Kodin saanut koira: DOHA (Delta-pentue)

Syntymäaika: 2/2017
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

15.5.2017
Rescueyhdistys Kulkurit ry tekee jatkuvasti töitä mahdollistaakseen mahdollisimman monen koiran steriloinnin Romaniassa. Steriloinnit ovat ehdottomasti yksi tärkeimmistä toimintamme osa-alueista, ja haluamme olla osana kulkukoiraongelman ratkaisemista kestävällä ja tehokkaalla tavalla. Teemme töitä tilanteen parantamiseksi jatkuvasti ja pitkäjänteisesti, ja etsimme jatkuvasti uusia kohteita projekteillemme. Omistetut koirat ovat yksi suurimmista syistä kodittomien koirien paljouteen, sillä Romaniassa on varsin yleistä antaa koirien liikkua vapaana, steriloimattomana kadulla. Kun koira tulee tiineeksi, hylätään joko pennut yksin tai emonsa kanssa pellolle, kadulle, ojaan, parkkipaikoille. Tai miksi ei vaikkapa saarelle.

DELTA-pentue, Doha, Dexa, Doxa, Delphi ja Deia, dumpattiin saarelle. Pienelle saarelle mustanmeren lähistölle, Danuba Delta nimiselle alueelle. Sattumalta Carpen perustajan, Carmen Mandescun ystävä löysi ne ja näin ne päätyivät Carmenin huomaan. Pennut olivat löydettäessä melko heikossa kunnossa, niillä oli kirppuja ja pienet mahat pömpötti kertoen, että ne olivat pahasti sisäloishäätöjen tarpeessa. Johtuen pentujen heikosta vastustuskyvystä ja kunnosta, Carmen päätti ottaa ne turvaan tyhjään asuntoonsa. Siellä ne saavat kerätä voimiaan, reipastua ja olla turvassa. Tällä hetkellä ne ovat iloisia, villejä ja sosiaalisia. Ne ottavat vieraatkin innokkaasti vastaan ja kiipeilevät syliin ja yrittävät tehdä kaikkensa jotta saisivat huomiota.

Kauheasti eroja ei vielä ainakaan ole huomattavissa luonteissa, mutta sen verran voi todeta, että Dexa on aina ekana kaikkialla ja selkeästi rohkein. Doxa taas on vähän muita filosofisempi yksilö ja pysyy eniten paikallaan kun muut viuhtoo menemään.

Delphi on hieman isompi kuin tytöt mutta arviolta kaikki tulevat kasvamaan keskikokoisiksi koiriksi, noin 45-55cm, 18-20kg. Pennuista Doha, Dexa, Doxa ja Deia ovat tyttöjä ja Delphi on porukan ainoa poika.

12.6.2017
Doha ja Doxa etsivät edelleen sitä omaa kotiaan. Saimme muutamia uunituoreita kuvia ja videon Romaniasta vielä nyt illalla ja nämä ovat nyt nähtävissä siskosten profiileissa. Edelleen pennut ovat iloisia ja vekkulimaisia. Doha on harkitsevanen, eikä mene uusiin tilanteisiin täysillä vaan miettii ja ihmettelee ensin. Tämä ei kuitenkaan ole häirtsevä tekijä, vaan ihan tervettä järkeäkin välillä.

27.6.2017
Doha varattiin omaan kotiin, kuten myös siskonsa Doxa. Näin kaikki Delta-pennut ovat nyt löytäneet kotinsa ja perheensä <3

15.7.2017
Doha saapui oman perheensä luokse, 11.7.2017, päivää myöhemmin kuin oli suunniteltu. Nyt tyttö kuitenkin on nauttimassa uudesta elämästään, omassa kodissaan!


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Pentu saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi pentu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dohan yhteyshenkilö: Mia Takolander

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/carmen.mandescu/videos/10154891016542199/ ” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: