Kodin saanut koira: COSO

Syntymäaika: 7/2014
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

23.7.2015
Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien yhteistyökumppani Romaniassa. Onevetilla on Bukarestissa sijaitseva klinikka sekä noin 20 minuutin ajomatkan päässä myös hoitola (pension). Aiemmin Onevetin hoitola sijaitsi paljon lähempänä klinikkaa mutta henkilökunnan löydettyä sopiva, aidalla ympäröity tontti rakennuksineen ja sisäpihoineen, he päättivät tarttua tilaisuuteen ja muuttaa hoitola uuteen paikkaan.

Hoitola sijaitsee alueella nimeltä Cosoba. Ensimmäinen koira joka tuli uuteen hoitolaan saikin nimensä alueen mukaan. Tämä koira nimettiin Cosoksi. Coso löydettiin erittäin huonossa kunnossa ja Onevetin henkilökunta totesi testien perusteella Coson sairastuneen babesiaan. Nyt Coso on kuitenkin täysin toipunut ja selvinnyt koitoksesta eikä Cosota lainkaan huomaa, että tämä kastroitu nuori poika olisi ollut niin lähellä sateenkaarisiltaa kuin oli. Me tavattiin Coso vierailessamme Romaniassa ja Onevetissä heinäkuussa. Coso suhtautui meihin vieraisiin rauhallisesti kuten odottaen mitä tulee tapahtumaan. Cosoa hieman jännitti kun pidettiin kiinni ja tunnusteltiin mutta antoi kuitenkin tehdän tämän. Jonkin ajan päästä poika hakeutui itse lähemmäksi pyytääkseen rapsutuksia, kohteliaalla tavalla.

Coso on arviolta noin 1-vuotias, 40cm korkea ja painoa on tällä hetkellä noin 10kg.

Hieman dominoivan luonteen omaava Coso on nyt oppinut elämään suuren lauman keskellä mutta koska riski on olemassa, että dominoiva puoli vahvistuu jälleen kotioloissa kun pääsee pois suuren lauman keskeltä, Coso luovutetaan kotiin jossa on korkeintaan yksi mukavaluonteinen narttukoira ennestään. Coso saa elää vapaana hoitolan etupihalla ja Dr. Adina toteaa pilke silmäkulmassa Coson pitävänsä itseään paikan kuninkaana.

27.9.2015
Yhdistyksemme edustajat tapasivat syyskuun reissulla myös rauhallisen ja lempeän Coson. Coso tuotiin näytille ison ja energisen uroskoiran kopin päälle mutta Coso esitty viileän rauhallista vaikka tilanne vähän jännittikin. Ihmisiä kohtaan Coso on todella ystävällinen ja Coso viihtyykin hyvin ihmisten läheisyydessä ja nautti saamastaan huomiosta.

Coson kannalta olisi hyvä asia, mikäli tällä hellyttävälle pojalle pian löytyisi se oma koti ja Coso pääsisi pois tarhan hälinästä.

Lisätty uusia kuvia syyskuun reissulta.

7.11.2015
Coso saa tassutella vapaana Onevetin tarhan pihalla. Herra viihtyy erillään laumasta ja tykkää seurailla päivän tapahtumia. Uskomme Coson viihtyvän ainoana koirana, eteenkin vanhempien urosten kanssa Coso ei tule toimeen.

Kulmahampaissa Cosolla on vähän hammaskiveä. Tutuille ihmisille Coso on tosi ok ja iloinen, vieraat hieman jännittävät mutta Coso on kuitenkin nätisti sylissä. Uusia kuvia lisätty Cosolle edustajimme marraskuun reissulta.

24.1.2016
Kulkurien aktiivit kävivät jälleen tammikuussa Romaniassa tervehtimässä yhteistyökumppaneita sekä lukuisia koiria, niin vanhoja kuin uusia tuttavuuksia. Yksi vanhoista tutuista on Coso. Cosoa he kuvailivat seuraavasti: “Iloinen tapaus joka hieman ujostelee outoa tilannetta”. Eli siinä mielessä poika on oma itsensä, iloinen ja sympaattinen mutta jännää hieman sitä kun paikalle ilmaantuu monta vierasta kameroineen ja kaikki katselee, vääntelee ja kääntelee sekä puhuu oudosti 🙂 .

Ruokaansa Coso vahtii muilta mutta tulee muuten toimeen muiden koirien kanssa. Lisätty uusia kuvia ja video marraskuun reissulta.

25.3.2016
Vihdoinkin saamme lähettää Cosolle kovin tärkeitä uutisia. Coson perhe on huomannut pojan ja tänään pystyimme kirjoittamaan tekstin varattu Coson nimen eteen 🙂

24.7.2016
Perjantai-sunnuntai välinen yö, 22.-23.7., koitti vihdoinkin se aika jolloin Coso pääsi matkustamaan kotiin, oman perheen luokse joka kärsivällisesti ja kauan oli jaksanut odottaa sitä, että Coso sai tarvittavat hoitonsa Romaniassa. Suuri kiitos ja monen monta onnellista yhteistä hetkeä koko perheelle <3

————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Nuori koira tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Coso saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Coso on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Coson yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: