Kodin saanut koira: DARWIN

Syntymäaika: 6/2012
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Glinan tarha)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
18.6.2018

Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä. Odain tarha on yksi siisteimmistä kunnallisista tarhoista. Siellä koirista pidetään edes vähän huolta ja niitä kohdellaan suurimmaksi osaksi lempeästi. Vaikka tarhalla asuu lähes 500 koiraa, on ilmapiiri tarhalla yllättävän rauhallinen. Odaita johtaa muista kunnallisista poiketen hyväsydäminen nainen, joka todella välittää koirista. Niinpä hän aina mahdollisuuksien mukaan pyytää paikallisia eläinsuojelijoita ottamaan tarhalta koiria ja tarjoamaan niitä adoptioon, jotta ne saisivat mahdollisuuden parempaan elämään.

Tammikuussa 2016 Darwinilla ja koirakaveri Astonilla kävi yksi elämänsä isoista onnenpotkuista, kun Carmen Mandescu, Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani kävi Odain tarhalla ja Aston sekä Darwin osuivat hänen silmiinsä. Ne keräsivät ensin voimia hoitolassa ja nyt, ollessaan reippaita ja iloisia koiria, ne muuttivat Glinan tarhalle odottamaan kotiaan. Glinan tarha on Carmenin ja ystävänsä Ioanan ylläpitämä koiratarha Glinan kylässä ja siellä asuu tilanteesta riippuen 250-300 koiraa.

Darwin ontui pitkään vasenta takajalkaansa ja selvisi, että se on joskus murtanut lantionsa ja tässä yhteydessä myös sen vasemman takajalan lonkkamalja on murtunut. Heinäkuussa 2017 Darwinin reisiluun pää poistettiin ortopedin lausunnon mukaisesti ja se siirtyi toipumaan yksityiselle romanialaiselle Pets & Friends- tarhalle, jossa se kävi hydroterapiassa ja sai juosta ulkona. Muutaman kuukauden päästä se alkoi käyttämään jalkaansa ja käyttää sitä nyt koko ajan. Suomalainen ortopedi on katsonut jalasta operaation jälkeen otetun röntgenkuvan ja todennut, että reisiluun päästä olisi voinut ottaa hiukan enemmänkin. Tästä syystä on mahdollista, että jalka alkaa vaivaamaan sitä joskus ja se tulee tarvitsemaan lonkkaproteesia. Darwinin lihaskunnosta tulee huolehtia eikä sille tule kertyä ylipainoa.

Darwin on iloinen ja leikkisä vesseli, joka tulee toimeen niin ihmisten kuin koirienkin kanssa. Ajoittain se tosin käy pieksemässä suutaan koirakavereilleen ja saa miltei aina nenilleen. Kissoja Darwin ei tietääksemme ole tavannut. Kerrostalo ei välttämättä ole Darwinin paikka, sillä Carmen kertoo sen olevan melkoisen haukkuherkkä ja että sen terävä haukku raikaakin tarhalla suht usein. Se saattaa vähentyä kotioloissa, sillä nuori koira turhautuu helposti tarhalla, mutta se saattaa olla myös piirre, joka jää. Darwinista saa varmasti uskollisen ja hyväntuulisen kumppanin, jonka seurassa ja silmien pilkkeessä on mahdotonta olla huonolla tuulella.

Darwin on nyt ollut muutaman päivän kotihoidossa kahden nartun ja yhden uroksen kaverina. Tytöt ovat saaneet tuta sen loppumattoman uskon omaan charmiinsa, mutta eniten Darwin on keskittynyt hoitopaikan emännän hurmaamiseen, siinä onnistunut ja hurmaantunut itsekin. Se on hoksannut, kuinka mukavaa on nukkua ihmisen lähellä ja peiton alla. Se on myös tutustuttanut kotihoitopaikan omaan epäurosmaiseen haukkuunsa. Darwin on rakastava, ihmisen läheisyyttä suorastaan janoava pieni ja hauska koiraheppu, josta joku saa itselleen iloa jokaisen päivän jokaiseksi hetkeksi. Se on ollut alusta asti sisäsiisti paria vahinkolirahdusta lukuunottamatta ja hihnassa se kävelee hyvin. Hoitopaikassa se tosin törmää harvoin häiriöihin, joten varmuutta sen käyttäytymisestä kaupunkiolosuhteissa ei ole. Se on tavannut myös uroskoira, jonka kanssa se tuli hyvin toimeen. Kotihoitopaikan narttujen kanssa se pärjää oikein hyvin. Se liikkuu ja kiipeilee ongelmitta, joten sen leikattu takajalka tuntuisi olevan erinomaisessa kunnossa.

Darwin on noin 45-senttinen ja painaa noin 15 kiloa.

Päivitykset
6.1.2020
Saimme ihastuttavalta Darwinilta perheineen kuulumisia:

“Darwin on sopeutunut hyvin meidän perheeseen. Elliin kovin kiintynyt, odottaa ikkunassa että tulee töistä kotiin ja nukkuu peiton alla jaloissa tai jalkojen välissä. Ulos kun tahtoo, komennetaan Nikoa ja ruoka sekä herkut komennetaan Elliltä. Leikkii leluilla lasten kanssa ja nauttii huomiosta. Tallilla kävimme katsomassa hevosia jotka on kovin kiinnostavia mutta samaan aikaan pelottavia. Kesät saa mökillä juosta vapaana eikä juurikaan ole pihasta poistunut, kerran hyppäsi järveen sorsakatraan perään ja sieltä se haettiin veneellä, muuten uiminen ei juuri kiinnosta. Saunaan tuli ylälauteelle makoilemaan, mutta huomasi aika pian ettei kuumuus ole paras juttu joten siirtyi odottamaan oven toiselle puolelle. Kavereita on etsitty, vain nartut nappaa ja muut pojat saakin räkytyskonsertin aikaan. Kaikkiaan Darwin voi hyvin ja nauttii elämästään.”

16.8.2018

12.8.2018 Darwinin elämä asettui vihdoinkin uomiinsa, kun se matkasi ikioman perheensä luokse ja on nyt rakastettu perheenjäsen. Onnea matkaanne, Darwin ja perhe.

20.7.2018
Iloinen kultapoika Darwin on pitkän odotuksen jälkeen vihdoin varattu omaan kotiin.

8.7.2018
Veikeä Darwin on maineensa veroinen mies ja se rakastui oikopäätä kotihoitopaikan sukulaisteinityttöön. Se tuijotteli tätä rakastuneena ja kieltäytyi lähtemästä tämän vierestä hetkeksikään, Kotihoitopaikka kertookin, että Darwin olisi onnellinen perheessä, jossa olisi koirakaveri tai kaksi, muttei liikaa, jottei ihmisten huomio jakaannu liian monen koiran kesken. Lisäksi perheessä voisi olla lapsia, jotka jaksaisivat helliä ja huomioida Darwinia kaiket päivät. Edelleen sen liikkuminen on kovin vaivattoman oloista ja se loikkaakin keittiöjakkaralle tuosta noin vaan, jotta näkee paremmin, mitä aamiaispöydässä tarjotaan. Lisäksi Darwin löysi peilin ja mykistyneenä tuijotti peilikuvaansa pitkän tovin- ehkäpä se hämmästyi omaa komeuttaan niin kovasti.

Lisätty pari kuvaa.

18.6.2018
Darwin on nyt ollut pari päivää päälle kaksi viikkoa kotihoidossa. Kotihoitaja kertoo, että Darwin tarjoaa parempaa komediaa, kuin tv ikinä. Darwin on moniulotteinen koira, johon ei voi kyllästyä ja siihen ihastuu tahtomattaankin. Darwin on ottanut tavakseen loikata sängylle vieressä olevalta matolta ja kun matto oli pesussa, se raahasi petinsä sängyn viereen ja loikkasi sitten sängylle sitä kautta. Se on myös löytänyt pallot ja kiipeilemisen. Darwin kiipeää keittiössä pienelle jakkaralle, jolloin sen katse ja kuono ylettyvät paremmin keittiön pöydälle antimia tarkastelemaan. Se ottaa päikkärit kotihoitajan kyljessä ja loikkii onnellisena nurmikolla. Kaikki on sille hauskaa, kunnes sisään tulee kärpänen ja sen maailma romahtaa. Surisevat otukset sisätiloissa ovat pahimpia ikinä ja niin vain tämänkin Akilleksen kantapää löytyi. Darwin on sanalla sanoen huikea.

Lisätty kuvia kotihoidosta.

6.6.2018
Päivitetty Darwinin perustiedot myös ensimmäisten kotihoitopäivien osalta.

3.6.2018
Viimeöinen Kulkurilento toi Darwinin Suomeen ja ensimmäiset kuulumiset kertovat sen olevan luonteensa mukainen, ainoastaan paljon parempi rauhoittumaan. Katsotaan, mitä tuleva tuo, mutta Darwin vaikuttaa melkoisen mahtavalta kotikoiralta.

Darwinin profiilikuvaksi vaihdettu ensimmäinen kuva Suomesta.

17.5.2018
Darwinin onnenpäivä koitti ja se lentää 2.6.18 Suomeen etsimään omaa kotiaan kotihoidosta käsin. Toisaalta se tuskin pistäisi pahakseen, vaikka sen oma koti olisi sitä kentällä vastassa.

8.5.2018
Darwin on tänään lisätty lentojonoon. Kun sen lentovuoro koittaa, se lentää kotihoitoon Suomeen. Parasta tietenkin olisi, jos se saisi lentää omaan kotiinsa, sillä sellaisen se taatusti ansaitsee.

8.1.2018
Lisätty kuntoutuneesta Darwinista video.

2.12.2017
Darwinin kuntoutus jatkuu ja edistyy. Se on edelleen mielestään Romanian komein mies, eikä se ymmärrä, etteivät kaikki naiskoirat lankea sen lumovoiman edessä.

Lisätty pari kuvaa Darwinista hydroterapiassa. Tällöin koira on pienessä altaassa, jossa jalalle kohdistuvaa painoa voidaan keventää ja helpottaa koiran jalan käyttöä. Tämän myötä Darwin onkin alkanut käyttää jalkaansa enenevissä määrin.

25.9.2017
Kyllähän Darwinia tässä kohtaa voi jo onnitella, vaikkei sillä kotia olekaan. Suomalainen yhdistys on huomannut Darwinin potentiaalin ja hienon on luonteen ja on päättänyt auttaa pojan elämänlaadun kohentamisessa ja parantaa myös oleellisesti sen kodinsaantimahdollisuuksia. Yhdistys on kerännyt organisoimallaan huutiksella varat Darwinin hoitoon Ramona Apostolille, jossa se vietti Odain tarhalta vapautumisensa jälkeiset kuukaudet. Ramona kertookin, että Darwin on hoitolassa kuin kotonaan. Eikä tässä vielä kaikki, sillä huutisvaroilla kustannetaaan Darwinin reisiluun pään poisto ja kuntoutus Romaniassa. Näin ollen se tulee varmasti saamaan laadukkaita vuosia elämäänsä lisää. Kun Darwin on kuntoutunut leikkauksesta tarpeeksi, se lentää Suomeen kotihoitoon, ellei se sitä ennen ole saanut kotia. Kiitos Tassut Ristissä ry.

16.8.2017
Romaniassa asuva aktiivimme Veera Nuri tapaa Darwinia miltei päivittäin ja Veera lähetti kertakaikkisen hurmaavia terveisiä rääväsuisesta ukkelista :”Darwin, Darwin, Darwin. Tikkana aidalla, jos jossain tapahtuu ja jos mahdollista niin osallistumassa myös. Vähän sellanen kukko tunkiolla, oman kylän poikii. Ennallaan, niin luonteensa ja käytöksensä kuin ulkonäkönsäkin kanssa. Darwin sai uudeksi häkkikaverikseen vähän itseään isomman tytön, sellaisen joka kiipeili sen verran aidoista yli, että vaihtoehdoksi jäi laittaa se katettuun häkkiin. Darwin oli moisesta kovin otettu ja jaksoi liehitellä daamia pitkään. Ruokakupilla ylähuuli meni mutruun, mutta koska daami saattoi yhtä hyvin siirtyä syömään viereisestä kupista, ei tästä ole aiheutunut ongelmaa. Ulkopuolella vapaana oleville pojille tarvii välillä huudella, samoin naapurissa asuvalle nuorisoporukalle tulee kiroiltua tarvittaessa takaisin”. Eihän tuollaiseen poikaan voi kuin rakastua!

Lisätty kuvia ja video.

19.5.2017
Voihan pomppupetteriä! Saadessaan vieraita Darwin pomppaa puoli metriä onnesta ilmaan ja melkein tärisee onnesta. Huolimatta vammoistaan se ei onnu eikä tunnu aristavan, pomppii kolmen metrin loikkia kuin aropupu. Darwinista huomaa, että treenattu on, sillä vaikka liikkumismahdollisuudet tarhalla ovat surkeat, se on onnistunut pomppimaan siten, että sen takaosasta löytyy selvästi lihaksia. Mikään treeni ei kuitenkaan korvaa omaa kotia, jossa saa riittävästi lepoa, laadukasta ravintoa ja kokonaisvaltaista liikuntaa ja sitä tärkeintä: rakkautta.

Lisätty kuvia.

20.3.2017
Aktiivimme tapasivat maaliskuisella reissullaan Romaniaan myös Darwinin. Darwinin mahdollisuuksia päästä lonkkaleikkaukseen selvitellään. Ongelmana on löytää Romaniasta osaava lääkäri, minkä lisäksi Carmenia huolettaa toipuminen häkissä leikkauksen jälkeen. Darwin ei tällä hetkellä onnu ja käyttää jalkaa todella hyvin. Luonteeltaan se on edelleen täysi kymppi. Se seistä töröttää aidalla ja seuraa herpaantumatta, mitä ihmiset puuhaavat. Se on varmasti kotonakin sellainen jokapaikanhöylä, joka haluaa osallistua aktiivisesti ihmistensä arkeen ja on aina tiellä. Darwin ottaa vieraat suurella riemulla vastaan, eikä lähde ihmisen viereltä mihinkään. Se on todella, todella reipas, innokas ja sosiaalinen koira, jonka heikko kohta ihmisten lisäksi on ruoka. Ruoasta se menee aivan sekaisin ja ehtiessään se pusuttelee kaikki ihmiset, painautuu lähelle ja nauttii koko sielunsa kyllyydestä harvinaisesta herkusta. Se on fyysisesti paremmassa kunnossa kuin viimeksi. Darwin nyt vain on aivan täydellinen kotikoira, joka valloittaa ihan kaikkien sydämet. Muille uroksille se vähän möykkää aidan läpi ja kun Blonde muutti sen kanssa samaan häkkiin, se yritti ensimmäisen päivän jatkuvasti liehitellä uutta tyttöä. Se kuvittelee olevansa suuri roomeo, joten se ei välttämättä sovellu toisen isoegoisen pojan kaveiksi. Muuten urokset ja nartut molemmat ovat sen mielestä ok. Kuvan kautta välittyy huonosti Darwinin koko, sillä se on todella pieni ja siro. Sellainen lelukoira nappisilmillä. Enää nappisilmältä puuttuu se tärkein: oma koti.

Lisätty kuvia pikkumiehestä.

3.3.2017
Darwinin vasemman takajalan ontumiselle on vihdoin saatu selitys. Se on joskus murtanut lantionsa ja tässä yhteydessä myös sen vasemman takajalan lonkkamalja on murtunut. Darwin tulee tarvitsemaan kirurgisen operaation, jossa sen reisiluun pää poistetaan, mutta suurin vaiva sillä on tällä hetkellä lantion alueen vammat. Darwinia ei valitettavasti voida eikä kannata leikata ennenkuin se varataan omaan kotiin, sillä sitä ei voida kuntouttaa Romaniassa resurssien puutteen vuoksi. Siksi Darwin tarvitseekin kodin kahta kipeämmin. Jotta se saa tarvitsemansa operaation ja pääsee kotiin kuntoutumaan ja nauttimaan elämästä. Darwin siirtyy tämän myötä erityisadoptioon ja sen kulukorvaus sovitaan kodin kanssa erikseen. Galleriaan on lisätty Darwinin röntgenkuva, jonka perusteella on konsultoitu suomalaista ortopedia ja joka on suositellut reisiluun pään poistoa.

7.8.-17.11.2016
Lähestyvä talvi ja jatkuvat sateet ovat tehneet Glinan tarhasta muta-altaan, jossa koirilla ei juurikaan ole paikkaa, jossa ne voisivat kuivatella tai olla säältä suojassa. Darwinille häkkielämä ei ole tehnyt hyvää ja se näkyy sen sekä fyysisessä että psyykkisessä voinnissa. Se otti rajusti yhteen entisen häkkikaverinsa Astonin kanssa, joten Aston siirrettiin toiseen häkkiin ja Darwin sai kaverikseen rauhallisen Blonden. Tästä siirrosta ovat hyötyneet kaikki asianomaiset. Darwin on laihtunut todella paljon ja se tulee saamaan lähipäivinä sisäloishäädön, sillä madot ovat yleisiä tarhalla. Saadessaan vieraita Darwin nauttii huomiosta ja jää lähelle rauhallisena nauttimaan rapsutuksista. Se on rauhallinen jopa siinä määrin, että jäimme miettimään, onko se kunnossa. Se on nyt erityisseurannassa, jotta sille saataisiin lisää painoa ja takaisin sen nyt piiloon mennyttä eloisuutta. Darwin ei vielä ole ollut röntgenissä jalkansa vuoksi.

8.7.2016
Heinäkuisen Glinan vierailun myötä myös Darwin sai oman osuutensa herkuista ja rapsutuksista. Darwin on velmu kiusantekijä, joka haukkuu paljon kimeällä äänellä, joka vähän kähiseekin, eikä varmastikaan vähiten kovan käytön seurauksena. Se käy ärsyttämässä muita koiria, jotka hermostuvat sen härkkimiseen ja alkavat soittaa suutaan toisilleen. Saatuaan aikaan kahakan Darwin kävelee tyynenä pois paikalta. Vaikka onkin pieni kiusanhenki, Darwin nauttii suunnattomasti muiden koirien ja ihmisten seurasta. Se antaa tutkia hampaansa ja sieltä löytyy jonkin verran hammaskiveä, joka lähtenee, kun se saa jotain jyrsittävää. Darwinin heikko kohta ovat siis ihmiset. Se kiipeää muitta mutkitta syliin vastaanottamaan sille kuuluvat suukot ja rapsutukset. Se on menossa röntgeniin lähiaikoina, sillä se on pidemmän aikaa ontunut vasenta takajalkaansa. Kerromme tuloksista, kun niitä saamme. Darwinin menoa moinen ei kuitenkaan haittaa.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Darwin saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Darwin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Darwinin yhteyshenkilö: Maarit Auranen

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/ramona.apostoll/videos/1641745255846903/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Marraskuu 2016

Elokuu 2016

Darwin ja kumppanit huhtikuussa 2016:
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/ramona.apostoll/videos/1083770648311036/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Maaliskuu 2016
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/ramona.apostoll/videos/1066137936740974/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Helmikuu 2016
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/ramona.apostoll/videos/1038891066132328/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: