuisi parhain päin.

Atten odotetaan jäävän pieneksi, alle 40cm korkeaksi koiraksi.

24.11.2017
Ihana Latte saapui omaan kotiinsa 18.11.2017

20.10.2017
Suloinen Atte on varattu omaan kotiin Suomeen

——————————————————————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Atte tulee Suomeen kastroimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Atte saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Atte on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: