Kodin saanut koira: CHINA (Nyk. Fifi)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

China

CHINA

* arvioitu syntymäaika 08/ 2013

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

24.3.2014
Onevet eläinlääkäriaseman Dr. Adinan luona lattiaa korjaamassa ollut työmies toi eräänä aamuna tohtorille tuliaisen tullessaan, pienen koiranpennun jonka hän oli löytänyt kadulta.  Chinaksi ristitty tyttö oli jälleen kerran niitä harvoja onnekkaita jotka kohtasivat matkallaan eläinystävällisen ihmisen ja saavat siten paremman mahdollisuuden turvattuun elämään.

China on siis viettänyt jo useamman kuukauden Onevetin hoitolassa kasvaen ja vahvistuen tulevaan aikuisikään. China on myös ahkeroinut ruokakupilla sen verran tiuhaa tahtia, että painoa onkin kertynyt jo n.8 kg verran, vaikka tytölle taitaisi riittää kilo-kaksi vähemmänkin 😉 Chinan säkäkorkeus on n. 35 cm, mistä se tuskin paljoakaan tulee enää kasvamaan. Paino aikuisenakaan, normaali mitoissa, tulee olemaan varmasti korkeintaan 10 kg:n hujakoilla.

Luonteeltaan China on rauhallinen, kiltti ja ystävällinen pikku koira. Se antaa vieraidenkin ihmisten käsitellä itseään ja on sosiaalinen uusissa tilanteissa. Rauhallisuudessaan China ei pahemmin riehu tai hauku hoitolassa, eikä se myöskään ole ensimmäisenä tyrkyttämässä itseään uusien ihmisten seuraan. Toisten koirien kanssa se tulee toimeen hyvin.

China etsii kotia joko ainoana koirana tai toisen koiran seurana.

Tyttö saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna EU-passin kera. Tutustuthan huolellisesti koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

15.4.2014

Chinan omistajat noutivat koiran kotiin.

Toukokuun lopussa 2014 Kukureiden vieraillessa Onevetin hoitolassa China oli siellä jälleen.
Koska Chinalla oli jo loistava kotiehdokas Suomessa, se matkasikin pika pikaa Suomeen omaan kotiinsa.

Chinan varausta koiti Kata

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: