Kodin saanut koira: BRIA

Syntymäaika: 03/2016
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

 

 

29.11.2016
Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan perustajista, Dr. Adina, on erityisen kunnostaunut kodittomien koirien auttajana ja OneVetin hoitolan tiloissa asuukin pari sataa koiraa. Vanhempi pariskunta oli tuonut pienen tyttöpennun tarhalle ja tämä tyttö sai nimekseen Bria. Se asuttaa edelleen häkkiään Onevetissä ja odottaa sitä loppuelän kotiaan.

Alkujaan Brialle oli perhe tiedossa Suomessa. Välillä elämä kuitenkin heittää kuperkeikkaa ja itsestään riippumattomista syistä Bria siirtyy kotia etsivien koirien joukkoon. Tässä noin 9 kuukautisessa tytössä on kaikki ominaisuudet mitä pennulta toivoa saattaa. Bria on iloinen, touhukas, reipas ja utelias ympäristöstään. Sylissä Brian on oikein tottuneen oloisena eikä hötkyile ollenkaan, vaan nautti hetkestä. Kaikki hoitotoimenpiteetkin sujuivat ongelmitta. Brian voisi myös kuvitella sopivan kerrostaloon, sillä sen ei olla kuultu haukkuvan tarhalla.

Bria tulee jäämään pienikokoiseksi. Bria painaa tällä hetkellä huimat 3,2kg.

30.11.2016
Bria on saanut valtavan määrän kotitarjouksia ja tällä hetkellä niitä ei oteta vastaan lisää.

09.12.2016
Onnekas Bria löysi oman perheensä ja matkustaa heidän luokse piakkoin. Onnea Bria ja perhe <3

26.12.2016
Ihana pieni Bria saapui Suomeen 21.12.

————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Bria saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bria on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Bria tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: