Kodin saanut koira: CALLA

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

23.2.2015
Asociatia A Doua Sansa on toinen Kulkureiden pääyhteistyökumppaneista ja vapaaehtoinen eläinsuojeluyhdistys, joka pyörittää noin 200 koiran tarhaa pienessa Glinan kylässä Romaniassa. Tarhalla työskentelee perustajien Carmen Mandescun ja Ioana Diaconun lisäksi useita vapaaehtoistyöntekijöitä. Eräänä marraskuisena päivänä yksi vapaaehtoistyöntekijöistä kohtasi matkallaan tarhalle kauniin tyttökoiran, eikä voinut jättää tätä oman onnensa nojaan. Niin pääsi nuori Calla-tyttö Glinan tarhalle suojaan odottamaan oman loppuelämän kodin löytymistä.

Calla on sosiaalinen ja leikkisä tyttö, joka tulee hyvin toimeen sekä tarhan muiden koirien että ihmisten kanssa. Nuoren koiran lailla Calla leikkii toisten koirien kanssa mielellään ja olisi varmasti iloinen, jos tulevasta kodista löytyisi mukava koirakaveri, jonka kanssa telmiä. Runsaasti liikuntaa ja aktiviteetteja tämä nuori ilopilleri joka tapauksessa tarvitsee tulevassa kodissaan. Vaikka tarhalla Calla touhuaakin päivät, ei se koskaan lähde kauas pois suojaisesta tarhan yöpymispaikasta.

Calla vaikuttaa tasapainoiselta koiralta, joka ei arastele ihmisiä ja sen voisi hyvin kuvitella sopivan lapsiperheeseenkin. Sen kannalta perhe, jossa tarjottaisiin liikunnan ohella paljon rakkautta ja kärsivällistä opastusta kotikoiran tavoille olisi loistojuttu. Callan ei ole kuultu juurikaan haukkuvan, joten tuleva koti sijaita myös kerros- tai rivitalossa.

Calla on kooltaan keskikokoinen. Säkäkorkeus lähes 45 cm ja paino noin 15 kg.

15.3.2015
Uusia kuvia lisätty. Jospa pian löytyisi oma koti kauniille ja herttaiselle Callalle.

11.5.2015
Aktiivimme tapasivat Callan toukokuussa 2015 ja he kuvaavat Callaa hyvin leikkisäksi ja iloiseksi koiraksi, joka on kiinnostunut kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Se on innokas touhuamaan muiden kanssa, ja haastaa muita leikkiin välillä jopa hieman ilkikurisesti. Calla osaa kuitenkin lukea muita koiria hyvin ja tietää milloin lopettaa muiden härnääminen. Ihmisiin Calla suhtautuu hyväntahtoisesti, mutta se valikoi itse milloin haluaa tulla ihmisen luo. Tapaamisella Calla oli enemmän kiinnostunut muiden koirien kanssa telmimisestä kuin ihmisistä.
Erityisesti herkkujen perään Calla ei vaikuta olevan, mutta koska se pitää niin paljon leikkimisestä, voisi ajatella sen olevan Callalle tulevaisuudessa hyvä motivointikeino. Tarhalla Calla juoksee  paljon vapaana ja sille onkin kehittynyt hyvä lihaskunto.

Callan luonteessa näkyy tietty itsenäisyys ja vahvuus. Sen luonteen ja energisyyden takia tulevalla kodilla olisi hyvä olla koirakokemusta ennestään ja halua sitoutua yhdessä tekemiseen ja kunnon koirakansalaisen tapojen opetteluun. Jokin koiraharrastuskin olisi varmasti Callalle mieluisa.

10.7.2015
Aktiivimme tapasivat jälleen hurmaavan Callan matkallaan heinäkuussa. He kuvaavat Callaa hyvin iloiseksi, leikkisäksi, ystävälliseksi ja kohteliaaksi. Calla ei vaikuta kuitenkaan olevan yltiöpäinen häseltäjä, vaan antaa itsestään jopa yllättävän rauhallisen vaikutelman nuoreen ikäänsä nähden. Tapaamisella Callan ei kuultu haukkuvan.

18.9.2015
Aktiivimme tapasivat ilokseen myös kauniin ja ilmeikkään Callan syyskuisella matkallaan Romaniassa. He kertovat Callan sympaattisen olemuksen ja leikkisän luonteen valloittavan jokaisen helposti. Callan sosiaalisuus on lisääntynyt edellisten tapaamisten jälkeen ja se tulee luokse kutsuttaessa. Luokse tullessaan Calla painautuu ihmistä lähelle. Calla on luonteeltaan aktiivinen ja itsevarma touhuilija, joka innostuu helposti leikkimään. Välillä se hieman komentaa nuorempia koiria. Callasta löytyy myös kohteliaisuutta, joka näkyi mm. kärsivällisenä odottamisena, kun ruokia laitettiin koirille valmiiksi.

7.11.2015
On suoranainen ihme, ettei tämä kaunotar ole vielä löytänyt omaa kotiaan. Aktiivimme vierailivat Romaniassa jälleen marraskuussa 2015 ja matkallaan tapasivat myös lempeän Callan. He kuvaavat Callaa onnellisen ja hyväkuntoisen oloiseksi koiraksi, jonka luonne vaikuttaa tasapainoiselta ja tyyneltä. Se viettää aikaa tarhalla vapaana ja tulee toimeen muiden koirien kanssa hyvin. Myös ihmistä kohtaan Calla on ystävällinen. Ehkä nyt se oikea ihminen huomaa Callan ja se pääsee talveksi kotiin!

24.3.2016
Kulkurien aktiivit tapasivat Callan Glinan tarhalla 18.3.2016 ja kertoivat sen olevan ystävällinen ja erittäin sympaattinen koira, joka asustaa edelleen tarhalla vapaana ja tulee vähän väliä moikkailemaan sille vieraitakin ihmisiä, kun he kiertävät tarhalla. Calla nauttii suuresti ihmisen huomiosta ja haluaa rapsutuksia ja sylittelyä.

26.5.2016
Kulkurien aktiivit tapaavat Romanian reissuillaan satoja koiria ja näistä lukuisista koirista lähes poikkeuksetta muutama jää erityisesti mieleen kaihertamaan. Tälläiset mieleenpainuvat koirat ovat usein äärimmäisen lempeitä, avoimia ja leikkisiä, niin sanotusti täysin valmiita koiria omaan kotiin. Mutta silti nämä mieleenpainuvat koirat saattavat odottaa tarhalla kuukaudesta ja vuodesta toiseen oman kodin löytymistä. Calla on yksi näistä koirista, joita kukaan ei tunnu huomaavan. Vieraiden ihmisten mennessä Glinan tarhalle, se tulee heti moikkaamaan avoimesti ja hyppii riemusta. Calla on todella ihmisrakas ja huomionkipeä, mutta kuitenkin kuuntelee ihmisiä erittäin hyvin ja lopettaa käskystä esim. päälle hyppimisen. Calla on tarhalla vapaana ja seurailee tiiviisti siellä liikkuvia ihmisiä ja haluaa olla heidän touhuissaan mukana siitä huolimatta, että häkeissä olevat koirat rähisevät sille. Calla ei provosoidu muiden koirien rähinästä lainkaan.  Missä olisi tämän kultakimpaleen ikioma rakastava koti? Lisätty uusia kuvia Callalle.

25.7.2016
Kulkurien aktiivit tapasivat Callan heinäkuussa Glinan tarhalla ja se on edelleen sama ihana oma itsensä. Kuten ennenkin, Calla hengailee tarhalla vapaana ja moikkaa iloisesti niin kaikkia ihmisiä kuin koiriakin. Lisätty uusia kuvia Callalle.

9.11.2016
Calla on odottanut oman kodin löytymistä  kohta jo 2 vuotta ja se on varttunut Glinan tarhalla tasapainoiseksi ja upeaksi aikuiseksi koiraksi. Calla on sielukas ja kaunis koira, jonka voisi hyvin ajatella sopivan myös ensimmäiseksi koiraksi. Callalle ihmisten huomio on kaikki kaikessa ja tutun ihmisen huomio menee jopa herkkujen edelle. Lisätty Callalle uusia kuvia ja video.

19.12.2016
Lisätty uusia kuvia Callalle.

08.02.2017
Päivät, kuukaudet ja vuodet ovat vierineet Callan odottaessa Glinan tarhalla. Monet koirat ovat jättäneet tarhan mudat ja paukku pakkaset taakseen ja matkanneet omaan rakastavaan kotiinsa. Koko tämän ajan Calla on odottanut ja toivonut tämän onnen osuvan myös hänen kohdalleen. Vihdoin ja viimein saamme ilmoittaa, että nyt on Callan vuoro. Calla ollaan varattu omaan loppuelämän kotiinsa ja tulee tekemään tuon elämänsä tärkeimmän matkan piakkoin.

09.04.2017
Tänään oli se suuri päivä, jota me monet olemme odottaneet kauan. Calla on matkustanut ikiomaan kotiinsa <3 Onnea Calla ja perhe!

——————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Calla saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Calla on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

Video 11/2016

Callan esittelyvideo 8/2016

Video 11/2015

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: