Kodin saanut koira: BUSTER C

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

elokuu 2014BUSTER C

* uros

* n. 3 kk (arvioitu syntymäaika 06/14)

* Romaniassa

 

 

 

 

 

14.8.14
Pienen pienen Busterin ja siskonsa Shelbyn kohtalo näytti suoraan sanoen surkealta. Ne olivat todella nuoria, kodittomia ja suojattomia ja niiden paras paikka maailmassa sijaitsi toistensa kyljessä auton alla. Niillä kävi kuitenkin ilmiömäinen tuuri ja Roxana Deissima löysi ne sieltä. Sisarukset matkasivat Roxanan kotiin, missä ne saivat osakseen turvaa, ruokaa ja juomaa. Buster ei kuitenkaan tiedä sisäsiisteydestä eikä muistakaan kotikoiran vielä tavoista mitään.

Buster on kuin kuka tahansa pentu: se rakastaa ihmisiä, leikkimistä ja toisia koiria. Aina silloin tällöin innostuessaan se saattaa haukkua. Se suhtautuu kaikkeen positiivisella uteliaisuudella ja herää joka aamu innokkaana kohtaamaan uuden päivän.

Aikuisena Buster tulee olemaan noin 15-20-kiloinen.

Buster etsii sitoutunutta kotia, jossa se saa kärsivällistä, johdonmukaista ja rakkaudentäyteistä johdatusta kotikoiran elämään. Nuoren koiran ottaminen perheenjäseneksi vaatii paljon, joten harkitse hankintaasi huolella. Busterille tulee opettaa kaikki remmikävelystä sisäsiisteyteen.

25.8.14
Buster kasvaa ja kehittyy joka päivä. Lisätty muutama kuva elokuulta hauskannäköiselle veijarille.

1.9.14
Vekkuli koirapoika on tänään varattu omaan kotiinsa Suomeen 🙂

20.9.14
Buster matkusti tänään ihan omaan kotiin. Onnea Busterille ja Busterin perheelle.

1.2.15
Buster on kasvanut ja siitä on kuoriutunut iloinen ja onnellinen pojanvesseli. Näin koti kertoo perheenjäsenestään:

“Busterilta terveisiä, kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin. Buster on todella hauska ja humoristinen koira, kiltti mutta kuitenkin omaa varsin itsepäisen luonteen. Buster on täysin ulkokoira ja kotona kerrostaloasunnossani sen lempipaikaksi onkin tullut näin talvipakkasilla parveke, josta hän voi katsella koko lähiseudun tapahtumia.

Sisäsiistiksi Buster oppi käytännössä saman tien, sanomalehdet sai poistaa lattioilta jo muutamien viikkojen jälkeen. Vanhempieni russelin Ossin kanssa leikit sujuu hyvin ja arvojärjestys löytyi välittömästi, toki Ossi mielellään päivittäin muistuttaa kakaraa omasta paikastaan. Buster on kyllä lunastanut paikkansa lähipiirin ja naapuruston sydämissä, hurmuri kun tykkää kaikista ihmisistä ja koirista, mutta myös hevosten kanssa olisi kiva päästä leikkimään. Sen verran vauhdikas tuo koiruus on, että hyviä kuvia on tosi vaikea saada ja kun hepulikohtaus iskee on kamera jossain aivan muualla”.

Mikäli Busterille löytyy pian oma koti, sitä ei välttämättä kastroida Romaniassa. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen. Yhdistys osallistuu steriloinnin kustannuksiin 25% osuudella kuittia vastaan.

Jos tiedostat koiran omistamiseen liittyvät ilot ja surut, olet varautunut panostamaan koiran laadukkaaseen ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan aktiivisen, tasapainoisen ja turvallisen kodin, ota yhteyttä.

Buster luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, tautien varalta testattuna, loishäädettynä ja omalla EU-passilla varustettuna. Tutustuthan kuitenkin ennen yhteydenottoa sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Busterin varaajana toimi Maarit Auranen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: