Blogiarkistot

Kodin saanut koira: HAIDUC (nyk. Haiku)

  16.7.2015 Kulkukoirien elämä kaduilla ei ole helppoa. Kulkurien yksi keskeisimmistä toimintaperiaatteista onkin vähentää Romanian kaduille syntyvien pentujen ja sitä kautta uusien kulkukoirien määrää erilaisten sterilointiprojektien avulla. Pienessä kylässä lähellä Bukarestia sijaitsee Kulkurien toisen pääyhteistyökumppanin Asociatia A Doua Sansan ylläpitämä Glinan

Kotia etsivä koira: DOROTHY

  21.6.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kodin saanut koira: ATTILA (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: LANI, Suomessa

  20.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: PUKA

  13.6.2017 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna

Varattu koira: LILIAN

  31.3.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista valitettavan suuri osa päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille tarhoille. Näillä tarhoilla koirien olot ovat äärimmäisen epäinhimilliset ja mahdollisuudet selvitä ovat hyvin pienet. Rosiorin kunnallinen tarha olisi juuri tällainen, ellei siellä väsymättä työskentelisi Kulkurien yhteistyökumppani

Kotia etsivä koira: ELLANA

  8.11.2015 Romaniassa toimii pieni määrä eläinsuojelijoita, jotka auttavat parhaansa mukaan kaduilla eläviä koiria. Yksi tällaisista eläinsuojelijoista on Kulkurien kanssa yhteistyötä tekevä Luiza Mandru, joka yhdessä miehensä kanssa auttaa kotinsa lähistöllä eläviä koiria. Onnekkaimmat pääsevät Luizan kotiin, jossa asuu jatkuvasti

Kotia etsivä koira: TARAH

  19.3.2017 Romanian kaduilla elää valtava määrä kodittomia koiria. Monet niistä ovat hylättyjä aikuisia, joilla on joskus ollut oma koti. Nämä koirat eivät millään selviäisi ilman ihmistä ja moni niistä jääkin liikenteestä ja muista vaaroista huolimatta pyörimään lähelle ihmisasutusta avun

Kotia etsivä koira: SIERRA

  22.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä

Kotia etsivä koira: ROLF

  20.2.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja järjestää niitä ulkomaalaisten

Kotia etsivä koira: PUMPKIN

  25.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Kotia etsivä koira: RENO (The Ramones)

  25.5.2016 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei ole omaa kotia. Niistä suuri osa on syntynyt jonkun kotona tai takapihalla lemmikkikoiran pennuiksi, sillä romanialaiset lemmikkikoirat saavat useimmiten liikkua hyvin vapaasti naapurustossa ja ne ovat hyvin harvoin leikattuja. Pennut

Kotia etsivä koira: RAMONNA (The Ramones)

  25.5.2016 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei ole omaa kotia. Niistä suuri osa on syntynyt jonkun kotona tai takapihalla lemmikkikoiran pennuiksi, sillä romanialaiset lemmikkikoirat saavat useimmiten liikkua hyvin vapaasti naapurustossa ja ne ovat hyvin harvoin leikattuja. Pennut

Kotia etsivä koira: RUBIE (The Ramones)

  25.5.2016 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei ole omaa kotia. Niistä suuri osa on syntynyt jonkun kotona tai takapihalla lemmikkikoiran pennuiksi, sillä romanialaiset lemmikkikoirat saavat useimmiten liikkua hyvin vapaasti naapurustossa ja ne ovat hyvin harvoin leikattuja. Pennut

Kotia etsivä koira: NOROCELL

  7.9.2016 Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille koiratarhoille, joiden kurjista oloista niillä on häviävän pieni

Kodin saanut koira: ODELE (Black family)

  8.2.2017 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat siellä oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin edistyksellinen ja siellä koirista pidetään hyvää huolta, vievät muut eläinsuojelijat sinne

Kodin saanut koira: BANJO

  22.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä

Varattu koira: NOONA (Black Family)

  8.2.2017 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat siellä oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin edistyksellinen ja siellä koirista pidetään hyvää huolta, vievät muut eläinsuojelijat sinne

Varattu koira: TACO

  17.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä

Kotia etsivä koira: PENNE (Black Family)

  3.4.2017 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat siellä oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin edistyksellinen ja siellä koirista pidetään hyvää huolta, vievät muut eläinsuojelijat sinne

Kotia etsivä koira: GATSBY

  4.1.2017 Romaniassa suuri osa kaduilla elävistä kodittomista koirista päätyy rankkurien toimesta kunnallisille koiratarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia, mutta yhteistä niillä on se, että niissä on aivan liikaa koiria ja niistä koirilla on häviävän pienet mahdollisuudet selvitä ulos hengissä. Toisinaan

Varattu koira: ARA

  27.7.2015 Glinan pienessä kylässä, 20 kilometrin päässä Bukarestista, sijaitsee Asociatia A Doua Sansan pyörittämä Glinan tarha. Tarhalla on jatkuvasti suuri määrä koiria, joista iso osa on elänyt siellä koko elämänsä. Tarhalla koirat ovat kuitenkin turvassa kaduilta ja niillä on

Kotia etsivä koira: ELLI (E-Team)

  13.6.2016 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja resurssiensa puitteissa ja osa niistä pääseekin turvaan heidän ylläpitämilleen tarhoille. E-Team on löydetty yhdessä emonsa Marianan kanssa

Kodin saanut koira: ADONNA (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: EEMIL (E-Team)

  13.6.2016 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja resurssiensa puitteissa ja osa niistä pääseekin turvaan heidän ylläpitämilleen tarhoille. E-Team on löydetty yhdessä emonsa Marianan kanssa

Kotia etsivä koira: ELMA (E-Team)

Kotia etsivä koira: MAEVE

  27.3.2016 Romaniassa syntyy päivittäin uusia koiranpentuja. Suuri osa niistä syntyy kaduille ja pelloille tai ne hylätään sinne emon omistajan toimesta. Näiden pentujen selviytymismahdollisuudet ovat pienet ja suurin osa menehtyykin jo ennen kuin ne edes ehtivät kasvaa aikuisiksi asti.  Toisinaan

Kotia etsivä koira: ARREN

  30.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on pitänyt siitä edes jotenkin huolta. Kun omistaja huomaa koiransa odottavan pentuja,

Kodin saanut koira: BERLA

  29.11.2015 Toisinaan tarhoille päätyvillä koirilla ei ole sen kummempaa tarinaa. Ne ovat olleet niin onnekkaita, että joku eläinsuojelija on ne huomannut ja napannut matkaansa ennen rankkureita. Näin kävi sisaruksille Berlalle ja Bisquitille, jotka Glinan vapaaehtoinen Mara Bornea huomasi pentuina

Kodin saanut koira: LILITH (nyk. Lilli)

  20.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: BRUCE (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: BASAY (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: ASTERIX (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: ALISA (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: ADMINA (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: ADALIZ (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: ALFREDA (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: ADELINDA (Team Sirius)

  24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: TILIA

  2.1.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: TEXAS

Kotia etsivä koira: DYLAN

  27.3.2016 Romaniassa syntyy päivittäin uusia koiranpentuja. Suuri osa niistä syntyy kaduille ja pelloille tai ne hylätään sinne emon omistajan toimesta. Näiden pentujen selviytymismahdollisuudet ovat pienet ja suurin osa menehtyykin jo ennen kuin ne edes ehtivät kasvaa aikuisiksi asti.  Toisinaan

Kodin saanut koira: TEPPO

  2.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä

Kotia etsivä koira: DJANGO

  22.5.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja järjestää niitä ulkomaalaisten

Kotia etsivä koira: MODY

  21.5.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja järjestää niitä ulkomaalaisten

Kotia etsivä koira: DORIAN

  17.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: TILDA

  2.1.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: LILO

  20.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: LINZI

Kotia etsivä koira: WHITEY

  30.7.2016 Monien romanialaisten kodittomien koirien tarina on hyvin surullinen. Vaikka onnistuukin välttämään koiria pyydystävät rankkurit, joutuu silti elämään kaduilla, joissa elämä ei ole helppoa. Pieni osuus näistä kodittomista koirista saa onnekseen uuden mahdollisuuden, kun ne pääsevät Kulkurien yhteistyökumppanien luokse

Kotia etsivä koira: CINNA (Pörrötrio)

  6.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: BALI (Pörrötrio)

  6.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kodin saanut koira: TOPI

  20.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä

Kotia etsivä koira: FELICITA

  12.5.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja järjestää niitä ulkomaalaisten

Kodin saanut koira: TENHO

  14.2.2017 Vuoden 2015 alussa lopussa Gradistean pienessä kylässä vaikuttava yhteistyökumppanimme Luiza Mandru sai kuulla kylänsä laidalla olevasta paikasta, tyhjillään olevasta tontista, jonne on hylätty tusinan verran koiria. Luiza kiirehti paikan päälle katsomaan ja näky oli sydäntä särkevä. Tontilla asui kuusi

Kodin saanut koira: BIG BENJAMIN

  20.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä

Kodin saanut koira: SALLY

  20.10.2016 Romaniassa näkee kodittomia koiria joka puolella. Niitä juoksentelee maanteiden varsilla ja pelloilla, missä ne etsivät jatkuvasti ruokaa selviytyäkseen. Osa koirista hakeutuu asuinalueiden läheisyyteen, sillä ne eivät pärjää ilman ihmistä. Näillä sosiaalisilla ja ihmisrakkailla koirilla on kaikkein suurin riski

Kodin saanut koira: EEVERT (E-Team)

  13.6.2016 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja resurssiensa puitteissa ja osa niistä pääseekin turvaan heidän ylläpitämilleen tarhoille. E-Team on löydetty yhdessä emonsa Marianan kanssa

Kodin saanut koira: MELLON

  6.4.2016 Romaniassa suuri osa kaduilla elävistä kodittomista koirista päätyy kunnallisille koiratarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia, mutta yhteistä niillä on se, että niissä on aivan liikaa koiria ja niistä koirilla on häviävän pienet mahdollisuudet selvitä ulos hengissä. Toisinaan eläinsuojelijat tai

Kodin saanut koira: NOA

  11.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista,

Kotia etsivä koira: EPPU (E-Team), Suomessa

  13.6.2016 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja resurssiensa puitteissa ja osa niistä pääseekin turvaan heidän ylläpitämilleen tarhoille. E-Team on löydetty yhdessä emonsa Marianan kanssa

Kodin saanut koira: LAIA

  20.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Kotia etsivä koira: BISQUIT

  29.11.2015 Toisinaan tarhoille päätyvillä koirilla ei ole sen kummempaa tarinaa. Ne ovat olleet niin onnekkaita, että joku eläinsuojelija on ne huomannut ja napannut matkaansa ennen rankkureita. Näin kävi sisaruksille Berlalle ja Bisquitille, jotka Glinan vapaaehtoinen Mara Bornea huomasi pentuina

Kotia etsivä koira: EDGAR

  27.3.2017 Romaniassa elää hurja määrä kodittomia koiria. Suuri osa niistä on hylätty sinne kodista, kun koira on käynyt tarpeettomaksi tai siitä ei tullutkaan toivotun kaltainen. Näillä koirilla on häviävän pieni mahdollisuus selvitä omillaan ja niinpä ne hakeutuvat ihmisasutuksen lähelle

Kodin saanut koira: SORA

  28.2.2017 Pikkuinen arkajalka Sora on varattu suoraan ikiomaan kotiinsa. Onnea pikkuinen ja koko perhe! 6.3.2017 Sora on eilen aloittanut uuden elämänsä oman perheensä kanssa. ____________________________________________________________________________ Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Kodin saanut koira: MOIRA

  26.3.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Kodin saanut koira: VINSKI

  11.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista,

Kotia etsivä koira: PIRATE

  18.5.2016 Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille koiratarhoille, joiden kurjista oloista niillä on häviävän pieni

Kotia etsivä koira: NIMO

  8.3.2016 Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille koiratarhoille, joiden kurjista oloista niillä on häviävän pieni

Kodin saanut koira: MILOU.

8.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten

Kodin saanut koira: MARNIE, Suomessa

  30.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on pitänyt siitä edes jotenkin huolta. Kun omistaja huomaa koiransa odottavan pentuja,

Kodin saanut koira: TUTI

  17.7.2015 Romanian kaduilla elää todella paljon kulkukoiria. Tilanteen muuttaminen vie paljon aikaa ja ponnisteluja, mutta se on mahdollista. Yksi jo vuosia asian eteen töitä tehnyt paikallinen eläinsuojelija on Kulkurien toisen pääyhteistyökumppanin Asociatia Suflete Dragin toinen ylläpitäjä Anda Murgu. Yhdessä tyttärensä

Kodin saanut koira: HYENA

  22.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti koiranpentuja. Niitä syntyy pelloille, kaatopaikoille ja ihmisten koteihin, joista ne ei-toivottuina heitetään ulos pärjäämään omillaan. Jo hengissä selviytyminen ilman emoa ja ihmisen apua on suuri ihme. Suuri osa näistä kaduilla kasvavista koirista päätyy rankkureiden toimesta

Kodin saanut koira: REKS

  22.2.2016 Reksin tarina on hyvin tyypillinen Romanialaisen kodittoman koiran tarina. Sillä oli joskus oma koti ja perhe, kunnes perhe eräänä päivänä ei enää päästänytkään sitä sisälle kotiin. Reksin perheen naapurustossa asuva, Kulkurien toista pääyhteistyötarhaa ylläpitävä Carmen Mandescu seurasi surullisena

Kodin saanut koira: HILMA

  22.3.2016 Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille koiratarhoille, joiden kurjista oloista niillä on häviävän pieni

Kodin saanut koira: NIILO

  6.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista,

Kodin saanut koira: YUME

  3.4.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Kodin saanut koira: PEPE

  26.9.2016 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat säästä huolimatta. Tämän vuoksi koirilla ei esimerkiksi voida talvisin käyttää olkea lämpöeristeenä. Ainoan toivon kipinän

Kodin saanut koira: VILJAMI

  28.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista,

Kodin saanut koira: CIRI

  28.11.2016 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria. Pelloille ja kadunvarsille syntyy ja hylätään jatkuvasti pentuja, joista vain osa selviää aikuisiksi asti. Ainoa kestävä ratkaisu ongelmaan ovat steriloinnit, jotta uusia pentuja ei enää syntyisi. Kulkurien aktiivien vieraillessa Romaniassa elokuussa Rosiorin

Kodin saanut koira: DEXTER

  8.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista,

Kodin saanut koira: MITRA

  25.9.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Kodin saanut koira: RIO

  7.9.2016 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat säästä huolimatta. Tämän vuoksi koirilla ei esimerkiksi voida talvisin käyttää olkea lämpöeristeenä. Ainoan toivon kipinän

Kodin saanut koira: PAPRIKA

    25.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa

Kodin saanut koira: THELMA

  21.6.2016 Romanian kodittomille koirille päätyminen eläinsuojelijan hoiviin on aina lottovoitto. Koiria on kaduilla ja pelloilla niin valtavat määrät, että vain pieni osa saa ikinä mahdollisuutta parempaan elämään. Tällainen onni kohtasi Thelmaa, Jackyä ja Freedyä, jotka Kulkurien pitkäaikainen yhteystyökumppani Luiza

Kodin saanut koira: LADY SUMMER

  7.9.2016 Toisinaan ihmeellisiä asioita tapahtuu. Niin kävi sympaattiselle Lady Summerille, joka on ujona ja hiljaisena odotellut tarhalla jo pitkään. Oikea ihminen huomasi sen monien muiden joukosta ja nyt se pääsee viettämään onnellisia eläkepäiviään ikiomaan kotiinsa Suomeen. 20.11.2016 Herttainen Lady

Kodin saanut koira: ALLIE (Projekti Speranta)

  23.2.2016 Kulkureilla on pääyhteistyötarhojen lisäksi muutamia pienempiä yhteistyökumppaneita. Näistä yksi on Bukarestin ulkopuolella Gradistean kylässä asuva eläinsuojelija Luiza Mandru ja hänen miehensä. Yhdessä he ovat jo useiden vuosien ajan auttaneet Romanian kodittomia koiria. Heidän kotonaan asuu jatkuvasti noin 30-40

Kodin saanut koira: BOJAN

  17.5.2016 Romanian kaduilla elävistä koirista suurin osa on aivan yhtä ihmisrakkaita ja kesyjä kuin kotioloissa kasvaneet koirat. Päätyminen kodittomaksi on niille todella pelottavaa ja hämmentävää ja monille niistä selviytyminen omillaan on erittäin vaikeaa. Siksi monet niistä jäävätkin elämään lähelle

Kodin saanut koira: CILLA

  25.9.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Kodin saanut koira: MIRO (Nyk. Dino)

10.6.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä. Odain

Kodin saanut koira: VIVIEN

  22.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti koiranpentuja. Niitä syntyy pelloille, kaatopaikoille ja ihmisten koteihin, joista ne ei-toivottuina heitetään ulos pärjäämään omillaan. Jo hengissä selviytyminen ilman emoa ja ihmisen apua on suuri ihme. Suuri osa näistä kaduilla kasvavista koirista päätyy rankkureiden toimesta

Kodin saanut koira: BRANDY (Team Black)

  26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Kodin saanut koira: GWENNA

  31.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on pitänyt siitä edes jotenkin huolta. Kun omistaja huomaa koiransa odottavan pentuja,

Kodin saanut koira: BRISTENA

  26.3.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Kodin saanut koira: BRENA (Team Black)

  26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Kodin saanut koira: BOMBUR (Team Black) (nyk. Bomber)

  26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Kodin saanut koira: PAELLA

  26.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Kodin saanut koira: ELMERI (E-Team)

  13.6.2016 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja resurssiensa puitteissa ja osa niistä pääseekin turvaan heidän ylläpitämilleen tarhoille. E-Team on löydetty yhdessä emonsa Marianan kanssa

Kodin saanut koira: MORPHEUS

    22.7.2015 Jo kunnioitettavaan 7 vuoden ikään ehtinyt Morpheus- herra odottaa omaa kotiaan Asociatia Suflete Dragin ylläpitämällä Jilavan tarhalla. Morpheus on kovin tavallisen näköinen koira, joka ei juuri ulkonäöllään herätä suuria tunteita. Luonne sen sijaan tällä herralla on täyttä

Kodin saanut koira: BIFUR (Team Black)

  26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Kodin saanut koira: ENT

  29.11.2015 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria. On isoja ja pieniä, nuoria ja vanhoja. Monille vanhoille ja varsinkin suurikokoisille koirille tämä tarkoittaa sitä, että ne jäävät helposti tarhoille odottelemaan omaa mahdollisuuttaan jopa vuoksiksi. Sitten on vielä ulkonäkökysymys. Pörröiset, vaaleat

Kodin saanut koira: RAMON (The Ramones)

  25.5.2016 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei ole omaa kotia. Niistä suuri osa on syntynyt jonkun kotona tai takapihalla lemmikkikoiran pennuiksi, sillä romanialaiset lemmikkikoirat saavat useimmiten liikkua hyvin vapaasti naapurustossa ja ne ovat hyvin harvoin leikattuja. Pennut

Kodin saanut koira: BAIATU

  18.12.2015 Romanian kaduilla elää valtava määrä kodittomia koiria. Monet niistä ovat hylättyjä aikuisia, joilla on joskus ollut oma koti. Nämä koirat eivät millään selviäisi ilman ihmistä ja moni niistä jääkin liikenteestä ja muista vaaroista huolimatta pyörimään lähelle ihmisasutusta avun

Enkelikoira: CUCANA

  6.4.2016 Romaniassa suuri osa kaduilla elävistä kodittomista koirista päätyy kunnallisille koiratarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia, mutta yhteistä niillä on se, että niissä on aivan liikaa koiria ja niistä koirilla on häviävän pienet mahdollisuudet selvitä ulos hengissä. Toisinaan eläinsuojelijat tai

Kodin saanut koira: AVY (A-gang)

  22.11.2015 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Ne ovat ehkä oppineet varomaan ihmisiä ja pysymään poissa tieltä, mutta ne eivät ole villejä. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle.

Kodin saanut koira: BALIN (Team Black)

  26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Auta meitä rakentamaan uusi Carpen tarha – tilaa kannatusavaimenperä

  Tue toimintaamme kodittomien eläinten hyväksi – tilaa itselle tai ystävälle Rescueyhdistys Kulkurit ry:n   Punottu avaimenperä                   Saimme myyntiä varten lahjoituksena värikkäitä käsinpunottuja avaimenperiä. Haluamme kohdistaa avaimenperistä saadun myyntituoton lyhentämättömänä Carpe-projektiin. Kampanjan

Seuraa meitä WhatsAppissa

  Uutta! Rescueyhdistys Kulkurit ry:tä voi nyt seurata myös suositussa WhatsApp-sovelluksessa! Haluatko saada tuoreimmat uutiset, ajankohtaisimmat tiedotteet ja koskettavimmat käänteet niin Kulkurien toiminnasta Romaniassa kuin Suomessakin suoraan kännykkääsi? Lähetä WhatsApp-viesti LIITY numeroon 040 755 6081. Tallenna numero puhelimeesi esim. nimellä

Kodin saanut koira: SULO

  7.2.2016 Romanian kaduilla elävistä koirista suurin osa on aivan yhtä ihmisrakkaita ja kesyjä kuin kotioloissa kasvaneet koirat. Päätyminen kodittomaksi on niille todella pelottavaa ja hämmentävää ja monille niistä selviytyminen omillaan on erittäin vaikeaa. Siksi monet niistä jäävätkin elämään lähelle

Kodin saanut koira: ARRIETTY

  30.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on pitänyt siitä edes jotenkin huolta. Kun omistaja huomaa koiransa odottavan pentuja,

Kodin saanut koira: PEANUT

  25.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin. Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille

Tiedote 17.5.2016: Projekti Carpe alkaa

  Julkaisuvapaa 17.5.2016 Rescueyhdistys Kulkurit ry ja Carpe aloittavat uuden tarhan rakentamisen Romaniassa Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu suomalainen eläinsuojeluyhdistys, joka työskentelee kaduilla asuvien, kodittomien koirapopulaatioiden vähentämiseksi sekä olemassa olevien eläinten olojen ja kohtelun parantamiseksi muun muassa sterilointiprojektein

Toimintasuunnitelma 2016

  Rescueyhdistys Kulkurit ry on aloittanut toimintansa toukokuussa 2012. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa kohdemaansa Romanian eläinsuojeluun monitahoisesti ja usealla sektorilla. Merkittävimpinä toimialueina ovat steriloinnit, valistus ja adoptiotoiminta. Näitä pääkohtia tukevat lukuiset muut toiminnot, kuten tapahtumien ja kohdennettujen keräysten järjestäminen, kohdemaassa valistuskampanjoiden

Tiedote 16.5.2016: Muutoksia Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pääyhteistyökumppaneissa

  Rescueyhdistys Kulkurit ry:n toisena pääyhteistyökumppanina on ollut yhdistyksen perustamisesta alkaen Asociatia A Doua Sansa -yhdistys, joka toimii Romaniassa Bukarestin kupeessa olevalla Glinan tarhalla. Doua Sansan perustajista ja aktiivitoimijoista Ioana Diaconusta ja Carmen Mandescusta yhteyshenkilöksemme muodostui alkumetreistä lähtien Carmen, jonka

Kodin saanut koira: ARLET

  27.7.2015 Glinan pienessä kylässä, 20 kilometrin päässä Bukarestista, sijaitsee Asociatia A Doua Sansan pyörittämä Glinan tarha. Tarhalla on jatkuvasti suuri määrä koiria, joista iso osa on elänyt siellä koko elämänsä. Tarhalla koirat ovat kuitenkin turvassa kaduilta ja niillä on

Vuosikokouksen pöytäkirja 2016

Toimintakertomus 2015

Kodin saanut koira: AXEL (A-gang)

  22.11.2015 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Ne ovat ehkä oppineet varomaan ihmisiä ja pysymään poissa tieltä, mutta ne eivät ole villejä. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle.

Kodin saanut koira: BIGO (Projekti Speranta)

  23.2.2016 Kulkureilla on pääyhteistyötarhojen lisäksi muutamia pienempiä yhteistyökumppaneita. Näistä yksi on Bukarestin ulkopuolella Gradistean kylässä asuva eläinsuojelija Luiza Mandru ja hänen miehensä. Yhdessä he ovat jo useiden vuosien ajan auttaneet Romanian kodittomia koiria. Heidän kotonaan asuu jatkuvasti noin 30-40

Kodin saanut koira: DOVE

  12.12.2015 Romanian kaduilla elää valtava määrä kulkukoiria. Monet niistä ovat hylättyjä aikuisia, joilla on joskus ollut oma koti. Nämä koirat eivät millään selviäisi ilman ihmisiä ja moni niistä jääkin liikenteestä ja muista vaaroista huolimatta pyörimään lähelle ihmisasutusta avun toivossa.

Kodin saanut koira: SMITHY

    29.11.2015 Romanian kaduilla elää valtava määrä kodittomia koiria. Maan ratkaisu tilanteeseen ovat kunnalliset koiratarhat, joiden olot ovat todella epäinhimilliset. Monet epäonniset hylätyt koirat päätyvätkin rankkurien toimesta näille tarhoille, josta niillä on häviävän pieni mahdollisuus päästä ikinä elävänä ulos.

Kodin saanut koira: WILL

Kodin saanut koira: MATTHEO

    5.8.2015 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei koskaan ole ollut omaa kotia tai ihmistä. Tilanteen helpottamiseksi tehdään jatkuvasti Kulkurien toimesta töitä esimerkiksi erilaisin sterilointiprojektein, jotta kaduille ei enää syntyisi lisää pentuja. Jo olemassa oleville kodittomille koirille

Kodin saanut koira: IUKA

IUKA * Arvioitu syntymäaika noin v. 2005 * narttu * steriloitu * Romaniassa       21.7.2015 Kulkurien toista pääyhteistyökumppania Asociata Suflete Dragia pyörittävät äiti Anda ja tytär Alina Murgu. Anda on jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan toiminut eläinsuojelutyön parissa.

Kodin saanut koira: AKIRA (Projekti Speranta)

    23.2.2016 Kulkureilla on pääyhteistyötarhojen lisäksi muutamia pienempiä yhteistyökumppaneita. Näistä yksi on Bukarestin ulkopuolella Gradistean kylässä asuva eläinsuojelija Luiza Mandru ja hänen miehensä. Yhdessä he ovat jo useiden vuosien ajan auttaneet Romanian kodittomia koiria. Heidän kotonaan asuu jatkuvasti noin

Kodin saanut koira: SHADI

  23.9.2015 Romanian kaduille päätyy vuosittain todella suuri määrä pentuja. Osa niistä syntyy kadulle ja osa hylätään sinne kodeista. Kaikille yhteistä on kuitenkin se, että niiden mahdollisuudet selvitä ovat hyvin pienet. Tällaisille pienille pennuille jo päätyminen yksityiselle tarhalle on oikea

Kodin saanut koira: CLARINNE

    16.11.2015 Romaniassa kodittomia koiria on kaiken kokoisia ja ikäisiä. Toiset hylätään kaduille kodeista kun niistä tulee vanhoja ja toiset joutuvat selviytymään heti ensimmäisistä elinpäivistään lähtien. Tällaisia pieniä taistelijoita ovat Clyde ja Clarinne, jotka ovat monen onnekkaan käänteen jälkeen

Kodin saanut koira: RONIA

  21.11.2015 Kodittomien koirien määrä Romaniassa on suuri. Kulkurit yhdessä paikallisten yhteistyökumppaniensa kanssa tekevät jatkuvasti töitä sen eteen, ettei uusia kodittomia koiria syntyisi ja että jo olemassa olevat koirat saisivat hyvät ja huolehtivat kodit. Paikalliset eläinsuojelijat käyttävät usein kaiken rahan

Kodin saanut koira: SHIRIN

SHIRIN * narttu * arvioitu syntymäaika 5/2015 * steriloidaan * Romaniassa       29.11.2015 Romanian kaduille päätyy vuosittain todella suuri määrä pentuja. Osa niistä syntyy kadulle ja osa hylätään sinne kodeista. Kaikille yhteistä on kuitenkin se, että niiden mahdollisuudet

Päivitys tiedotteeseen: Adoptiolentojen uudelleenjärjestelyt ovat alkaneet

Tiedote 18.2.2016 Päivitys alla olevaan tiedotteeseen: Adoptiolentojen uudelleenjärjestelyt ovat alkaneet Neuvottelut, joista kerroimme edellisessä tiedotteessa, sujuivat kaikin puolin erinomaisesti. Bukarestissa toimiva toinen TRACES-lähtöpiste on mielellään yhteistyössä kanssamme ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n adoptio-ohjelmassa olevat eläimet saavat lähteä maasta heidän TRACES-luvan kautta

Kodin saanut koira: WILLOW

WILLOW * arvioitu syntymäaika noin v. 2009-2010 * narttu * steriloitu * Romaniassa     7.2.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista valitettavan suuri osa päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille tarhoille. Näillä tarhoilla koirien olot ovat äärimmäisen epäinhimilliset ja mahdollisuudet selvitä ovat

Kodin saanut koira: KASHMIR

KASHMIR * uros * syntynyt arviolta 5/2015 * kastroidaan * Romaniassa       23.1.2016 Kashmir on monella tapaa epätyypillinen romanialainen koditon koira. Sen tarina alkaa romanialaisen eläinsuojelija Raluca Bosneagan lähipuistosta, josta Raluca sen löysi 10. tammikuuta usein vierailemansa koirapuiston

Kodin saanut koira: NOELA

  21.11.2015 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Ne ovat ehkä oppineet varomaan ihmisiä ja pysymään poissa tieltä, mutta ne eivät ole villejä. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle.

Kodin saanut koira: AGGIE (A-gang)

  22.11.2015 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Ne ovat ehkä oppineet varomaan ihmisiä ja pysymään poissa tieltä, mutta ne eivät ole villejä. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle.

Kodin saanut koira: TIANKA

TIANKA * narttu * syntynyt arviolta 6/2015 * Romaniassa         2.11.2015 Romanian lukuisilla kodittomilla koirilla on usein samanlainen tarina takanaan. Ne ovat joko syntyneet kadulle tai tulleet hylätyiksi kun niihin on kyllästytty. Usein tarinaan liittyy myös yllättävä

Kodin saanut koira: TIANA

TIANA * narttu * syntynyt arviolta 6/2015 * Romaniassa         2.11.2015 Romanian lukuisilla kodittomilla koirilla on usein samanlainen tarina takanaan. Ne ovat joko syntyneet kadulle tai tulleet hylätyiksi kun niihin on kyllästytty. Usein tarinaan liittyy myös yllättävä

Kodin saanut koira: RIHANNA

  13.10.2015 Monien romanialaisten kodittomien koirien tarina on hyvin surullinen. Vaikka onnistuukin välttämään koiria pyydystävät rankkurit, joutuu silti elämään kaduilla, joissa elämä ei ole helppoa. Pieni osuus näistä katujen koirista saa onnekseen uuden mahdollisuuden kun ne pääsevät Kulkurien yhteistyökumppanien luokse

Aloita vuosi 2016 hyvin, liity Kulkurien jäseneksi!

Aloita vuosi 2016 hyvin! Liity Rescueyhdistys Kulkurit ry:n jäseneksi ja tuo toivoa Romanian kodittomille koirille. Apuasi tarvitaan maassa, jossa eläinsuojelutilanne on Euroopan pahimpia. Tutustu jäsenetuihin ja täytä jäsenhakemus – olet tällöin mukana tukemassa kestävää eläinsuojelutyötä.  

Kodin saanut koira: CLYDE

  16.11.2015 Romaniassa kodittomia koiria on kaiken kokoisia ja ikäisiä. Toiset hylätään kaduille kodeista kun niistä tulee vanhoja ja toiset joutuvat selviytymään heti ensimmäisistä elinpäivistään lähtien. Tällaisia pieniä taistelijoita ovat Clyde ja Clarinne, jotka ovat monen onnekkaan käänteen jälkeen päätyneet

Kodin saanut koira: HARVEY

HARVEY * arvioitu syntymäaika 5/2015 * uros * Romaniassa         7.10.2015 Romanian kaduilla elää todella suuri määrä koiria, joista vain murto osa pääsee paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin ja sitä kautta mahdollisesti omiin koteihinsa. Kulkurit pyrkivät sterilointiprojektein vähentämään kaduille

Kodin saanut koira: ALDRIN (A-gang)

ALDRIN * syntynyt arviolta 7/2015 * uros * Romaniassa         22.11.2015 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Ne ovat ehkä oppineet varomaan ihmisiä ja pysymään poissa tieltä, mutta ne eivät ole villejä. Suurimmalla

Kodin saanut koira: ZARIA

ZARIA * narttu * syntynyt arviolta 6/2015 * Romaniassa         2.11.2015 Romanian lukuisilla kodittomilla koirilla on usein samanlainen tarina takanaan. Ne ovat joko syntyneet kadulle tai tulleet hylätyiksi kun niihin on kyllästytty. Usein tarinaan liittyy myös yllättävä

Kodin saanut koira: NIMBUS

NIMBUS * uros * syntynyt arviolta 6/2015 * kastroidaan * Romaniassa       21.9.2015 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä

Kodin saanut koira: NAOMI

NAOMI * narttu * syntynyt arviolta 6/2015 * Romaniassa         21.9.2015 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina.

Kodin saanut koira: DUKE

DUKE * syntynyt arviolta v. 2012 * uros * kastroitu * Romaniassa       24.9.2015 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista valitettavan suuri osa päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille tarhoille. Näillä tarhoilla koirien olot ovat äärimmäisen epäinhimilliset ja mahdollisuudet selvitä ovat

Enkelikoira: DEMETRA (Dream Team)

DEMETRA * syntynyt arviolta v. 2011-2012 * narttu * steriloitu * Romaniassa       24.9.2015 Romanian kaduille päätyy vuosittain suuri määrä kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kadulle, mutta suuri osa hylätään sinne kodeista. Kun vahinkopentuja syntyy, joutuu usein myös

Kodin saanut koira: TIKY

TIKY * arvioitu syntymäaika 5/2015 * uros * Romaniassa           17.8.2015 Kevät ja kesä ovat Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja

Cosoba sterilointiprojekti

Cosoban kylä sijaitsee Bukarestin liepeillä, Giurgiun maakunnassa, noin 30 kilometrin päässä pääkaupungin humusta. Cosobassa, monien Bukarestin ulkopuolisten kylien tavoin, kodittomia koiria elää teiden varsilla, laumoissa pelloilla sekä ns. yhteisökoirina, joista paikalliset ihmiset huolehtivat kykyjensä mukaan niitä ruokkien. Cosoban sterilointiprojektin takana

Kodin saanut koira: ALWIN

ALWIN * uros * syntynyt arviolta v. 2012-2013 * kastroitu * Romaniassa         24.7.2015 Pienellä Alwinilla on takanaan jo melkoinen historia. Alwinilla on romanialaisittain onnekkaasti ollut ensimmäisen elinvuotensa ajan oma koti. Valitettavasti sen omistaja kuitenkin kuoli ja

Fieldies sterilointiprojekti

Yhteistyökumppanimme Roxana Deissima asuu hieman Bukarestin ulkopuolella, pienehkössä kylässä. Eräänä päivänä hänen ajaessaan kotiin, huomasi hän kotinsa läheisellä pellolla liikettä, ja päätti pysähtyä katsomaan mistä oli kysymys. Roxana löysi lauman koiria, jotka vaikuttivat vasta hetki sitten hylätyiltä. Pelloille ja metsiin

Case Georgeta

Kulkurit kuulivat yhteistyökumppaninne Roxana Deissiman avunhuudon, ja syntyi Case Georgeta- projekti. Roxana on Kulkurien pitkä-aikainen yhteistyökumppani adoptioiden saralla, luotettava ja sydämellinen eläinsuojelija joka pyörittää omaa pientä koiratarhaansa. Roxanan avulla moni koira on päässyt mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja saanut uuden elämän

Galati sterilointiprojekti

Galati on noin 250 000 asukkaan kaupunki Romaniassa, joka sijaitsee noin 300 kilometrin päässä Bukarestista, Galatin maakunnassa. Neljännesmiljoonan asukkaan lisäksi kaupunkia asuttaa noin 10 000 koditonta koiraa, ja niiden lisäksi omistettuja koiria on kaupungissa saman verran. Romanialaiseen tapaan vain pienen pieni

Tervetuloa koirapuistoilemaan Turkuun sunnuntaina 2.8.2015!

  Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita puistoilemaan rescueväen kanssa Turun Iso-Heikkilän koirapuistoon sunnuntaina 2.8.2015 klo 15.30 alkaen. Ohjelmassa on rentoa muihin tutustumista sekä vapaamuotoista höpinää. Kaikenlaiset koirat ikään, rotuun, kokoon tai taustaan katsomatta ovat tervetulleita tapahtumaan. Toivomme kuitenkin, että koirasi tulee

Glinan sterilointiprojekti

Glinan kylä sijaitsee hetken ajomatkan päässä Romanian pääkaupungin Bukarestin keskustasta. Tässä pienessä kylässä sijaitsee yhden Kulkurien pääyhteistyökumppanin, Asociatia A Doua Sansan tarha. Tarhalla on jatkuvasti noin 250 koiraa, ja näin alkukesästä pentuja saattaa olla kerrallaan jopa 60. Asociatia A Doua

Peris sterilointiprojekti

Rescueyhdistys Kulkurit ry järjestää 10.5.2015 yhden päivän sterilointiprojektin hieman Bukarestin ulkopuolella, Perisin kylässä. Mukana projektissa on pitkäaikainen ja aikaansaava yhteistyökumppanimme Doina Vella sekä Romania Animal Rescuestakin tuttu huippueläinlääkäri Dr. Aurelian ammattitatoisine tiimeineen. Heidän lisäkseen paikalla on iso liuta romanialaisia vapaaehtoisia,

Butimanu sterilointiprojekti

Butimanu on pieni kylä joka sijaitsee hieman Bukarestin ulkopuolella. Kylässä asuu paljon vähävaraisia ihmisiä, joilla on omistuksessaan koiria ja kissoja. Kuten Romaniassa tapana on, suurin osa näistä eläimistä ulkoilee vapaana tai viettää elämäänsä omistajiensa pihoissa. Eläimet pääsevät lisääntymään vapaasti, ja

HAR- Helping Animals Romania sterilointiprojekti

Helping Animals Romania, HAR, on yksityisten eläinsuojelijoiden vuonna 2010 perustama, täysin lahjoitusvaroin toimiva yhdistys. HAR:in toiminnan tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluvat laajamittaiset sterilointiprojektit, ja he painottavat kestävän kehityksen mukaista eläinsuojelutyötä. Vuonna 2014 HAR:in toimesta steriloitiin yhteensä 800 koiraa ja 105 kissaa muiden yhdistysten

SAR- Stray Animal Rescue

Stray Animal Rescue on nuori, vuonna 2013 perustettu romanialainen eläinsuojeluyhdistys. Sen perustajat ja yhdistyksessä työskentelevät eläinsuojelijat ovat kuitenkin tehneet töitä eläinsuojelun parissa jo vuosia. He ovat, minimaalisista resursseista huolimatta, onnistuneet auttamaan yli 500 koiraa, joista yli 450 on saanut uuden

GIA / Daniela Stoica

GIA/Daniela Stoica Uusin yhteistyökumppanimme Romanian sterilointien saralla on Daniela Stoica, GIA:n eli Group Initiative for animals- järjestön puheenjohtaja ja perustajajäsen. Danielalla on takanaan vuosien kokemus rescuetyöstä, ja hän on Kulkureille tuttu hahmo Romanian eläinsuojelupiireistä. GIA toimii katukoirien hyväksi mm. järjestäen

Suflete Dragi- sterilointiprojekti

Suflete Dragi- Kind Souls yhdistykselle on ensimmäisen kerran avattu sterilointitili yhteistyöklinikoillemme keväällä 2013. Anda ja Alina Murgu, ahkerat eläinsuojelijat yhdistyksen takana saavat käyttää eläimiä steriloitavana yhteistyöklinikoillamme Almavetissa, Praxiksessa ja OneVetissa. Koirat ja kissat joita projektissa steriloidaan ovat joko Suflete Dragin

Bitina- sterilointiprojekti

Bitina on noin 80 perheen asuttama kylä 45 kilometriä Bukarestin koillispuolella. Kylässä asuu useita perheitä ja yksittäisiä ihmisiä, jotka huolehtivat erikokoisista, noin 5-30 kodittoman koiran laumoista omien koiriensa lisäksi. Heillä ei ole varaa steriloida koiria, ja uusia koiria tuodaan kyläläisten

Constanta / Alx Manolache & Sabau Luana

Constantan kaupunki sijaitsee Kaakkois-Romaniassa, noin kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Bukarestista. Noin 300 000 asukkaan kaupungissa ei ole koskaan sen historian aikana järjestetty yhtäkään ilmaista sterilointikampanjaa kaupungin toimesta, eikä kaupungin johto ole ollut halukas osallistumaan isompien järjestöjen avustamiin sterilointikampanjoihin.

Bacau / Oana Maria

Bacaun sterilointiprojekti Oana Maria on Rescueyhdistys Kulkurit  ry:n uusimpia yhteistyökumppaneita, ja hänen kanssaan olemme käynnistäneet joulukuussa 2013 Bacaun sterilointiprojektin. Bacaun projekti on tarkoitus toteuttaa alkuvuodesta 2014. Oana Maria työskentelee vapaaehtoisena romanialaisessa Bacaun kaupungissa toimivassa Asociatia PER Anima –eläinsuojeluyhdistyksessä. Tämän lisäksi

RAR / Victoria

RAR/ Victoria sterilointiprojekti Rescueyhdistys Kulkurit ry järjestää yhteistyössä Romania Animal Rescuen (RAR) kanssa yhden päivän sterilointiprojektin eläinsuojelija Victorian tarhalla oleville koirille tiistaina 12.11.2013, jolloin RAR:n tehokas ja äärettömän ammattitaitoinen sterilointiryhmä matkustaa Ciocanestin kylään. Kulkureiden avustuksella steriloitiin jo aiemmin tässä kohteessa

Bukarestin sterilointiprojekti 26.10.2012 – 30.4.2013

Kulkureiden ensimmäinen sterilointikampanja toteutetaan Romaniassa, Bukarestissa yhteistyössä eläinlääkäri Stefan Aurelianin kanssa. Aurelian on jo vuosia tehnyt pitkäjänteistä työtä Romanian kulkukoirakannan vähentämiseksi, käyttäen CNR-menetelmää (Catch-Neuter-Release). Tällöin kadulla eläviä koiria pyydystetään kiinni ja steriloidaan, jonka jälkeen koirat vapautetaan takaisin omalle reviirilleen. Näin

Yhteistyössä

Yhteistyossa
 
Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.