Blogiarkistot

Kulkurit Ravintolapäivässä lauantaina 19.5.!

Ravintolapäivää vietetään lauantaina 19.5.2018 ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pop up -ravintola avataan Helsingin Vanhaan Kirkkopuistoon (Ruttopuistoon). Ruttopuistossa nautitaan hyvästä ruoasta ja herkuista klo 11 eteenpäin niin kauan kuin nautittavaa riittää (arviolta klo 15 saakka). Suosituimmat herkut saattavat loppua kesken, joten

Share

Toiminnanjohtajan haastattelu Iltalehdessä: Roomeo-koira muutti Sallan elämän

Toimittaja Sanna Kekki haastatteli huhtikuussa Rescueyhdistys Kulkurien toiminnanjohtajaa Salla Honkapäätä Iltalehden Ilona-liitteeseen. Artikkeli Roomeo-koira muutti Sallan elämän: ”Ennen koiratarhalla vierailua olin kiinnostunut lähinnä shoppailusta ja punttisalista” julkaistiin myös Iltalehden verkkosivuilla 21.4.2018. Honkapää kertoo haastattelussa muun muassa oman rescue-intohimonsa syttymisestä, Kulkurien

Share

Kiitokset kaikille Turun Hirvensalon puistoilijoille!

Rescueyhdistys Kulkurit järjesti koirapuistotapahtuman Hirvensalon koirapuistossa Turussa 8.4.2018. Paikalle saapui useita ihania karvaisia kavereita, joista osa on ollut Suomessa jo pitkään ja toiset tulleet vasta hiljattain. Jokainen yhtä ihana ja perheelleen rakas! Paikan päällä oli kahvitarjoilua vapaaehtoismaksulla. Päivän päätteeksi tuotoksi

Share

Mihin Kulkureille lahjoittamani rahat menevät?

“Lahjoitin 30 euroa sterilointeihin. Miten tiedän, että rahat oikeasti menevät yhden romanialaisen koiran sterilointiin?”   Yhdistykselle tulee tasaisin väliajoin kysymyksiä koskien lahjoitusvarojen käyttöä. On hyvä olla tarkkana siitä,  mihin rahat menevät. On tärkeää, että ne menevät oikeaan osoitteeseen auttamaan juuri

Share

Kulkurit tukee Pedigree Dream – Syntynyt kauppatavaraksi -mesenaattikamppanjaa

Pedigree Dream – Syntynyt kauppatavaraksi on reportaasi, joka kertoo EU-alueen vuotuisesta yli miljardin euron koiramyynnistä, pentutehtailusta ja koirien kuljetuksista sekä siitä, miten tämä kaikki vaikuttaa Suomeen. Koiria, varsinkin pentuja, liikutellaan usein maasta toiseen ennen myyntiä. Samalla asiakirjoja väärennetään ja mikrosiruja

Share

Turun kimppalenkit rullaavat! Seuraava lenkki on ti 15.5.

Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kimppalenkkejä järjestetään Turun seudulla kerran kuussa. Ilmoitamme lähtöpaikan lähempänä lenkin ajankohtaa. Yhteiskävelyt ovat hyvä tilaisuus tavata muita ihmisiä ja koiria. Mukaan ovat tervetulleita kaikki toiminnastamme kiinnostuneet, taustoihin katsomatta! Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua. Reippailemme säällä kuin säällä. Lenkin

Share

Suuri kiitos Valsoialle ja kaikille tykänneille!

Maidottomia ja vegaanisia vaihtoehtoja tarjoava Valsoia lahjoitti jokaisesta Facebook-julkaisun tykkäyksestä 10 senttiä Kulkureille 19.3. – 10.4.2018. Lisäksi yritys lahjoitti toiset 10 senttiä jokaisesta Facebook-sivun tykkäyksestä kyseisellä aikajaksolla. Julkaisu keräsi yhteensä uskomattomat 5 981 tykkäystä ja sivut upeat 1 584 tykkäystä. Tämä

Share

Hobo Run 2018 tulee, oletko valmis?

  Hobo Run 2018 – juokse, hölkkää tai kävele hyvän asian puolesta!   Rescueyhdistys Kulkurit järjestää koko perheen hyväntekeväisyystapahtuman kodittomien romanialaisten eläinten hyväksi Hakunilan urheilupuistossa (Luotikuja 2, 01200 Vantaa) lauantaina 12.5.2018. Matkaan lähdetään klo 12. Voit valita joko 5 km:n

Share

Rescueyhdistykset kokoontuivat luomaan yhteisiä standardeja

Tärkeitä uutisia rescuekentältä! Rescueyhdistykset kokoontuivat Helsingissä 1.4.2018. Tapaamisen tavoitteena on luoda yhteisiä standardeja rescuetoiminnalle. Rescuetyötä tekevien yhdistysten välille on pyritty muodostamaan yhteistyöprojektia jo useamman vuoden ajan, mutta tämä on jäänyt aina suunnitteluasteelle. Nyt projekti on saanut uutta tuulta purjeisiinsa! Jokainen yhteistyösuhde alkaa

Share

Tiedote 23.3.2018: Penikkatautitapauksista ja Kulkurien adoptioprosessista

Venäjältä hiljattain Suomeen tuoduista kahdesta koirasta todetuista penikkataudeista on tiedotettu Eviran toimesta (Penikkatauti todettu Venäjältä tuodussa koirassa ja Penikkatautia todettu Pirkanmaalla). Myös mediassa on käsitelty näitä valitettavia tapahtumia. Tämä on luonnollisesti herättänyt jonkin verran kysymyksiä, huolta ja hämmennystä rescuetoimintaa seuraavien

Share

Ole mukana muutoksessa – tule jäseneksi

  Yhdessä olemme vahvempia ja saamme aikaan entistä enemmän hyvää! Tarvitsemme tukeasi, koska eläimiä kohdellaan julmasti Romaniassa. Muutetaan yhdessä maailmaa! Jäsenmaksu vuonna 2018 on 25 euroa. Yritysjäsenyys yhdistyksessä maksaa 250 euroa/vuosi.   Tutustuthan siis jäsenetuihin ja täytä jäsenhakemus – olet tällöin

Share

Tue Kulkureita ostamalla ihana High Paw -pellavakassi

Voit tukea Rescueyhdistys Kulkurit ry:n toimintaa ostamalla eri yhteistyöyritystemme tuotteita. Kun ostat suomalaisen lifestyle-brändin Kindin upean High Paw -pellavakassin, lahjoitetaan ostoksestasi 2 euroa Kulkureille. Kassi maksaa 17 euroa. Tällä hetkellä yhdistys esimerkiksi rakentaa kodittomille koirille Romaniaan uutta tarhaa, jonka rakentamiseen

Share

Tiedote 24.2.2018: Tilannekartoitus multiresistenteista bakteereista MRSP ja ESBL (päivitys 28.2.)

Päivitys tiedotteeseen 28.2.2018: Lisäyksenä 24.2.2018 julkaistuun tiedotteeseen (alla), olemme tänään saaneet lisää ryhmätestauksina suoritettujen multiresistenssitestausten tuloksia 10 kpl. Näistä kymmenestä yhdeksän tulosta oli negatiivisia (MRSP ja ESBL), ja yksi positiivinen tulos (MRSP). Näinollen prosenttilukemat 70 kauttamme testatusta koirasta ovat nyt

Share

K-Citymarket Jumbo yhteistyöhön Kulkurien kanssa

  Kulkureilla on ilo julkistaa alkanut yhteistyö Kauppakeskus Jumbon K-Citymarketin ja kauppias Matti Himbergin kanssa. Yhteistyön hedelminä saamme nauttia kauppiaan ja kaupan lahjoittamista tuotteista tulevissa tapahtumissamme. Yhteistyö jatkuu toistaiseksi, mutta tietysti toivomme, että loistava yhteistoiminta jatkuu tulevaisuudessakin.   Erittäin suuret

Share

Rescuerusetti – rakkaudella erityisille koirille

Tue toimintaamme kodittomien eläinten hyväksi – tilaa koirallesi Rescueyhdistys Kulkurit ry:n   rescuerusetti     Jokaisen koiran kuuluisi olla jollekin erityinen! Tätä sanomaa haluamme levittää eteenpäin rescuerusetin avulla. Olethan mukanamme levittämässä tärkeää sanomaa. Rescuerusetin mallia on nyt uudistettu, ja se

Share

Kulkurien lehteä myynnissä Helsingissä

Kulkurien lehteä on saatavilla nyt Hobo Shopin lisäksi rajoitetut erät seuraavista liikkeistä Helsingissä: Diiva Dog, Itäkeskus Ivana Helsinki, Uudenmaankatu 15 Patricia, Unioninkatu 18 Maksu liikkeissä tapahtuu käteisellä Kulkurien lippaaseen! Houkuttelevassa ja laadukkaassa lehdessä on 52 sivua tietoa, tunnetta ja taitoa.

Share

Auta kodittomia koiria – lahjoita käsitöitä

Tue toimintaamme kodittomien eläinten auttamiseksi   Auttaa voit monella tavalla. Voit esimerkiksi lahjoittaa kykyjäsi tekemällä käsitöitä (neuloa villasukkia, tehdä koirille leluja, muotoilla koruja jne.) Kulkurien nettihuutista, myyjäisiä ja kirpputorimyyntiä varten.  Jos haluat lahjoittaa tuotteita kestävän eläinsuojelutyön ja toimintamme tukemiseen, otathan yhteyttä Kulkurien

Share

Tiedon jakaminen sosiaalisessa mediassa ja ihmisten kohtaaminen ovat tärkeitä auttamisen muotoja

Tärkeä ja vaikuttava auttamisen muoto on levittää tietoa rescuetoiminnasta sekä yhdistyksen toiminnasta. Näin voit auttaa kodittomia eläimiä löytämään koteja ja vaikuttaa asenteisiin. Voit esimerkiksi jakaa tietoa Kulkurien projekteista ja tapahtumista sosiaalisessa mediassa sekä tulostaa ja jakaa esitteitä ja flyereita, jotka

Share

Lahjoita tekstiviestillä

Voit lahjoittaa helposti tekstiviestillä Rescueyhdistys Kulkurit ry:n toimintaa varten. Samalla tuet kestävää eläinsuojelutyötä.   Voit tehdä joko 1 euron, 2 euron, 3 euron, 5 euron, 10 euron, 15 euron tai 20 euron kertaluonteisen tekstiviestilahjoituksen.   Lähetä tekstiviesti KULKURIT1 numeroon 16155. Viestin hinta

Share

Uusi vastustamaton jäsentarjous! Koirakoulu Nerokoira tarjoaa koirankoulutuspalveluita tarjoushintaan

Rescueyhdistys Kulkurit ry tekee yhteistyötä Koirakoulu Nerokoiran kanssa. Nerokoira tarjoaa koirankoulutuspalveluita  positiivisen vahvistamisen tekniikoita hyödyntäen. Kulkurien jäsentarjouksena yksityiskoulutus kotikäyntinä 65 €/kerta + kilometrikorvaus 0,50 €/km pääkaupunkiseudulla ja Itä-Uudellamaalla. Käynti sisältää kirjallisen alkukartoituksen, noin 1,5 h tapaamisen, sähköpostikoosteen tapaamisesta sekä ohjeet

Share

Avec Tastula: Katukoirien vuoksi. Katsottavissa Yle Areenassa

Yle kuvasi vuonna 2014 Rescueyhdistys Kulkurit ry:n toiminnanjohtajan Salla Honkapään sekä aktiivin Sini Isakssonin kanssa jakson Avec Tastula -ajankohtaisohjelma varten. Maarit Tastula kuvausryhmineen oli myös mukana yhdistysmatkalla Romaniassa. He pääsivät tutustumaan kunnalliseen koiratarhaan, joka jätti ryhmään jälkensä. Katukoirien vuoksi -jakson

Share

Ihanan helppoa kasvisruokaa -nettikurssi terveellisen ruuan ja koirien ystäville

Oletko terveellisen ruuan ystävä? Nyt voit oppia kokkaamaan helposti maukasta ja täyttävää kasvisruokaa Kati Whiten kasvisruokakurssin avulla. Ihanan helppoa kasvisruokaa -nettikurssi opettaa, miten voit kokata herkullista kasvisruokaa mahdollisimman nopeasti, jotta aikaa jää enemmän esimerkiksi koirien kanssa lenkkeilyyn! Kati White on

Share

Romanian kodittomille koirille olet koko maailma

Apusi Rescueyhdistys Kulkurit ry:n sterilointiprojektien hyväksi Romaniassa jättää pysyvän jäljen: ei-toivottuja pentuja syntyy sen ansiosta kymmenittäin, ellei sadoittain vähemmän. Jokaisen koiran tulee saada syntyä rakastettuna ja odotettuna sekä elää elämänsä onnellisena omassa kodissaan. Romanian kodittomille koirille olet koko maailma. Voit

Share

Eläinsuojelulakia on parannettava. Ole mukana ja vaikuta

  Rescueyhdistys Kulkurit ry tukee Animalian ja SEY:n Eläinlaki-kampanjaa. Suomessa säädetään laki, joka vaikuttaa eläinten hyvin- ja pahoinvointiin seuraavien 20 vuoden ajan. Kulkurit muun muassa kannattaa kaikkien koirien ja kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä yhteen, Euroopan kattavaan rekisteriin. Tällä olisi

Share

Osta Back on Track -tuotteita Hobo Shopista! Samalla tuet Kulkurien toimintaa

    Rescueyhdistys Kulkurit ry:n verkkokauppa Hobo Shopista löydät ainutlaatuiset ja suositut Back on Track -tuotteet koirille, hevosille ja ihmisille! Back on Track pitää huolta sekä koirien että ihmisten nivelistä ja lihaksista. Lisäksi tuotteita käytetään lievittämään kiputiloja ja ennaltaehkäisemään vammoja.

Share

Korson koiralenkki kaikille koirille ja koiramielisille

Tervetuloa mukaan Korson kävelylenkille koirien kanssa! Koiralenkki järjestetään joka torstai kello 19. Lähtöpaikkana toimii Vantaan Neste Oil -huoltoasema, joka sijaitsee osoitteessa Otavantie 14. Lenkki kestää tunnista puoleentoista tuntiin, jonka jälkeen kahvitellaan yhdessä. Lenkille saa osallistua veloituksetta kaikki, karvoihin ja kansallisuuteen katsomatta.

Share

Seuraa meitä WhatsAppissa

  Uutta! Rescueyhdistys Kulkurit ry:tä voi nyt seurata myös suositussa WhatsApp-sovelluksessa! Haluatko saada tuoreimmat uutiset, ajankohtaisimmat tiedotteet ja koskettavimmat käänteet niin Kulkurien toiminnasta Romaniassa kuin Suomessakin suoraan kännykkääsi? Lähetä WhatsApp-viesti LIITY numeroon 040 755 6081. Tallenna numero puhelimeesi esim. nimellä

Share

Lahjoittaisitko Romanian kodittomille koirille 15 kg ruokasäkin?

  Yksi konkreettinen tapa auttaa kodittomien koirien ruokinnassa on osallistua Rescueyhdistys Kulkurit ry:n Jahti&Vahti -keräykseen. Lahjoittamalla 27,50 euroa Rescueyhdistys Kulkurit ry:n tilille FI73 1029 3000 3566 41 viitteellä 11772 käymme ostamassa puolestasi 15 kg Jahti&Vahti Energia -kuivaruokaa ja toimitamme sen yhteistyötahoillemme

Share

Kaunis kiitos kaikille pullokuittinsa lahjoittaneille – jatketaan samaan malliin

  Voit kätevästi lahjoittaa pullokuittisi Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle Vantaan K-Supermarket Herkkupähkinässä. Samalla olet mukana auttamassa nelijalkaisia ystäviämme Romaniassa kohti parempaa elämää. Jokainen lahjoitus, pienikin, auttaa edistämään koirien hyvinvointia taloudellisesti vähävaraisilla yhteistyötarhoilla. Pullokuitteja on kertynyt ajalta 27.12.2015 – 3.5.2016 mainiot 85,65

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.