Kodin saanut koira: AVERY, nykyisin LILLI

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa(Glina)
Kokoarvio:

 

17.05.2016
Suloinen Avery on pelastettu tammikuussa Odain kunnalliselta tarhalta. Tämän jälkeen neiti sairasti keuhkokuumeen ja scabieksen, mutta nyt Avery on kunnossa ja saanut tarvittavat hoidot. Hoitojen ajan Avery on ollut Romaniassa kotihoidossa, mutta nyt se odottaa omaa kotiaan Glinan tarhalla, jota ylläpitää vapaaehtoinen eläinsuojeluyhdistys nimeltään Asociata A Doua Sansa.

Avery tulee hienosti toimeen ainakin uroskoirien kanssa, mutta toisia tyttökoiria neiti ei ole vielä päässyt kunnolla tapaamaan. Ajoittain Avery voi olla hieman komenteleva muita koiria kohtaan, erityisesti ruoka-aikana.

Ihmisiä kohtaan ihana Avery on kiltti ja ystävällinen. Rapsutukset ja ihmisen läheisyys on Averylle luultavasti paras asia koko maailmassa. Olemukseltaan tämä kaunotar on hyvin rauhallinen ja tuttujen ihmisten seurassa Avery on todella rohkea ja läheisyydenkipeä. Tuntemattomien ihmisten kosketusta Avery vielä jännittää jonkin verran.

Herttaisen Averyn paino on arvion mukaan painoa noin 15 kg ja säkäkorkeus noin 45 cm.

08.08.2016
Avery suorastaan rakastaa Kulkurien Veeraa, jonka luona neiti on ollut Romaniassa kotihoidossa. Ihana Avery oli Veeran luona noin 10 päivää hoidossa, jona aikana se sai antibioottikuurin keuhkokuumeeseen. Glinan tarhalla Avery on ollut jo muutamia kuukausia. Lempeä Avery antaa hienosti tutkia hampaitaan pienestä jännityksestä huolimatta. Hännäntyveä Avery tällä hetkellä aristaa jonkin verran ja reagoi sen kosketukseen ottamalla käden suuhun käyttämättä hampaitaan. Tämä aristus luultavasti johtuu kirpuista, jotka sitä kutittavat. Averyn tavanneiden aktiivien mukaan neiti on todella sympaattinen pieni pullukka.

Vaihdettu Averylle artikkelikuva ja lisätty uusia kuvia heinäkuulta.

21.10.2016
Lempeä ja kiltti Avery odottaa edelleen omaa kotiaan Glinan tarhalla. Neiti olisi varmasti hyvin onnellinen, jos se pääsisi talven tuiskuja ja pakkasia pakoon tarhalta omaan lämpimään ja rakastavaan kotiin. Lisätty ihanalle Averylle kaksi videota lokakuulta.

19.11.2016
Avery on luoteeltaan toisia koiria ja ihmisiä kohtaan hyvin rauhallinen ja kohtelias. Neiti tulee rohkeasti moikkaamaan ja ottaa itse kontaktia myös tuntemattomiin ihmisiin. Herkkuja se odottaa maltillisesti ja ystävällisesti. Suloinen Avery vaikuttaisi olevan erittäin fiksu tyttö.

Lisätty Averysta kuvia marraskuulta.

16.01.2017
Lisätty Averylle kuvia tammikuulta ja vaihdettu neidille artikkelikuva.

07.05.2017
Ihana Avery, nykyisin Lilli, on tänään varattu omaan kotiin Suomeen! Valtavasti onnea neidille ja sen tulevalle perheelle <3

28.05.2017
Upea Lilli matkusti eilen 27.5.2017 Suomeen ikiomaan kotiinsa. Tervetuloa <3

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Avery saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Avery on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Averyn yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: