Kodin saanut koira: DARLING

Syntymäaika: 7/2012
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Moreni)
Kokoarvio:

20.1.2017
Darling lensi tänään pitkän odotuksen jälkeen oman ihmisensä luokse. Omistajan mukaan Darling on hurmaava ja alku on sujunut mainiosti! <3

10.9.2017
Ihana, hurmaava Darling on varattu ikiomaan loppuelämän kotiinsa! <3

28.8.2017
Darlingista ei oteta enempää kyselyitä vastaan.

1.8.2017
Darling on kaunis ja sosiaalinen noin viisi vuotias narttukoira, joka pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään ikiomaa loppuelämän kotiaan. Darling odottaa omaa vuoroaan Happy Dogs Morenin tarhalla. Ennen tarhalle pääsemistään Darling eli paikallisen lihakaupan pihalla. Muutama vuosi sitten, 2014, siellä alettiin “puhdistaa”, tappamaa järjestelmällisesti alueen koiria, jolloin Anda toimi ja otti koiran hoiviinsa.

Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee  hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna varsin hyvät. Koirat pääsevät päivittäin ulkoilemaan vapaana tarhan ulkoilupihalle, jossa ne saavat rentoutua, haistella ja leikkiä. Tarhan koirat asuva pääosin häkkejään yksin, ja niistä huolehtii kaksi palkattua työntekijää sekä tarhalla käyvät vapaaehtoiset, Anda itse mukaan lukien. Kaikkia koiria on mahdollisuus testata kissojen ja lasten kanssa.

Darling on reipas ja ystävällinen koira. Eniten maailmassa se rakastaa ihmisen läheisyyttä ja huomiota. Se tulee liki, muttei sählää, painautuu vain kylkeen ja odottaa rapsutuksia. Darling on tarhalla tullut hienosti juttuun kaikkien koirien kanssa. Tässä on koira, josta varmasti olisi moneksi. Sylikoiraksi tai vaikka harrastuskaveriksi. Darling on kuuliainen ja haluaa selvästi miellyttää ihmistä. Sympaattinen ja rakastettava. Missä olisi tämän helmen ikioma loppuelämän koti?

_________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Darling saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Darling on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Darlingin yhteyshenkilö on Elina Silvennoinen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: