DOR

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

DOR

* arvioitu syntymäaika 08-09/2013

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa    

 

 

17.02.2014
Suloinen nuoriherra Dor löydettiin löydettiin harhailemasta Bukarestin kaduilta emonsa Doran kanssa ja toimitettiin Andalle turvaan. Nyt molemmat etsivät omaan kotiaan.

Dorin arvioidaan syntyneen elo-syyskuussa 2013, joten poika on nyt iältään noin 6kk vanha. Dor tulee luultavasti jäämän kokonsa puolesta  pienehköksi . Se on nyt suunnilleen samankokoinen kuin emonsa Dora.

Dor tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta vieraita ihmisiä vähän jännittää ja saattaa aluksi vähän haukkuakkin.  Dor on hieman arka tapaus, mutta varmasti oman kodin saatuaan tottuu  ihmisiin ja rauhoittuu. Dorin käytöstä kissoja kohtaan ei olla päästy vielä testaamaan, mutta nuoren ikänsä puolesta poika luultavasti tottuisi myös kissoihin.

Kotikoiran tavat kuten sisäsiisteys ja remmissä käveleminen ovat pojalle vielä jokseenkin vieraita asioita, joten uuden omistajan tulee olla kärsivällinen ja johdonmukainen Doria kouluttaessaan. Huomioithan, että pennusta kasvaa aikuinen koira, joka elää mukanasi jopa 10-15 vuotta. Ethän siis tee päätöksiä hetken mielijohteesta.

Dor  tullaan luovuttamaan kastroituna,  asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, mikrosirutettuna ja sillä on oma EU-lemmikkipassi.

11.03.2014
Valitettavasti pieni DOR menehtyi tarhalla.

Varaajana toimi Jenni

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: