Kodin saanut koira: CARA A

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

CARA A

* arvioitu syntymäaika 11/2014

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa.

 

 

 

9.3.2015
Cara A löydettiin autotien varresta Romaniassa viime joulukuussa. Se oli monien muiden kodittomien pentujen tapaan hylätty tien pientareelle kahden muun pennun kanssa. Romanialainen eläinsuojelija Alina Murgu huomasi pennut ajaessaan niiden ohi autollaan, ja pysähtyi poimimaan pienet pennut talteen. Hän vei pennut Bukarestiin Onevet-hoitolaan, jossa ne on madotettu, rokotettu ja sirutettu. Tällä hetkellä kaikki kolme hurmaavaa pentua asuvat Alina ja Anda Murgujen luona Frumusanissa, parin kymmenen kilometrin päässä Bukarestista. Myös kaksi muuta löydettyä pentua,  Mara A ja Dora Girl, etsivät sivuillamme omaa kotiaan.

Kaikki löydetyt kolme pentua eivät välttämättä ole samaa pentuetta, mutta ne ovat keskenään suurin piirtein saman ikäisiä. Cara ja Mara kuitenkin samasta ulkonäöstä päätellen ovat sisaruksia. Cara tulee aikuisena olemaan noin 13-14 kg painoinen ja noin 40-45 cm korkuinen.

Luonteeltaan Cara on normaalin pennun lailla leikkisä ja aktiivinen. Se on melko sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen kaikkien toisten koirien kanssa. Cara hiukan sisartansa Maraa ujompi, ja se saattaa alkuun jännittää uusia ihmisiä. Caran tulevan kodin tulee antaa tytölle aikaa rauhassa tutustua uusiin paikkoihin ja uuteen elämään.

Koiranpentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Cara tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

27.4.2015
Cara matkustaa Suomeen kotihoitoon heti vapun jälkeen 2.5.2015. Onnekkain pieni koiranpentu olisi, mikäli se löytäisi oman kotinsa sitä ennen ja pääsisi suoraan matkustamaan oman perheensä luokse! Otathan varaajaan pian yhteyttä, mikäli kiinnostuit Carasta!

Cara saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, testattuna useiden sairauksien varalta sekä steriloituna, mikäli toimenpide ennätetään tehdä ennen Suomeen lentämistä. Lisäksi Cara on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

29.4.2015
Caralla kävikin tuuri, ja se varattiin tänään omaan kotiinsa, jonne se pääsee jo tulevana viikonloppuna! Onnittelut ihanalle Caralle ja sen tulevalle perheelle!

18.5.2016
Saimme kuulumisia vuosi sitten kotiutuneelta Caralta ja sen perheeltä:

“Meillä menee tosi hyvin. Cara on vielä vähän vartioiva kun meillä on vieraita, mutta kyllä sekin on mennyt parenpaan suuntaan. Cara rakastaa leikkiä toisten koirien kanssa, joten käymme melkein päivittäin koirapuistossa. Cara leikkii mielellään vaikka koirat olisivat miten kookkkaita tahansa. Meillä on paljon leluja myös älyleluja, ja Cara selvittää vaikeimmatkin tehtävät hetkessä. Kyllä tytöllä älyä riittää. Hän syö hyvin ja saa joka päivä kalaöljyä ja vitamiini pillereitä aamu ruuan joukossa. Caran turkki kiiltää ja muutenkin on terve ja iloinen koira. Hän saa myös joka päivä hammaspuruluita ruokailun jälkeen, että ei tulisi hammaskiveä. Me tehdään joka päivä neljä lenkkiä Caran kanssa, yksi lenkeistä on pitkä. Täällä on hyvät metsämaastot joten on kivat lenkkipolut. Voi kertoa sinne Romaniaan, että hyvin täällä menee ja että Cara on terve.”

Kodin etsimisessä auttoi Evi Koskinen.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: