Kodin saanut koira: DOLLI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Dolli

Dolli

DOLLI

* Syntynyt 03/15

* Narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

28.6.2015
Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden toivon paremmasta elämästä. Yksi näistä onnekkaista on Dolli-pentu, joka syntyi pellon reunalle viiden pennun pentueeseen. Valitettavasti pennuista hengissä selvisi vain kolme. Pentueen emon omistaja ei halunnut koirista huolehtia, joten hän hylkäsi ne kylmästi kadulle asuinalueen lähelle “etsimään ruokaa ja suojaa”. Pentueen onneksi paikalle osui hyväsydäminen nainen, joka halusi auttaa koiria. Nainen soitti Kulkureiden Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, eläinsuojeluyhdistys Asociatia Duo Sansan aktiiville, Carmen Mandesculle ja pyysi tätä ottamaan pennut turvaan Glinan tarhalle. Tarha on kuitenkin tällä hetkellä ääriään myöten täynnä koiria, joten uusia tulokkaita ei sinne voitu ottaa. Pentujen löytäjä ei eläinrakkaana ihmisenä voinut jättää pikkuisia kadulle, joten hän päätti rakentaa pihallensa pienen koirasuojan, jossa  Dolli sisaruksineen saa olla niin kauan kuin ne löytävät omat kodit.

Dolli on luoteeltaan reipas ja leikkisä, kuten normaalin pennun kuuluukin. Pentueen löytäjä perheineen viettää päivittäin aikaa koirasuojalla, joten pennut ovat tottuneet käsittelyyn. Dolli onkin sosiaalinen ihmistä kohtaan. Koirasuojalla asuvat myös perheen omat koirat, joten se tapaa myös muita koiria.Tällä hetkellä Dolli painaa noin. Pentueen emä on akita inu-tyyppinen sekoitus, joten Dollista odotetaan tulevan aikuisena noin 20kg painava ja noin 50-55cm korkea.

28.7.2015
Pennut jatkavat koirasuojalla kasvamista ja kehittymistä. Dollin Maxi-veli on jo varattu omaan kotiinsa. Missä olisi Dollin koti?

Lisätty Dollille uusia kuvia.

18.10.2015
Dolli on varattu omaan kotiin.

15.11.2015
Dolli saapui omaan kotiinsa 14.11.2015

———————————————————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Dolli saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, steriloituna ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dolli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Taija Mäkinen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: