Kodin saanut koira: BANJO

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

22.3.2017
Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria, järjestää yhdessä Kulkurien kanssa säännöllisesti sterilointitapahtumia ja auttaa koiria ulkomaalaisten adoptioiden piiriin. Aina kun joku onnekas aloittaa matkansa kohti uutta kotia, ovat kaupungin rankkurit kuitenkin jo täyttäneet tyhjentyneen paikan kunnallisella tarhalla uudella kiinniotetulla koiralla. Koska rankkurit eivät välitä koirista lainkaan, päätyy tarhan betonihäkkeihin toisinaan myös viimeisillään tiineenä olevia narttuja. Näiden emojen pennut syntyvät äärimmäisen karuihin ja turvattomiin oloihin, ja Cornelian kovasta uurastuksesta huolimatta vain häviävän pieni osa pennuista selviää hengissä.

Ne harvat pennut, jotka selviävät tarhalla aikuisiksi, saavat elää tarhalla moniin muihin koiriin nähden onnellista elämää. Ne saavat pienestä pitäen viipottaa vapaina tarhan suurella pihalla. Näin ne pääsevät oppimaan sosiaalisia taitoja niin ihmisten, kuin toisten koirienkin kanssa. Yksi tällaisista onnekkaista on Banjo. Se on elänyt Rosiorin tarhalla koko ikänsä ja viettää edelleen päivänsä vapaana tarhan pihalla. Banjo oli pitkään hieman arka ihmisiä kohtaan, mutta nyt se on muuttunut aivan täysin ja on yksi tarhan ihmisrakkaimmista koirista. Se pyörii heti tilaisuuden tullen ihmisten jaloissa ja puskee itseään jalkoja vasten aivan kuin kissa. Sen koko olemuksesta huokuu ihmisrakkaus ja se on selvästi onnellisimmillaan päästessään jonkun syliin. Banjo tulee mainiosti toimeen aivan kaikkien koirien kanssa ja se osaa hienosti väistää, jos joku toinen ei halua sitä luokseen. Pihalla Banjo viettää paljon aikaa nuorempien pentujen kanssa opettaen näille isällisesti, kuinka maailmassa pärjätään.

Banjo on äärimmäisen tasapainoinen ja kiltti koira ja se sopisi hienosti myös ensimmäiseksi koiraksi. Se on iloinen ja touhukas, mutta osaa myös hienosti rauhoittua odottelemaan, kun mitään ei tapahdu. Se ei tarhalla hauku juuri lainkaan ja on sosiaalisesti todella lahjakas aivan kaikkien kanssa. Ihmisiä ja läheisyyttä Banjo rakastaa ja se tekee mitä vain päästäkseen lähelle ja saadakseen huomiota.

Banjo on noin 55 cm korkea ja painaa noin 23 kiloa.

29.5.2017
Hurmuripoika Banjon elämä muuttuu tänä kesänä täysin, sillä pian se matkaa ikioman perheensä luokse Suomeen.

10.6.2017
Banjo on tänään aloittanut uuden elämänsä Suomessa oman perheensä luona. Onnea koko perheelle!

_________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Banjo saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Banjo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: