Kodin saanut koira: AURORE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Aurore

 

AURORE

* Arvioitu syntymäaika 8/2014

* narttu

* steriloitu

*Romaniassa.

 

 

 

 

24.2.2016
Aurore on todella kaunis nuori koiraneiti, joka odottaa oman kotinsa löytymistä Alina ja Anda Murgun tarhalla Sintestissä Romaniassa. Alina näki Auroren ensimmäisen kerran kurkattuaan kotinsa ikkunasta pihalla leikkiviä lapsia. Koira viihtyi lasten kanssa pihalla, ja Alina ajatteli Auroren olevan jonkin oma. Kuitenkin myöhemmin lasten mentyä koteihinsa, vaelteli Aurore edelleen yksinään pihalla, ja Alina päätti ottaa koiran sisälle suojaan. Pian kävi ilmi, että Aurore odotti pentuja, ja nuori koira steriloitiin, ettei se tulisi enää tiineeksi.

Aurore on todellinen seurakoira! Se tykkää olla sylissä, ja nauttii huomiosta ja rapsutuksista. Läheisyydenkipeä koira hakeutuu aina uudelleen ihmisen luokse hakemaan lisää paijausta. Luonteeltaan se on rauhallinen ja tulee hyvin toimeen sekä kaikkien koirien, että muidenkin otusten kanssa. Aurore ei hauku juurikaan, joten se voisi soveltua hyvin myös kerostaloasukkaaksi. Se ei pelkää kameraa, ja tuleekin hei poseeraamaan kippurahäntänsä kanssa, kun kuvia ryhdytään ottamaan.

Ikää Aurorella on nyt arviolta 1,5 vuotta. Se on suunnilleen polven korkuinen ja painaa 13-15 kg. Jalat ovat lyhyehköt, rakenne hiukan pötkylämäinen, ja turkki kauniin kirjava.

17.3.2016
Aurorelle on lisätty muutamia kuvia, jotka on otettu maaliskuun alussa. Saamme pian uusia kuulumisia, sekä lisää kuvia tytöstä, kun Kulkureiden Niina, Taija ja Salla saapuvat takaisin Romanian reissulta!

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Aurore saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jollie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

21.3.2015
Aurore on varattu omaan kotiinsa Ranskaan!

Yhteyshenkilö: Evi Koskinen.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: