Blogiarkistot

Kotia etsivä koira: DARWIN

  16.6.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Share

Kodin saanut koira: ESTER

  15.5.2017 Mihailestin kunnallinen koiratarha Romaniassa on tyypillinen lajissaan: se säilöö kodittomia koiria investoimatta niiden hyvinvointiin millään tavalla. Siksi romanialaiset eläinsuojelijat käyvät siellä ajoittain ja ottavat mukaansa muutaman onnekkaan. Noin kuukausi sitten romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea vieraili Mihailestin tarhalla ja

Share

Kotia etsivä koira: MISS MORA (nyk. Minni)

  Perustiedot ja taustaa 26.11.14 Miss Mora, lapsi vasta itsekin, tuli tiineeksi ensimmäisistä juoksuistaan ja sai vastuulleen itsensä lisäksi myös jälkikasvunsa. Miss Mora eli Bukarestin kaduilla kahden pentunsa, Laken ja Saltyn kanssa. Suojaa, ruokaa ja turvaa siellä on vähän, jos

Share

Kodin saanut koira: MILTON (Team Noir)

  6.2.2017 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen odottaa vuoroaan päästäkseen omaan kotiinsa. Moni niistä matkustaakin Suomeen ja moni viettää Suomessa jo lokoisaa kotikoiran

Share

Kodin saanut koira: BOGI

  16.3.2017 Rosiori de Veden kunnallinen koiratarha majoittaa noin kolmesataa koiraa. Osa asuu isossa katoksessa, jossa rankkurit pesevät lattiaa jatkuvasti vesiletkuilla, jolloin koirat eivät pääse koskaan kuivamaan tassujaan. Meteli peltikatoksessa on taukoamaton eikä millään muotoa omiaan tarjoamaan koiralle turvaa. Rosiorilainen

Share

Kodin saanut koira: BLONDE

  26.3.2016 Romaniassa kodittomia koiria on joka puolella. Niitä on huoltoasemien pihoilla, markettien parkkipaikoilla ja tien varsilla. Niiden yleensä kovin lyhyt elämä on vailla minkäänlaisia edellytyksiä edes kohtuulaatuiseen elämään. Jotkut näistä epäonnekkaista pääsevät ystävällisen ihmisen hoiviin ja jos niitä oikein

Share

Kodin saanut koira: ARYAL

  13.7.2017 Romanialaisen kodittoman koiran onni on kinni niin momesta onnekkaasta sattumasta, ettei niitä ole väliksi edes laskea. Pelkästään pentuajasta selviäminen vaatii jo niin paljon tuuria, että hengästyttää.  Kodittomat koirat luetaan Romaniassa haittatekijäksi ja niiden pelätään ja oletetaan olevan vaarallisia.

Share

Kotia etsivä koira: BETTIE

PERUSTIEDOT JA TAUSTA OneVet on Vladutin eläinlääkäripariskunnan ylläpitämä eläinklinikka Bukarestin keskustassa. Klinikan toiminta laajentui ja pari vuotta sitten he ostivat Bukarestin ulkopuolelta, Cosoban pienestä kylästä ison tontin, johon perustettiin koiratarha. Tarhaa rakennetaan ja kehitetään koko ajan, mutta tarha on kuitenkin

Share

Kotia etsivä koira: MARIELA

  PERUSTIEDOT JA TAUSTA OneVet on Vladutin eläinlääkäripariskunnan ylläpitämä eläinklinikka Bukarestin keskustassa. Klinikan toiminta laajentui ja pari vuotta sitten he ostivat Bukarestin ulkopuolelta, Cosoban pienestä kylästä ison tontin, johon perustettiin koiratarha. Tarhaa rakennetaan ja kehitetään koko ajan, mutta tarha on

Share

Kotia etsivä koira: AINO

  26.7.2017 Romanian pääkaupungin Bukarestin keskustassa sijaitsee Clinica Veterinara OneVet -niminen eläinklinikka. Klinikka  on Vladutin pariskunnan ylläpitämä ja vuodesta 2012 kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman koirat on valmisteltu OneVetissä ennen Suomeen lentämistään. Klinikan yhteydessä on pieni tarha, tai oikeastaan piha, jossa asuu

Share

Kodin saanut koira: STEVIE WONDER

  30.6.2015 Carmen Mandescu on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja toinen Asociata A Doua Sansan perustajista. Asociata A Doua Sansa on romanialainen eläinsuojeluyhdistys ja se ylläpitää koiratarhaa Glinan kaupungissa. Sieltä löytyy myös upea Stevie. Stevie heitetiin kadulle noin puolitoista kuukautta sitten Bukarestin

Share

Kodin saanut koira: VULPITEA (nyk. Vuppe)

  26.3.2016 A Doua Sansa on romanialainen eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää tarhaa kodittomille koirille pienessä Glinan kylässä. Tarhalla asuu parisataa koiraa, joista hyvin moni on omistajansa kadulle hylkäämä. Vulpitean tarinasta ei tiedetä paljon muuta, kuin että se on aikaisemmin viettänyt aikaa

Share

Kotia etsivä koira: SHAKA

  29.7.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono. Kunnallisen

Share

Kotia etsivä koira: RUUT

    29.3.2017 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono.

Share

Kotia etsivä koira: BABON

  4.4.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Eräänä päivänä jokin aika sitten saksalaisnainen päätti tyhjentää kokonaisen kunnallisen tarhan, joissa olot ovat kaikin puolin epäinhimilliset ja

Share

Kotia etsivä koira: AGATHA

  13.5.2017 Romaniassa, maassa, jossa on varovaistenkin arvioiden mukaan 2-3 miljoonaa koditonta koiraa, asuvat myös näiden koirien turva, eläinsuojelijat. He auttavat parhaansa mukaan kaduilla eläviä koiria viemällä näitä eläinlääkäriin, ruokkimalla, steriloimalla ja kastroimalla ja ottamalla niitä kotiinsa turvaan asumaan Yksi

Share

Varattu koira: RANDY (R-trio)

  29.6.2017 Ei ole ollenkaan tavatonta, että romanialaisen kodin koira saa lähtöpassit ja joutuu joko mullan alle tai taivasalle. Syynä voi olla ihan mikä tahansa sisälle pissaamisesta haukkumiseen. Koiran saamat pennut hylätään usein milloin mihinkin minkäkinlaisiin olosuhteisiin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät

Share

Kotia etsivä koira: ARIANA (Team Noir)

  21.3.2017 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen odottaa vuoroaan päästäkseen omaan kotiinsa. Moni niistä matkustaakin Suomeen ja moni viettää Suomessa jo lokoisaa kotikoiran

Share

Kotia etsivä koira: ALEJANDRO

  10.5.2017 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono. Kunnallisen

Share

Varattu koira: RAOUL (R-trio)

  29.6.2017 Ei ole ollenkaan tavatonta, että romanialaisen kodin koira saa lähtöpassit ja joutuu joko mullan alle tai taivasalle. Syynä voi olla ihan mikä tahansa sisälle pissaamisesta haukkumiseen. Koiran saamat pennut hylätään usein milloin mihinkin minkäkinlaisiin olosuhteisiin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät

Share

Kodin saanut koira: TRUMAN (Team Noir)

  6.2.2017 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen odottaa vuoroaan päästäkseen omaan kotiinsa. Moni niistä matkustaakin Suomeen ja moni viettää Suomessa jo lokoisaa kotikoiran

Share

Kodin saanut koira: GABRIELLE (Team Noir)

  21.3.2017 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen odottaa vuoroaan päästäkseen omaan kotiinsa. Moni niistä matkustaakin Suomeen ja moni viettää Suomessa jo lokoisaa kotikoiran

Share

Varattu koira: RAMADA (R-trio)

  29.6.2017 Ei ole ollenkaan tavatonta, että romanialaisen kodin koira saa lähtöpassit ja joutuu joko mullan alle tai taivasalle. Syynä voi olla ihan mikä tahansa sisälle pissaamisesta haukkumiseen. Koiran saamat pennut hylätään usein milloin mihinkin minkäkinlaisiin olosuhteisiin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät

Share

Kodin saanut koira: DARLA DEE

  11.5.2017 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen alueensa kodittomia kissoja ja koiria. Hän asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Jo olemassaoleville eläimille Mihaela tarjoaa suojaa ja turvaa, minkä lisäksi hän on hyvin

Share

Kodin saanut koira: BIBI (B- team)

  15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Bibi, Bora, Biti, Boo, Berry ja Biri näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri pentueista ja niin B- team päätyi Glinan tarhalle. Tarina ei kerro, kuinka pennut miehelle

Share

Kodin saanut koira: AURA

20.3.2017 Oana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka tekee paljon vapaaehtoistyötä OneVet- nimisen eläinklinikan ylläpitämällä koiratarhalla Cosobassa. Hän paitsi sosiaalistaa koiria sekä totuttaa niitä hihnaan, hänellä on tarhalla myös jokunen oma koira, joista useat löytyvät Kulkurienkin adoptio-ohjelmasta. Auran Oana löysi, kun

Share

Kotia etsivä koira: BORA (B- team)

  15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Bora, Biti, Boo, Berry, Biri ja Bibi näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri pentueista ja niin B- team päätyi Glinan tarhalle. Tarina ei kerro, kuinka pennut miehelle

Share

Kotia etsivä koira: NOVANA

  5.2.2107 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Share

Kodin saanut koira: FLORICEL

  24.3.2016 Kun ajattelemme romanialaista koditonta koiraa, mieleemme nousee ensimmäisenä kuva kadulla vaeltavasta, sinne hylätystä koirasta. Valitettavasti kuva ei ole väärä, vaan karua paikallista todellisuutta. Suhtautuminen koiriin ja käsitys hyvästä eläimenpidosta on Romaniassa täysin toinen kuin meillä Suomessa. Toki ja

Share

Kodin saanut koira: BALU

  29.7.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono. Kunnallisen

Share

Kodin saanut koira: DARA

  21.9.2015 Kulkureilla on Romaniassa kaksi yhdistysyhteistyökumppania, jotka ylläpitävät kumpikin tahoillaan tarhaa kodittomille koirille. Asociatia A Doua Sansa on näistä toinen. Kahden naisen, Carmenin ja Ioanan, ylläpitämällä yhdistyksellä on omistuksessaan parinsadan koiran molemminpuolin ja he tekevät parhaansa näiden Glinan kylässä

Share

Enkelikoira: TOMY (nyk. Rufus)

  3.1.2015 Gaby Tudorache on aktiivinen yksityinen eläinsuojelija Romaniassa ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Gabyn ystävä omistaa talon romanialaisittain varakkaalla alueella. Omistaja itse asuu pienessä asunnossa ja on vuokrannut talonsa eläinystävälliselle, hiukan vajaa kuusikymppiselle miehelle, joka pitää huolen sekä talosta, että

Share

Kodin saanut koira: HAZEY

  28.2.2017 Hazeyn emo Icey päätyi Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Glinan tarhalle viime syksynä. Yhteistyökumppanimme ja A Doua Sansan toisen perustajajäsenen, Carmen Mandescun, tuttava toi Iceyn sinne samaan aikaan Sarmin ja Peticelin kanssa. Sarmi on Iceyn pentu, eikä kellään

Share

Kodin saanut koira: INARI

  16.3.2017 Rosiori de Veden kunnallinen koiratarha majoittaa noin kolmesataa koiraa. Osa asuu isossa katoksessa, jossa rankkurit pesevät lattiaa jatkuvasti vesiletkuilla, jolloin koirat eivät pääse koskaan kuivamaan tassujaan. Meteli peltikatoksessa on taukoamaton eikä millään muotoa omiaan tarjoamaan koiralle turvaa. Rosiorilainen

Share

Kodin saanut koira: YINA (nyk. Nova)

  4.4.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Share

Kodin saanut koira: VALDI (Team Corgimix), SUOMESSA

  20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan persoonallisen näköisiä, hauskoja, leikkisiä ja tahtovat kovasti luottaa ihmiseen. Töppisperheen taustoista tiedämme vähän. Ne on tuotu

Share

Kodin saanut koira: ISABEL (nyk.Iines)

21.11.2016 OneVetin tarhalla Cosobassa on satoja koiria, joista jokainen odottaa vuoroaan päästäkseen omaan kotiinsa. Moni niistä matkustaakin Suomeen ja moni viettää Suomessa jo lokoisaa kotikoiran elämää. OneVetin tarha on romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden

Share

Kodin saanut koira: INDRIA

  26.2.2017 Doina Vella on romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Doina ja Kulkurit ovat yhdessä toteuttaneet ja tulevat toteuttamaan useita sterilointikampanjoita, joissa on yhteensä steriloitu ja kastroitu satoja eläimiä. Tämän myötä tuhannet koirat jäävät syntymättä kurjaan ja yleensä kovin

Share

Kodin saanut koira: CERA

  25.2.2016 Asociatia Suflete Dragi on kahden naisen, äidin ja tyttären ylläpitämä yhdistys. Kulkurien tukemana äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu ostivat maata, jolle pystytettiin Sintestin tarha. Tarhalla asuu Murgujen talteenottamia koiria kaikista mahdollisista elinolosuhteista. Suuri osa niistä on

Share

Kodin saanut koira: CHILI (C-team). SUOMESSA.

8.5.2015 Epätoivottujen pentujen vähentämiseen Romanian kaduilta on olemassa eettinen, toimiva ja kustannustehokas keino. Kun narttu steriloidaan, pentuja ei yksinkertaisesti enää synny. Tästä huolimatta tuhannet nartut synnyttävä tuhansia ja taas tuhansia pentuja. Harva pennuista ehtii saavuttaa aikuisiän. Chanel, itsekin koditon, synnytti

Share

Enkelikoira: GICA

  26.11.2016 Romanialaisen eläinsuojelijan on ymmärrettävästi usein vaikea luottaa ihmiseen, sillä niin paljon pahaa he ihmisen taholta ovat nähneet. Kulkurit ovat jo vuosia tehneet yhteistyötä Carmen Mandescun kanssa ja tämän myötä molemminpuolinen luottamus on saanut kasvaa ja kasvaa edelleen. Yhdistys

Share

Kodin saanut koira: KAMOMILLA (Okoil-pennut) (nyk. Papu)

  11.11.2016 Aktiiviemme ollessa matkalla Rosioriin, he pysähtyivät paikallisella Okoi- huoltoasemalla. Siellä heidän silmiinsä osuivat pentue emonsa Kardemumman ja “tätinsä” Sofin kanssa. Pennut Kamomilla, Kasper, Jesper ja Joonatan olivat niin pieniä, että ne mahtuivat hyvin aktiivimme kahdelle kämmenelle. Niiden mahdollisuudet selvitä hengissä

Share

Kodin saanut koira: KASPER (Okoil-pennut)

  11.11.2016 Aktiiviemme ollessa matkalla Rosioriin, he pysähtyivät paikallisella Okoi- huoltoasemalla. Siellä heidän silmiinsä osuivat pentue emonsa Kardemumman ja “tätinsä” Sofin kanssa. Pennut Kamomilla, Kasper, Jesper ja Joonatan olivat niin pieniä, että ne mahtuivat hyvin aktiivimme kahdelle kämmenelle. Niiden mahdollisuudet selvitä hengissä

Share

Kodin saanut koira: REYO

  8.8.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta kopeista puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono,

Share

Kodin saanut koira: VEEA (Team Corgimix)

  20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan persoonallisen näköisiä, hauskoja, leikkisiä ja tahtovat kovasti luottaa ihmiseen. Töppisperheen taustoista tiedämme vähän. Ne on tuotu

Share

Kodin saanut koira: VESSELI (Team Corgimix)

  20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan persoonallisen näköisiä, hauskoja, leikkisiä ja tahtovat kovasti luottaa ihmiseen. Töppisperheen taustoista tiedämme vähän. Ne on tuotu

Share

Kodin saanut koira: BERRY (B- team)

  15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Berry, Biti, Boo, Biri, Bibi ja Bora näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri pentueista ja niin B- team päätyi Glinan tarhalle.

Share

Kodin saanut koira: ASTON

  16.6.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Share

Enkelikoira: BENTLEY

6.11.2016 Bentley on varattu omaan kotiin Suomeen. Bentleyn yhteyshenkilö: Kaisa Kanninen 18.11.2016 Muistatteko pennun, jonka löysimme marraskuun alussa reissullamme Romaniassa? Pentu, joka hetki löytymisensä jälkeen sai nimekseen Bentley, käveli suoraan meidän, minun, Maaritin ja Matleenan luokse ollessamme juuri lähdössä sterilointipäivästä

Share

Kodin saanut koira: NILS

  8.1.2015 Nils on Asociata A Doua Sansan ylläpitämän, Bukarestin Glinan kaupunginosassa sijaitsevan tarhan senioreita. A Doua Sansan Carmen Mandescu pelasti papan maaliskuussa 2014 Bragadirun tarhalta vain hetkeä ennen kuin se oli tarkoitus lopettaa. Siitä lähtien koirasetä on pitänyt majaansa

Share

Kodin saanut koira: ADANA (Cow-Team) (nyk. NITA)

  3.10.2016 Romaniassa on paljon ihmisiä, joiden toimeentulo on täysin kiinni eläimistä. Aamuisin he vievät ainokaisen lehmänsä laiduntamaan ja iltaisin hakevat kotiin. Päivän mittaan hevonen toimii kulkuvälineenä ja sikaa lihotetaan, jotta siitä saadaan lihaa ruokapöytään. Koirista ei ihmisille ole varsinaista

Share

Kodin saanut koira: MOALE

  4.4.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Eräänä päivänä jokin aika sitten saksalaisnainen päätti tyhjentää kokonaisen kunnallisen tarhan, joissa olot ovat kaikin puolin epäinhimilliset ja

Share

Kodin saanut koira: ORION (nyk. Ossi)

  6.9.2016 A Doua Sansa on romanialainen eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää noin 250 koiran tarhaa Glinan kylässä Bukarestin ulkopuolella. Olot tarhalla ovat karuakin karummat, mutta ainakin koirat ovat siellä turvassa rankkureilta ja soveltuvuutensa mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Glinan tarhan pihalla

Share

Kodin saanut koira: HUMMER (H-team) (nyk. Humu)

  27.7.2015 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Tarha sijaitsee keskellä peltoa ja koska siellä ei ole ihmisiä vuorokauden jokaisena hetkenä, sinne ei voi viedä mitään vähänkään arvokasta, kuten kunnollisia

Share

Kodin saanut: HOLLY (H-team) (nyk. Holli)

  27.7.2015 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Tarha sijaitsee keskellä peltoa ja koska siellä ei ole ihmisiä vuorokauden jokaisena hetkenä, sinne ei voi viedä mitään vähänkään arvokasta, kuten kunnollisia

Share

Kodin saanut koira: EMILY (nyk. Lili)

  17.11.2015 Asociatia A Doua Sansa on kahden romanialaisnaisen ylläpitämä eläinsuojeluyhdistys. Yhdistys puolestaan ylläpitää Glinan kylässä sijaitsevaa tarhaa, jossa useampi sata koiraa on turvassa kadun vaaroilta ja rankkureiden hyppysistä. Tarha on kuitenkin hyvin vaatimaton eikä se tarjoa suojaa kovilta pakkasilta

Share

Kodin saanut koira: TAIKA

  17.9.2015 Asociatia Suflete Dragi on kahden naisen, äidin ja tyttären ylläpitämä yhdistys. Kulkurien tukemana äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu ostivat maata, jolle pystytettiin Sintestin tarha. Tarhalla asuu Murgujen talteenottamia koiria kaikista mahdollisista elinolosuhteista. Osa koirista on pelastettu

Share

Kodin saanut koira: DINTE

  1.8.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono, sillä

Share

Kodin saanut koira: NICI

  31.7.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono, sillä

Share

Kodin saanut koira: AMBRE

  24.8.2016 Ambre ja Kulkurien kautta Suomesta jo kodin saanut Clover hylättiin OneVetin klinikan portille kuluvan vuoden heinäkuun alussa. OneVet on bukarestilainen eläinlääkäräriasema ja eläinklinikka, jonka kanssa Kulkurit on tehnyt pitkään menestyksekkäästi yhteistyötä ja jonka kautta kaikki Suomeen adoptoidut koirat tulevat

Share

Kodin saanut koira: VALLE

  24.3.2016 Rosiori De Veden, tuttavallisemmin Rosiorin kunnallisella koiratarhalla elää miltei kolmesataa koiraa. Osa niistä elää isommissa, monen koiran häkeissä, joissa stressaantuneet koirat tappelevat ja osa metrin pituisissa ketjuissa tarhan pihalla olevissa kopeissa. Rosiorin tarhalla ollessaan on äärimmäisen vaikea ymmärtää,

Share

Kodin saanut kissa: LUCKY

  13.8.2016 Lucky on varattu omaan kotiinsa Suomeen. 21.9.2016 Kulkurilento toi tänään mukanaan monen monta koiraa Suomeen. Mutta mikä tärkeintä, se toi mukanaan myös yhden kissan, Luckyn. Onnea matkaanne, Lucky ja perhe.

Share

Kodin saanut koira: ISRA

  15.8.2016 Aurinko oli jo laskenut mailleen juhannusviikon torstaina kuluvan vuoden kesäkuussa, kun Kulkurien Romaniassa asuva Veera sai soiton Carpen perustajalta Carmen Mandesulta. Carmen oli saanut tiedon pienestä pennusta, joka oli heitetty kanavaan, jonka betonireunat olivat niin korkeat, ettei ihmiselläkään ollut

Share

Kodin saanut koira: LENA (nyk. Hilla)

  7.8.2016 Rosiori de Veden koiratarhan desibelit nousevat huimiin lukemiin, kun koirat kuulevat Cornelia Stanin auton ajavan portista. Koirat tempovat ketjuissaan ja nousevat häkin seiniä vasten toivottaakseen Cornelian tervetulleeksi ja nähdäkseen hänestä edes vilauksen. Rosiorin tarha on yksi monista, monista koirasäilömöistä,

Share

Kodin saanut koira: ADE

  4.4.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Eräänä päivänä jokin aika sitten saksalaisnainen päätti tyhjentää kokonaisen kunnallisen tarhan, joissa olot ovat kaikin puolin epäinhimilliset ja

Share

Kodin saanut koira: MOLLY SILVER

  31.7.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono, sillä

Share

Kodin saanut koira: LILYA (nyk. Lilja)

    23.3.2016 Romaniassa hylätään vuosittain tuhansia ja taas tuhansia koiria. Romaniassa voi kauppareissulla ostaa koiranpennun, joka on myytävänä marketin yhteydessä olevan eläinkaupan lasiterraariossa. Kun pentu lakkaa olemasta ihana pörröinen lelu, se heitetään kadulle. Siellä sen selviytyminen on vähintäänkin huonoa.

Share

Kodin saanut koira: JETTA

  23.3.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinassa sijaitsevalla tarhalla käy vilske ja vilinä. Tarhalla asuu noin 200 koiraa alkeellisissa häkeissä. Osa koirista on elänyt tarhalla koko

Share

Kodin saanut koira: KANYE

24.5.2016 Suflete Dragin Sintestin kylässä sijaitseva tarha on Alina Murgun ja Kulkurien yhteistyön aikaansaannos. Tarhalla asuu noin kaksisataa koiraa ja ne tulevat kaikista mahdollisista elin- ja olosuhteista. Osa niistä on kunnallisilta tarhoilta, joissa olosuhteet ovat epäinhimilliset. Koiria säilötään liian tiheästi

Share

Kodin saanut koira: CARU (nyk. Darla)

  26.3.2016 Rosiori de Veden kunnallinen tarha on puitteiltaan äärimmäisen surullinen. Tarhalla asuu miltei kolmesataa koiraa ja rankkurit tuovat niitä joka päivä lisää. Paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan tekee tarhalla epäinhimillisen raskasta työtä koettaessaan kohtentaa koirien oloja. Kanssaihmisten vastustuksesta huolimatta Cornelia

Share

Kodin saanut koira: VANILJA (nyk. Lumo)

    27.5.2016 Kesän kynnyksellä Romania on täynnä nuoria, keväällä syntyneitä pentuja. Vain harva niistä selviää aikuiseksi ja jo muutaman kuukauden ikäiseksi päästäkseen pentu tarvitsee paljon onnea. Romanialaisen eläinsuojelijan kuuleekin usein sanovan, etteivät he enää edes halua poistua kotoaan, kun

Share

Kodin saanut koira: BIBI-O

  30.3.2016 OneVet Cabinet Veterinaria, tuttavallisemmin OneVet, on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. OneVet ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kaupungissa Bukarestin ulkopuolella. Cosoban koiratarhalla elelee myös koiria. jotka ovat alunperin kotoisin Rosiori de Veden kunnalliselta tarhalta. Rosiorin kunnallinen tarha on koirasäilömö, jossa monet

Share

Kodin saanut koira: MOKKA

    27.5.2016 Kesän kynnyksellä Romania on täynnä nuoria, keväällä syntyneitä pentuja. Vain harva niistä selviää aikuiseksi ja jo muutaman kuukauden ikäiseksi päästäkseen pentu tarvitsee paljon onnea. Romanialaisen eläinsuojelijan kuuleekin usein sanovan, etteivät he enää edes halua poistua kotoaan, kun

Share

Kodin saanut koira: VALIA

  12.8.2015 Romanian kaduilla elää valtava määrä kulkukoiria. Monet niistä ovat hylättyjä aikuisia, joilla on joskus ollut oma koti. Näiden koirien ainoa mahdollisuus parempaan elämään ovat paikalliset eläinsuojelijat, jotka väsymättä työskentelevät tilannetta parantaakseen. Tällaisia ovat myös Kulkurien toisen pääyhteistyökumppanin Asociatia

Share

Enkelikoira: BIRI (B- team)

  15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Biri, Bora, Biti, Boo, Berry ja Bibi näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri pentueista ja niin B- team päätyi Glinan tarhalle. Tarina ei kerro, kuinka pennut miehelle

Share

Kodin saanut koira: INDIANU

12.6.2016 Ioana Bodea on romanialainen eläinystävä, joka tekee arvokasta, mutta raskasta vapaaehtoistyötä paikallisten kodittomien koirien parissa. Ioana sosiaalistaa, kuntouttaa ja rapsuttelee koiria Cabinet Veterinar OneVetin ylläpitämällä Cosoban tarhalla. Hän on myös OneVetin omistajien luvalla rakentanut Cosoban tarhalle muutaman oman häkin, joissa

Share

Kodin saanut koira: IDALEA (nyk. Ida)

  23.3.2016 Kun Kulkurien aktiivit marraskuussa olivat menossa ostamaan yhteistyökumppaneidensa tarhoille ruokaa, heidän tielleen osui pieni, noin neljän kuukauden ikäinen pentu, joka yksinään katseli ympärilleen. Kaupasta tultuaan aktiivit eivät nähneet sitä enää ja haeskelun jälkeen näytti jo siltä, ettei sitä

Share

Kodin saanut koira: NINNI

  17.3.2015 Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille koiratarhoille, joiden kurjista oloista niillä on häviävän pieni

Share

Kodin saanut koira: PUPPY ARGOS

    25.5.2016 Pienen Argos- pojan kotimatka alkoi, kun se tänään varattiin omaan kotiin. 10.6.2016 Puppy Argos saapui viime yönä Suomeen ja aloittaa nyt elämänsä onnellisena suomalaisena perheenjäsenenä ja lemmikkinä. Onnea matkaanne, Argos ja perhe

Share

Kodin saanut koira: GOFI (nyk. Dallas)

  14.8.2015 Romanialainen eläinsuojelija pääsee harvoin kodistaan kotiin ilman, että hänellä on paluumatkalla mukanaan hylätty koira. Pääsiäisen aikaan Asociatia A Doua Sansan Glinan tarhan liepeille hylättiin viiden koiran pentue. Asociatia A Doua Sansa on kahden naisen perustama yhdistys, joka ylläpitää

Share

Kodin saanut koira: OLGA

  3.12.2015 Asociatia A Doua Sansa on Ioanan ja Carmenin, kahden sinnikkään romanialaisen eläinsuojelijan ylläpitämä yhdistys. Yhdistyksellä on Glinan kylässä koiratarha, jossa asuu noin 350 koditonta koiraa. Olgan omistaja oli ilmestynyt tarhan portille nuoren Olgan ja kahden pienen pennun kanssa. Omistaja

Share

Kodin saanut koira: DONJA

  12.7.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen elämään. Erilaisten sterilointikampanjoiden avulla pyritään aktiivisesti vähentämään ei- toivottujen pentujen määrää ja siten ajan

Share

Kodin saanut koira: LADY BLANCA

    17.9.2015 Asociatia Suflete Dragi on kahden naisen, äidin ja tyttären ylläpitämä yhdistys. Kulkurien tukemana äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu ostivat maata, jolle pystytettiin Sintestin tarha. Tarhalla asuu Murgujen talteenottamia koiria kaikista mahdollisista elinolosuhteista. Osa koirista on

Share

Kodin saanut koira: ANYA

ANYA * narttu * syntynyt arviolta 11/2015 * Roxana Deissima, Romania           1.3.2016 Pennut Anya, Baxter, Libbie ja kaksi muuta pentua löytyivät joulukuussa Roxana Deissiman, Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen eläinsuojelijan, ystävän Cristina Radun toimesta erittäin vilkkaasti liikennöidyn tien

Share

Kodin saanut koira: BAXTER

BAXTER * uros * syntynyt arviolta 11/2015 * Roxana Deissima, Romania           1.3.2016 Pennut Baxter, Anya, Libbie ja kaksi muuta pentua löytyivät joulukuussa Roxana Deissiman, Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen eläinsuojelijan, ystävän Cristina Radun toimesta erittäin vilkkaasti liikennöidyn

Share

Kodin saanut koira: ZOA

ZOA * narttu * syntynyt arviolta 3/2014 * steriloidaan * Suflete Dragi, Sintestin tarha, Romania         23.3.2016 Romaniassa kodittomia koiria on joka puolella. Niitä on huoltoasemien pihoilla, markettien parkkipaikoilla ja tien varsilla. Niiden yleensä kovin lyhyt elämä

Share

Kodin saanut koira: KODANA

  3.2.2016 Rosiori De Veden kaupungissa on yksi Romanian pahamaineisista kunnallisista tarhoista. Siellä asuvilla koirilla on asiat kuitenkin keskimääräistä paremmin, sillä Kulkurien yhteistyökumppani Cornelia Stan työskentelee koirien hyvinvoinnin parantamiseksi. Hänen vastuullaan on satoja koiria, joten kovin paljoa ei Corneliakaan kykene

Share

Kodin saanut koira: LIBBIE

  1.3.2016 Pennut Libbie, Anya, Baxter ja kaksi muuta pentua löytyivät joulukuussa Roxana Deissiman, Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen eläinsuojelijan, ystävän Cristina Radun toimesta erittäin vilkkaasti liikennöidyn tien varresta. Pennut olivat pitäneet niin kovaa meteliä ja itkeneet ilmeisesti emäänsä, että hyvin todennäköisesti

Share

Kodin saanut koira: HIERAN

  12.7.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen elämään. Erilaisten sterilointikampanjoiden avulla pyritään aktiivisesti vähentämään ei- toivottujen pentujen määrää ja siten ajan

Share

Kodin saanut koira: GREY

GREY * narttu * arvioitu syntymäaika v. 2011 * steriloidaan * Romaniassa         21.7.2015 Anda ja Alina Murgu ovat romanialaiset äiti ja tytär. Andalla on juridiikan alan koulutus ja Alina on valmistunut yliopistosta. Molemmat ovat hylänneet koulutuksensa

Share

Enkelikoira: LILYE

LILYE * syntynyt 3.4.2011 * narttu * steriloitu * Romaniassa           8.2.2015 Gaby Tudorache on aktiivinen yksityinen eläinsuojelija Romaniassa ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Gabyn ystävä omistaa talon romanialaisittain varakkaalla alueella. Omistaja itse asuu pienessä asunnossa ja

Share

Kodin saanut koira: BELLE

  16.12.2015 Yhteistyökumppanimme Roxana Deissiman turvaan ottama sympaattinen ja kiltti Belle on varattu omaan kotiin Suomeen. 30.1.2016 Belle teki tänään elämänsä tärkeimmän matkan ja matkusti omaan kotiinsa. Saimme jo kuulumisia kotoa ja koti kertoo Bellen olevan iloinen ja kiltti koira,

Share

Kodin saanut koira: WOLF

  14.11.2015 Rosiorin kunnallisen tarhan haukun kumun kuulee kauas. Lähestyttäessä tarhaa satojen koirien haukku tuntuu luissa ja ytimissä. Kun näköyhteys saavutetaan, menee hetki ennenkuin ymmärtää näkemänsä. Loputon määrä koiria lyhyen ketjun päässä rimpuilee, pomppii, haukkuu, vinkuu ja kiipeilee koppinsa katolle

Share

Kodin saanut koira: TINKER

    18.11.2015 Clinica Veterinaria OneVet on eläinklinikka, jonka kautta kaikki eläimemme tulevat Suomeen. Siellä ne saavat rokotukset ja ne testataan tautien varalta sekä mikrosirutetaan ja iän salliessa myös steriloidaan ja kastroidaan. OneVetillä on myös uusi tarha, jossa asuu useita

Share

Kodin saanut koira: TATE

TATE * narttu * syntynyt arviolta v. 2012 * steriloitu * Romaniassa         21.9.2015 Romaniassa on varovaistenkin arvioiden mukaan noin kaksi miljoonaa koditonta koiraa. Vain hyvin, hyvin pieni osa päätyy sellaisen ihmisen hoivaan, joka haluaa ja pystyy

Share

Kodin saanut koira: VIVI (Team Corgimix) (nyk. Wilma)

  20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet klinikan hoitolan häkissä Cosobassa vieraillessamme siellä heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan persoonallisen näköisiä, hauskoja, leikkisiä ja tahtovat kovasti luottaa ihmiseen.  Töppisperheen taustoista tiedämme vähän. Ne on

Share

Kodin saanut koira: JOSEPHINE

JOSEPHINE * narttu * syntynyt arviolta 5/2014 * steriloidaan * Romaniassa         17.11.2015 Rosiorin kunnallisen tarhan haukun kumun kuulee kauas. Lähestyttäessä tarhaa satojen koirien haukku tuntuu luissa ja ytimissä. Kun näköyhteys saavutetaan, menee hetki ennenkuin ymmärtää näkemänsä.

Share

Kodin saanut koira: CHARLIE (C-team)

CHARLIE * uros * syntynyt 25.12.2014             10.4.2015 Epätoivottujen pentujen vähentämiseen Romanian kaduilta on olemassa eettinen, toimiva ja kustannustehokas keino. Kun narttu steriloidaan, pentuja ei yksinkertaisesti enää synny. Tästä huolimatta tuhannet nartut synnyttävä tuhansia ja

Share

Kodin saanut koira: BOO (B- team) (nyk. Allu)

BOO * uros * arvioitu syntymäaika 2/2015 * Romaniassa           15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Boo, Berry, Biti, Biri, Bibi ja Bora näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri pentueista

Share

Kodin saanut koira: GINZA (G- team)

GINZA * narttu * syntynyt arviolta 2/2015 * Romaniassa             18.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen

Share

Kodin saanut koira: MOXY (nyk. Maj)

MOXY * narttu * syntynyt arviolta v 2012 * steriloitu * Romaniassa           21.9.2015 Clinica Veterinaria OneVet on romanialainen eläinklinikka ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. OneVetissä on hoidossa myös romanialaisten eläinsuojelijoiden koiria. Cornelia Stan on romanialaisnainen, joka taistelee

Share

Kodin saanut koira: FIELDIE (nyk. Sara)

FIELDIE * narttu * arvioitu syntymäaika 2013 * steriloidaan * Romaniassa         18.5.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinassa sijaitsevalla tarhalla käy vilske ja

Share

Kodin saanut koira: HIELDIE

HIELDIE * narttu * syntynyt arviolta 5/13- 11/13 * steriloidaan * Romaniassa         18.5.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinassa sijaitsevalla tarhalla käy vilske

Share

Kodin saanut koira: SPOTIE

SPOTIE * uros * arvioitu syntymäaika 7/2014 * kastroidaan * Romaniassa         16.7.2015 Sintestin tarhan ylläpitäjä, Asociata Suflete Dragi on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Sen ovat perustaneet äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu. Monen ihmisen tahdonvoimalla, hyväsydämisyydellä

Share

Kodin saanut koira: ANIA (Team Ania)

ANIA * narttu * syntynyt arviolta 2011-2012 * steriloidaan * Suomessa           13.7.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja

Share

Kodin saanut koira: HACHI

HACHI * uros * arvioitu syntymäaika 2013 * kastroitu * Romaniassa           24.3.2015 OneVet on Romaniassa sijaitseva eläinklinikka ja Kulkurien luottoyhteistyökumppani, jonka yhteydessä on piha koirille. Sitä asuttavat monenkirjavat kotia etsivät karvakaverit, joista yksi on Hachi. Hachi

Share

Kodin saanut koira: TAMMY

TAMMY * narttu * syntynyt arviolta 6/15 * Romaniassa             11.9.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka

Share

Kodin saanut koira: DAVYNA

DAVYNA * narttu * syntynyt arviolta 6/15 * Romaniassa             21.9.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka

Share

Kodin saanut koira: HALLA (H-team)

HALLA * narttu * syntynyt arviolta 3/2015 * Romaniassa             27.7.2015 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Tarha sijaitsee keskellä peltoa ja koska siellä ei

Share

Kodin saanut koira: DASTAN B

Dastan B * Arvioitu syntymäaika noin 2008-2009 * uros * kastroitu * Romaniassa         5.10.14 Dastanilla oli oma koti ja omistaja. Omistaja oli kuitenkin muuttamassa ulkomaille ja viemässä Dastania kunnalliselle tarhalle, jossa se olisi hiljaa riutunut pois

Share

Kodin saanut koira: SUNNIE

SUNNIE * narttu * syntynyt arviolta 5/15 * Romaniassa             17.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka

Share

Kodin saanut koira: GEISHA (G- team)

GEISHA * narttu * syntynyt arviolta 2/2015 * Romaniassa             18.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen

Share

Kodin saanut koira: HECTOR (H-team)

HECTOR * uros * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa           27.7.2015 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Tarha sijaitsee keskellä peltoa ja koska siellä ei ole

Share

Kodin saanut koira: BORIS

BORIS * uros * arvioitu syntymäaika v. 2011-2012 * kastroidaan * Romaniassa         28.9.2015 Clinica Veterinaria OneVet on romanialainen eläinklinikka ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. Eläinlääkäri- ja – hoitotoiminnan lisäksi klinikan yhteydessä on tarha, jossa on kodittomia koiria.

Share

Kodin saanut koira: MUSCATA

MUSCATA * narttu * arvioitu syntymäaika v. 2012 * steriloidaan * Romaniassa       27.9.2015 Cornelia Stan on romanialainen eläinsuojelija, jonka sinnikkyyden ja sitoutuneisuuden avulla Rosiorin kylän kunnallisen tarhan karmeita oloja on parannettu huomattavasti. Osa Cornelian omistamista koirista asuu

Share

ILTALEHTI 29.9.2015: Julkkikset poseeraavat koirien kanssa kalenterissa – Hjallis Harkimo kannessa

Iltalehti kertoo artikkelissaan 29.9.2015 Kulkurien vuoden 2016 kalenterin synnystä sekä siinä esiintyvistä julkisuuden henkilöistä. IL 29.9.2015: “Rescueyhdistys Kulkurit ry:n ensi vuoden kalenteri toimii Romanian kodittomien koirien hyväksi muun muassa laajamittaisin sterilointiprojektein ja valistus- ja adoptiotoiminnalla. Kalenterin on kuvannut Petteri Peltonen Photography. Kuvat

Share

Kodin saanut koira: NADINA (Team June) (nyk. Heluna)

NADINA *narttu * arvioitu syntymäaika 5/15 * Romaniassa             17.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka avulla

Share

Kodin saanut koira: PISCOT (Team June)

  PISCOT * uros * arvioitu syntymäaika 5/2015 * Romaniassa             16.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen,

Share

Kodin saanut koira: FRITS (Team June)

FRITS * uros * syntynyt arviolta 5/15 * Romaniassa           16.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka avulla

Share

Kodin saanut koira: RIEN (Team June)

RIEN * uros * arvioitu syntymäaika 5/15 * Romaniassa           16.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka avulla

Share

Kodin saanut koira: DINKA (Team June)

DINKA * narttu * arvioitu syntymäaika 5/15 * Romaniassa             17.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka

Share

Kodin saanut koira: TEONDRA (Team June)

TEONDRA * narttu * syntynyt arviolta 5/15 * Romaniassa             11.9.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka

Share

Kodin saanut koira: MADDE

MADDE * narttu * syntynyt arviolta 1.6.2013 * steriloitu * Romaniassa         5.5.2015 Rosiori de Veden massasterilointi- ja avustusprojekti starttasi 29.5.2015. Päivän aikana steriloitiin 46 koiraa. Yksi heistä oli Madde. Se tuli sterilointiin Rosiorin kunnalliselta tarhalta, mutta sitä

Share

Kodin saanut koira: ELLARIA

ELLARIA * arvioitu syntymäaika v. 2012 – 2013 * narttu * steriloitu * Romaniassa           24.2.2015 Gradistean pienessä kylässä vaikuttava yhteistyökumppanimme Luiza Mandru sai kuulla kylänsä laidalla olevasta paikasta, tyhjillään olevasta tontista, jonne on hylätty tusinan

Share

Kodin saanut koira: LAKE

LAKE * arvioitu syntymäaika 8/2014 * uros * Romaniassa           26.11.14 Lake on bukarestilaiselle kadulle syntynyt koira. Se ei ole nukkunut pehmeässä sängyssä ja tuntenut oloaan turvalliseksi rennon ja levänneen Mora – äitinsä lämmössä. Se on

Share

Kodin saanut koira: GLORY (G- team)

GLORY * narttu * arvioitu syntymäaika 2/2015 * Romaniassa           18.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen elämään.

Share

Kodin saanut koira: LEUCHU (nyk. Luca)

LEUCHU * uros * arvioitu syntymäaika 2013 * kastroitu * Romaniassa         24.3.2015 OneVet on Romaniassa sijaitseva eläinklinikka ja Kulkurien luottoyhteistyökumppani, jonka yhteydessä on piha koirille. Sitä asuttavat monenkirjavat kotia etsivät karvakaverit, joista yksi on Leuchu. Leuchun on

Share

Kodin saanut koira: INDIA

INDIA * narttu * arvioitu syntymäaika 5/15 * Romaniassa             17.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka

Share

Kodin saanut koira: WIEBE (Team June)

WIEBE * uros * syntynyt arviolta 5/15 * Romaniassa           16.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka avulla

Share

Kodin saanut koira: BITI (B- team)

BITI * uros * arvioitu syntymäaika 2/2015 * Romaniassa             15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Biti, Boo, Berry, Biri, Bibi ja Bora näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri pentueista

Share

Kodin saanut koira: VANILLA

  VANILLA * noin 3-4-vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa       14.6.2014 Vanilla on noin 3-4-vuotias, suunnattoman ystävällinen poika, joka pitää tällä hetkellä majaansa Andan tarhalla. Vanilla on niitä koiria, jotka ovat niin hyväntuulisia, että niiden silmätkin

Share

Kodin saanut koira: ALBERT (nyk. Luka)

ALBERT * uros * syntynyt arviolta v. 2013 * kastroitu * Romaniassa           24.7.2015 Luiza Mandru on romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani: Keväisin ja kesäisin Luizan piha täyttyy pennuista, jotka ovat syntyneet kadulle. Tästä syystä

Share

Kodin saanut koira: GRETTA (Team Ania)

GRETTA * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa             24.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen

Share

Kodin saanut koira: COCOLINO

COCOLINO * uros * arvioitu syntymäaika 7/14 * kastroidaan * Romaniassa           29.6. 2015 Sintestin tarha syntyi tahdonvoimalla ja yhteistyöllä. Sintesti on Asociata Suflete Drafin perustajien Anda ja Alina Murgun taidonnäyte. Tarhalla asuu myös Cocolino. Se

Share

Kodin saanut koira: DEMI (Team Ania)

DEMI * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa             24.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen

Share

Kodin saanut koira: RINA (Team Ania)

RINA * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa             24.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen

Share

Kodin saanut koira: ARIN (Team Blue)

ARIN * uros * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Suomessa           7.7.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen elämään. Erilaisten

Share

Kodin saanut koira: RORY (Team Blue)

RORY * uros * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa             15.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen

Share

Kodin saanut koira: DASHA (Team Blue)

DASHA * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa             20.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen

Share

Kodin saanut koira: ARIA nyk. Neela

ARIA * narttu * syntynyt arviolta 3/15 * SUOMESSA             6.6.2015 Mihaela Soare on Kulkurien luottoyhteistyökumppani Romaniassa. Mihaela on täysin omistautunut koirilleen ja hoitaa lisäksi samassa taloudessa asuvaa sairasta äitiään. Mihaelan syntymäpäivänä Mihaelan äiti lähti

Share

Kodin saanut koira: DOOKIE

DOOKIE * uros * arvioitu syntymäaika 2012 * kastroitu * Romaniassa         25.3.2015 OneVet on Romaniassa sijaitseva eläinklinikka ja Kulkurien luottoyhteistyökumppani, jonka yhteydessä on piha koirille. Sitä asuttavat monenkirjavat kotia etsivät karvakaverit, joista yksi on Dookie. Dr. Adina, OneVetin

Share

Kodin saanut koira: CUBA (C- team)

CUBA * narttu * syntynyt 25.12.2014 * Romaniassa           8.4.2015 Epätoivottujen pentujen vähentämiseen Romanian kaduilta on olemassa eettinen, toimiva ja kustannustehokas keino. Kun narttu steriloidaan, pentuja ei yksinkertaisesti enää synny. Tästä huolimatta tuhannet nartut synnyttävä tuhansia

Share

Enkelikoira: BYRON

BYRON * uros * arvioitu syntymäaika v. 2011-2012 * kastroidaan * Romaniassa           28.4.2015 Roxana Deissima on romanialainen eläinsuojelija sekä Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2013. Eläinsuojelijan työ ei liene koskaan helppoa, mutta erityisen vaikeaa se on Romaniassa, jossa suurin

Share

Kodin saanut koira: BIM MUSTAKORVA

BIM * uros * syntynyt arviolta v. 2013-2014 * kastroidaan * Romaniassa         18.3.2015 Aktiivimme pakkasivat maaliskuussa jälleen matkalaukkunsa ja lentokone vei heidät Romaniaan, jossa he paikallisten eläinsuojelijoiden keralla tutustuivat jo sivuillamme oleviin koiriin, saivat uusia koiratuttavuuksia,

Share

Enkelikoira: GOGU

GOGU * Arvioitu syntymäaika n. 1.9.2014 * uros * Romaniassa           12.1.15 Romaniassa, Frumusanin kylässä Anda ja Alina Murgun hoivissa tällä hetkellä elelevä Gogu on yksi pentu monien, monien pentujen joukossa. Se on samanlainen kuin muutkin

Share

Kodin saanut koira: ELEVEN (nyk. Eve), Suomessa

ELEVEN * narttu * arvioitu syntymäaika 4/2012 * steriloitu * SUOMESSA         3.4.2015 Clinica Veterinaria OneVet on romanialainen eläinklinikka ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. Klinikan yhteydessä sijaitsee pieni kotia etsivien koirien tarha. Yksi tämän tarhan asukeista on Eleven. Se

Share

Kodin saanut koira: SETTA (Team Ania)

SETTA * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa             24.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen

Share

Kodin saanut koira: FLUFFY

FLUFFY * naaras * arvioitu syntymäaika 3/2014 * steriloidaan * Romaniassa         16.3.2015 Aktiivimme pakkasivat maaliskuussa jälleen matkalaukkunsa ja lentokone vei heidät Romaniaan, jossa he paikallisten eläinsuojelijoiden keralla tutustuivat jo sivuillamme oleviin koiriin, saivat uusia koiratuttavuuksia, olivat

Share

Kodin saanut koira: TIGRA

TIGRA * narttu * arvioitu syntymäaika 11/2014 * Romaniassa           23.3.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinassa sijaitsevalla tarhalla käy vilske ja vilinä.

Share

Kodin saanut koira: BLACKY the DOG

BLACKY THE DOG * syntynyt arviolta n. vuonna 2007 * uros * kastroidaan * Romaniassa         12.1.2015 Luottoyhteistyökumppanimme Suflete Dragin Anda Murgu löysi spanielia muistuttavan mustan koiran Bukarestista vaeltelemasta ja otti sen hoiviinsa. Blacky on jo arvonsa

Share

Kodin saanut koira: CHLOE (C- team)

CHLOE * narttu * syntynyt 25.12.2014 * Romaniassa           8.4.2015 Epätoivottujen pentujen vähentämiseen Romanian kaduilta on olemassa eettinen, toimiva ja kustannustehokas keino. Kun narttu steriloidaan, pentuja ei yksinkertaisesti enää synny. Tästä huolimatta tuhannet nartut synnyttävä tuhansia

Share

Kodin saanut koira: CORASON

CORASON * narttu * arvioitu syntymäaika 2013 * steriloitu * Romaniassa         1.5.2015 Luottoyhteistyökumppanimme Mihaela Soare noukki suloisen Corasonin hoiviinsa ja nyt se on varattu omaan kotiin Suomeen. 30.5.2015 Corason on tänään saapunut omaan kotiinsa. Onnea Corason

Share

Kodin saanut koira: OREO

OREO * uros * arvioitu syntymäaika v. 2014 * kastroidaan * Romaniassa         28.4.2015 Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen eläinsuojelija Roxana Deissiman tien laidalta löytämä iloinen koirapoika on varattu omaan kotiin Suomeen. 30.5.2015 Oreo on saapunut tänään kotiinsa Suomeen.

Share

Kodin saanut koira: RUSKA

RUSKA * uros * syntynyt arviolta 2012-2013 * kastroitu * Romaniassa         7.5.2015 Aktiivimme vierailivat Romaniassa maaliskuussa ja matkallaan he vierailivat myös Rosiorin kunnallisella tarhalla. Koirat tarhalla ovat stressaantuneita ja ilma on sähköinen. Pieninkin syy voi saada

Share

Kodin saanut koira: GORGI

GORGI * uros * arvioitu syntymäaika 3/2013 * kastroitu * Romaniassa           17.3.2015 Olemme usein kuulleet romanialaisen eläinsuojelijan sanovan, etteivät he lähde enää koskaan kotoaan. Kun he avaavat kotiovensa, kuistilla odottaa pahvilaatikollinen pentuja. Kun he lähtevät

Share

Kodin saanut koira: ACANA

ACANA * arvioitu syntymäaika v 2012 * narttu * Romaniassa           20.4.2015 Acana on varattu omaan kotiin Suomeen. 2.4.2015 Acana lensi tänään Suomeen omaan kotiinsa. Koirakaverikseen se saa myös Kulkurien avulla kotiutuneen Salin. Onnea Acana ja

Share

Kodin saanut koira: ALEILA (nyk. Leia, “Lettu”), Suomessa

  ALEILA * arvioitu syntymäaika v. 2012 – 2013 * narttu * steriloitu * Suomessa         22.2.2015 Romaniassa kulkukoirien määrää on koetettu hillitä monin eri keinoin, joista suosituin lienee koirien kerääminen kunnallisille tarhoille. Kunnallisen tarhan työntekijät ovat

Share

Kodin saanut koira: MIKE, Suomessa

MIKE * uros * syntynyt arviolta v. 2013 * kastroidaan * SUOMESSA         12.3.2015 Romaniassa lemmikkikoiran häätämiseen kodistaan ei tarvita useinkaan kovin kummoista syytä. Se voi olla haukahtaminen, liian innokas leikki tai yksinkertaisesti pentupyöreyden katoaminen kasvun myötä.

Share

Kodin saanut koira: TEDDIE

TEDDIE * uros * arvioitu syntymäaika 7/2014 * Romaniassa           16.3.2015 Kevään tehdessä tietä kesälle jatkuu romanialaisen eläinsuojelijan arki samanlaisena. Koiran tarpeet eivät lue lakia eivätkä vuodenaikoja. Ne tarvitsevat ruokaa, huomiota ja suojaa jokaisen vuodenajan jokaisena

Share

Kodin saanut koira: FETITA (nyk. Viivi)

Fetita * n. 2-3- vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa         18.6.2014 Ihanista ihanin superpallokoira Fetita asuu Alina Stanin ylläpitämällä koiratarhalla. Fetita on reipas ja notkea koira, joka rakastaa rapsutuksia ja ihmisen läheisyyttä. Kulkureiden aktiivien toukokuisella

Share

Kodin saanut koira: FOX

FOX * uros * syntynyt arviolta v. 2013 * kastroitu * SUOMESSA         24.3.2015 Fox on varattu omaan kotiin Suomeen. 14.4.2015 Foxin varaus peruuntui viime metreillä siitä riippumattomista syistä. Foxin lento on jo varattu, joten poika tulee

Share

Kodin saanut koira: ZIZI

ZIZI * Syntynyt arviolta 11/2014 *  narttu * Romaniassa           3.1.2015 Talvi koettelee kaikkia ja etenkin niitä, joilla ei ole mahdollisuutta päästä mihinkään lämmittelemään. Joka vuosi Romaniassa paleltuu koiria kuoliaaksi ja ne, jotka eivät palellu, joutuvat

Share

Kodin saanut koira: EMA (nyk. Emma)

EMA * Arvioitu syntymäaika 1.-15.8.2014 * Narttu * Romaniassa           19.2.2015 Anda ja Alina Murgu ovat äiti ja tytär, jotka ovat omistaneet elämänsä eläinsuojelulle. Romanialaisen eläinsuojelijan elämä maassa, jossa on paljon köyhyyttä, katkeruutta ja vihaa, ei

Share

Kodin saanut koira: TONI

TONI * uros * syntynyt arviolta 2014 * kastroidaan * Romaniassa         12.3.15 Romaniassa lemmikkikoiran häätämiseen kodistaan ei tarvita useinkaan kovin kummoista syytä. Se voi olla haukahtaminen, liian innokas leikki tai yksinkertaisesti pentupyöreyden katoaminen kasvun myötä. Leikkaamaton

Share

Kodin saanut koira: LADY GOLDIE (nyk.Lady)

LADY GOLDIE * Arvioitu syntymäaika noin v. 2006 * narttu * steriloitu * Romaniassa         7.1.2015 Anda ja Alina Murgu ovat äiti ja tytär, jotka ovat omistaneet elämänsä eläinsuojelulle. Romanialaisen eläinsuojelijan elämä maassa, jossa on paljon köyhyyttä,

Share

Enkelikoira: FELICE

FELICE * narttu * syntynyt arviolta 09/2014 * steriloidaan * Romaniassa         17.3.2015 Jilavan tarhaa ylläpitää kaksi sinnikkästä naista, äiti ja tytär. Äiti ja tytär, Anda ja Alina Murgu, ovat Asociata Suflete Dragin, Kulkurien toisen pääyhteistyökumppanin, perustajia. Jilavan

Share

Kodin saanut koira: BOY HOPE (nyk. Toivo)

BOY HOPE * Arvioitu syntymäaika huhtikuu 2014 * Uros * Kastroidaan * Romaniassa         21.1.2015 Eräänä päivänä viime vuoden elokuussa romanialaisen yhteistyökumppanimme ja todella eläinrakkaan Luiza Mandrun naapurin tontille ilmestyi sinne ilmeisesti hylätty pentu. Pentu tällöin oli

Share

Kodin saanut koira: BRIANA (nyk. Vilma)

BRIANA * Arvioitu syntymäaika v. 2011 * narttu * steriloitu * Romaniassa         8.1.2015 Toinen pääyhteistyökumppaneistamme on Asociatia A Doua Sansa ja sen johtohahmo Carmen Mandescu. Briana on elänyt miltei koko ikänsä tarhalla A Doua Sansan Carmenin

Share

Kodin saanut koira: SWEETY

  SWEETY * Arvioitu syntymäaika noin v. 2011 * narttu * steriloitu * Romaniassa       13.7.2014 Sweety on noin kolmevuotias ilopilleri, jonka osoite sijaitsee tällä hetkellä Anda ja Alina Murgun Jilavan tarhalla. Anda ja Alina Murgu ovat toisen

Share

Kodin saanut koira: RALPH (nyk. Roki)

RALPH * arvioitu syntymäaika 15.11.2014 * uros * Romaniassa           16.1.15 Romaniassa on paljon paitsi kodittomia koiria, myös ihmisiä. Romanian talvi on usein viimainen, kylmä ja runsasluminen, mikä on omiaan koitumaan monen kulkukoiran kohtaloksi. Kun Ralphin,

Share

Kodin saanut koira: TAFFY P (nyk. Tafi)

TAFFY P * Syntynyt arviolta 6/14 * narttu * steriloidaan * Romaniassa         20.11.14 Romanialainen eläinsuojelija Roxana Deissima löysi Taffy P:n bukarestilaisen kerrostalon takaa lymyilemästä. Hämmentyneenä se seurasi jokaista siellä liikkuvaa ihmistä, mistä saattoi päätellä sen olevan

Share

Kodin saanut koira: LOVELY CHERIE

LOVELY CHERIE * Arvioitu syntymäaika 3/2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa         8.1.2015 Suflete Dragin Anda ja Alina Murgu ovat romanialaisia uupumattomia koirien oikeuksien puolesta taistelijoita. Cherie on pelastettu heidän toimestaan Oltenitan kunnalliselta tarhalta kesällä 2014.

Share

Kodin saanut koira: SASHA D

SASHA D * Arvioitu syntymäaika 1/2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa       8.1.2015 Romaniassa monen kodittoman koiran kohtalona on tulla auton vahingoittamaksi tai tappamaksi. Sasha ei ole tästä poikkeus. Sen ollessa vielä pentu, se joutui auton töytäisemäksi

Share

Kodin saanut koira: PHIL (nyk. Pantti)

PHIL * Arvioitu syntymäaika 15.11.2014 * Uros * Romaniassa         16.1.15 Romaniassa on paljon paitsi kodittomia koiria, myös ihmisiä. Romanian talvi on usein viimainen, kylmä ja runsasluminen, mikä on omiaan koitumaan monen kulkukoiran kohtaloksi. Kun Philin, sen

Share

Kodin saanut koira: BUSTER C

BUSTER C * uros * n. 3 kk (arvioitu syntymäaika 06/14) * Romaniassa           14.8.14 Pienen pienen Busterin ja siskonsa Shelbyn kohtalo näytti suoraan sanoen surkealta. Ne olivat todella nuoria, kodittomia ja suojattomia ja niiden paras

Share

Kodin saanut koira: ONIX

Onix * Arvioitu syntymäaika noin 2012 * uros * kastroitu * Romaniassa       28.9.14 Onix on hylätty niinkuin niin hirvittävän moni muukin romanialaiskoira. Tämä ystävällinen ja sosiaalinen veijari hylättiin lähelle rautateitä kahden kylän välimaastoon paikkaan, jonne moni hylkää

Share

Kodin saanut koira: LUPE

LUPE * arvioitu syntymäaika 2012 * uros * kastroitu * Romaniassa         20.11.14 Romaniassa kodittoman koiran kohtalo on ihan liian usein joutua kunnalliselle koiratarhalle, jota voisi helposti kuvailla koirien keskitysleiriksi. Sairaat, terveet, tiineet, vanhat ja nuoret tungetaan

Share

Kodin saanut koira: PATRY

PATRY * syntynyt arviolta 1.8.2014 * narttu * Romaniassa           15.11.14 Kaksi luottoavustajaamme Romaniasta löysivät tämän kaunottaren ollessaan matkalla Glinan tarhalle. He ottivat koiran mukaansa, nimesivät sen ja niin Patrysta tuli Glinan tarhan uusin asukas. Tarhalla

Share

Kodin saanut koira: GORDA

GORDA * syntynyt arviolta 01.08.2014 * narttu * Romaniassa         15.11.14 Gorda on Glinan tarhalla asustava totaalisen hurmaava koiratyttö, jonka nahka on toistaiseksi sille aivan liian suuri. Liian suureksi se ei kuitenkaan tule jäämään, sillä sen arvioidaan

Share

Kotia etsivä koira: PRINCESS FREYA

* arvioitu syntymäaika 7/2014 * narttu * Romaniassa             24.10.2014 Princess Freya löydettiin romanialaisen eläinsuojelija Roxana Deissiman ystävän toimesta tallin kupeesta nälkäisenä ja aliravittuna. Löydettäessä tyttönen oli vasta noin kuukauden ikäinen. Tällä hetkellä Princess Freya

Share

Kodin saanut koira: BOBBY B

BOBBY B * n. 4 – 5 v. * uros * kastroitu * Romaniassa       13.7.2014 Kulkurien aktiivit suuntasivat heinäkuun helteillä tervehtimään Romanian koiria ja matkallaan he tutustuivat Bobby B:hin. Koirapoika eleli vielä noin vuosi sitten ns. yhteisökoirana