Enkelikoira: REIMA (Ent. Brahma)

Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: uros
kastroidaan ennen Suomeen tuloa
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustat

18.3.2017
Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja avustusprojektin. Projektin myötä Rosiorin tarha kuuluu tiiviinä osana yhdistyksen päivittäiseen työsarkaan ja osa sen koirista valikoituu adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan Suomesta.

Romanian matkallamme tammikuussa 2017 vierailimme jälleen myös Rosiorissa ja tapasimme ensikerran persoonallisen Brahman. Käydessämme läpi tarhan koiria odotteli poika kiltisti omaa vuoroaan koppinsa edessä. Kun vihdoin oli Brahman vuoro saada rapsutuksia, tuli se ihmisen luo luottavaisesti ja otti katsekontaktia. Brahma vaikuttaa tarhaoloissa tasapainoiselta koiralta, joka on sopeutunut tilanteeseen. Tarhaelämästä huolimatta se ei vaikuta erityisen stressaantuneelta. Brahma ei hauku tai reagoi ympäristön ärsykkeisiin. Ihmisen Brahma antaa kauniisti käsitellä itseään ja tykkää rapsutuksista. Poika asuttaa tarhalla samaa koppia nartun kanssa ja näillä koirilla tuntuu synkkaavan hyvin. Brahma ei välitä myöskään tarhalla vapaana juoksevista koirista, vaan ne saavat kulkea vapaasti hänen koppinsa ohitse. Brahma on noin 50cm korkea ja painaa noin 17-20kg.

Brahman toinen silmä on sokea, mutta se ei tunnu haittaavan poikaa mitenkään. Toki ilman eläinlääkärin konsultaatiota on mahdotonta sanoa mistä sokeus johtuu. Silmässä ei tapaamisen aikana kuitenkaan huomattu mitään muuta vikaa. Siinä ei vaikuta olevan painetta eikä kipua.

Päivitykset

8.3.2020
“Meille niin rakas Reima 1.1.2010-30.1.2020. Olit Suomessa, kotona, liian lyhyen aikaa, vain 2 vuotta. Mutta siinäkin ajassa reissattiin ja koettiin yhdessä varmaan enemmän kun moni ihminenkään kokee ja reissaa koko elämänsä aikana. Valtava ikävä ja koti tuntuu niin tyhjältä.”

Reima on siirtynyt Enkelikoiraksi. Kiitos Reiman perheelle kaikesta minkä Reima sai kanssanne kokea ja kaikesta siitä rakkaudesta ja huolenpidosta jonka hän teiltä sai. Lämmin osanottomme ja voimia suruun <3 .

3.2.2018
Hurmaava Brahma (nykyisin Reima) saapui tänään vihdoinkin omaan kotiinsa. Illalla rohkea poitsu pääsi jo nauttimaan elämänsä ihka ensimmäisestä siankorvasta.

Edelliset päivitykset

12.5.2017
Kulkurien aktiivit tapasivat Brahman hiljattain vieraillessaan Rosiorissa. Totuttuaan vallitseviin olosuhteisiin se  on muuttunut reippaammaksi ja haukahteli vierailun aikana jonkin verran. Brahma ei kuitenkaan hauku taukoamatta, eikä lähde jokaiseen haukkukonserttiin mukaan. Ihmisvieraita saadessaan Brahma rauhoittuu nopeasti nautiskelemaan rapsutuksista. Se on avoin ihmistä kohtaan ja tulee hyvin toimeen myös koppikaverinsa kanssa. Edes tilanteessa ympärillä pörräävät, tarhalla vapaana elävät koirat eivät sitä häiritse. Brahma keskittyy vain täysin rinnoin ihmisiin, jotka kerrankin ovat pienen hetken sitä varten, huomiota ja herkkuja jaellen. Brahma on luonnossa komea ja hyvin persoonallisen näköinen. Sen ulkonäkö ei vain pääse oikeuksiinsa kuvissa.

Lisätty kuvia.

14.6.2017
Lisätty video Brahmalle.

3.8.2017
Hupsu Brahma! Sellainen hän on. Olosuhteista huolimatta Brahma jaksoi jälleen ottaa Rosiorissa vierailevat aktiivimme ilolla vastaan. Brahma ei jännitä tai ujostele uusia ihmisiä. Se on niin innoissaan, että vain tepastelee tohkeissaan hakemaan huomiota, sen minkä ketjunpätkässään pääsee. Rapsutuksille poika rauhoittuu, mutta on heti valmis pieneen leikkiin ja hassutteluun vieraiden kanssa. Brahma asuttaa samaa koppia Sweet Rose-nimisen nartun kanssa ja tällä pariskunnalla vaikuttaisi synkkaavan hyvin yhteen. Ne syövät rennosti samoista kupeista ja nauttivat ihmisten huomiosta sulassa sovussa. Brahmasta saisi todennäköisesti mukavan kaverin monenlaiseen elämänmenoon.

Lisätty kuvia ja video.

 9.12.2017
Ihana Brahma on varattu omaan kotiin.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Brahma saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Brahma on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: