Päivitetty 21.09.2017

Kotia etsivä koira: DANUTA


Syntymäaika: 1/2012
Sukupuoli: Narttu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
steriloitu

 

Perustiedot ja taustat:
Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. Eläinlääkäriklinikka OneVet on perustettu vuonna 2005 ja sen omistaa eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Heidän lisäkseen klinikalla on 15 työntekijää. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Monet Dr. Adinan kadulta löytämät koirat ovat päätyneet Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja löytäneet kodin Suomesta. Myös paikalliset tietävät OneVetin hoitolan, ja valitettavan usein hylkäävät sinne ei-toivottuja pentuja ja syystä tai toisesta “tarpeettomia” aikuisia koiria.

Onevetin väen tiedossa oleva työmies kasvattaa pitbull-tyyppisiä koiria. Tätä kaunista narttua hän oli hyödyntänyt pennutukseen, ja parhaiden pennuntekopäivien jälkeen hän päätti luopua siitä. Koiran onneksi mies ei sentään hylännyt sitä kadulle, vaan kääntyi Onevetin puoleen.

45 cm korkea ja 20 kg painava Danuta on varsinainen jytky. Oikean takajalan lihaksessa on vanha vamma minkä johdosta jalan lihas on erityisen iso, mutta tämä ei vaivaa koiraa.

Danuta on luonteeltaan täydellinen rotunsa edustaja; luottavainen, tasapainoinen, ystävällinen ja kohtelias. Ihmisrakas, hakeutuu ihmisen lähelle heti kun saa tilaisuuden. Vaikka koira pyörii jaloissa ja pyytää huomiota, se ei ole millään lailla töykeä tai liian riehakas. Antaa käsitellä itseään hienosti.

Muiden koirien kanssa Danuta on ok, kunhan oma ihminen valvoo ja tarvittaessa puuttuu tilanteisiin ennenkuin ne eskaloituvat. Koira vaatii siis osaavan omistajan joka osaa toimia vahvan koiran kanssa positiivisen vahvistamisen keinoin. Danute on aika dominoiva resurssien suhteen, joten se asustelee tällä hetkellä ilman häkkikavereita.

Nykytilanne:

21.9.2017
Danuta on äärimmäisen ihmisrakas koira, jolle rapsutukset ja ihmisen läheisyys ovat kaikki kaikessa. Nähdessään ihmisen alkaa Danuta pomppimaan riemusta ja saa ilohepulit. Danuta valitsee jopa ennemmin ihmisen läheisyyden kuin kesken olleen ruokailun.   Danuta palvoo tarhan miespuolista työntekijää eli hyvin todennäköisesti sillä ei ole aiempia huonoja kokemuksia miehistä eikä siten pelkää heitä. Muita koiria Danuta ei halua lähelleen ja ajaakin pihan pikkukoirat pois ainakin ruokailun ja rapsutusten aikana, joten lähtökohtaisesti haemme Danutalle kotia perheen ainoana koirana.

15.7.2017
Kulkurien aktiivit tapasivat Danutan heinäkuun alussa Onevetin tarhalla ja se on edelleen oma ihana itsensä. Danuta rakastaa ihmisen huomiota ja nauttii rapsutuksista täydestä sydämestään. Kotisohva ja lenkkipolut olisivatkin siis enemmän kuin tervetulleita tälle upealle koiralle. Lisätty uusi video Danutasta.

13.6.2017
Upea luonteinen ja ihmisrakas Danuta odottelee yhä omaa kotiaan ja opiskelee muunmuassa hihnassa kulkemista tarhan piha alueella, jotta olisi valmiimpi kotiin päästyään. Danuta on helposti motivoitavissa ja se seuraa tarkkaan ihmistään nauttien niistä hetkistä joita se saa yhdessä touhuta. Danuta on touhukas mutta ei hösellä liikoja ja selvästi haluaa miellyttää ihmisiä. Missä olisi upealle Danutalle se oma sitoutunut koti?

23.3.2017
Danuta on tarhalla aika hiljainen, ei hauku vierailijoille eikä lähde mukaan muiden räyhäämisiin. Nameilla Danuta on helposti motivoitavissa. Danuta on rakastettava ja sympaattinen upea narttu.

 

——————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Danutan rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille voidaan tehdä kotikäynti ennen koiran varausta.

Danuta saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Danuta on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö on Niina Laaksonen.

Video 9/2017

Video 5.7.2017

Video 6/2017

Video 4/2017

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.