Kodin saanut koira: BLAKE

Syntymäaika: 2/2017
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

Perustiedot
Blake on osa neljän koiran sisaruskatrasta. Pentueeseen kuuluu Blaken lisäksi Toby, Goldietta ja Bobby Brown. Sisarukset oli löydetty hylättyinä ja ne toimitettiin eläinlääkäriin rokotettaviksi. Koirien oli tarkoitus päätyä tarhalle, mutta ne pääsivätkin etsimään kotiaan eläinsuojelija Ioana Bodean ystävälle, jossa ne elävät isolla aidatulla pihalla. Sisarukset ovat keskikokoisia ja löytöhetkellä heillä oli ikää hieman yli puoli vuotta.

Blakessa saattaa olla mollossi-tyypisen koiran verta. Pentueen rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille voidaan tehdä kotikäynti ennen koiran varausta.

17.2.2018
Ihastuttava Blake on lentänyt kotiinsa, perheensä luokse! <3

17.1.2018
Blake on tänään varattu ikiomaan loppuelämän kotiinsa! Onittelut Blakelle sekä sen ihanalle tulevalle perheelle <3

9.10.2017
Blake on rauhallisin pennuista ja oleilee mieluusti ihmisten lähellä. Muiden puuhaillessa Blake mieluummin istuskeli ihmisten lähettyvillä ja seurasi heitä tarkkaavaisena pää kallellaan. Pyydettäessä Blake tuli luokse rapsuteltavaksi ja nautiskeli ihmisten huomiosta. Pennut ovat vilkkaita ja energisiä hulivilejä, jotka on samanaikaisesti varustettu äärimmäisellä vakaudella ja tasapainoisuudella. Pennuille kaikki on uutta ja ihmeellistä, sillä elävät aidatulla pihalla jossa ei juurikaan ole nähtävää tai koettavaa. Blake kulkee hihnassa nätisti ja rauhallisesti. Blake, kuten muutkin pentueen koirat vaikuttavat todella oppivaisilta ja seuraavat ihmistä tarkkaan. Blake nauttii rapsutuksista ja rahouttuu niitä saadessaan. Pennut saattavat haukkua vieraita jonkin verran, mutta eivät kuitenkaan räksytä turhasta.

________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Blake saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Blake on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Blaken yhteyshenkilö on Elina Silvennoinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: