Kodin saanut kissa: EMME

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:


EMME

* n. 2-3.v

* naaras

* steriloidaan

* Tallinna, Viro

 

Emme on saapunut Virosta Suomeen heinäkuussa kotihoitoon. Emmen taustasta ja ajasta kotihoidossa voi lukea enemmän täältä.

16.elokuuta Emme synnytti kolme pentua, joista valitettavasti vain yksi syntyi elävänä. Liekö rankka tausta ja peräkkäiset tiineydet ja synnytykset ja stressi vaikuttaneet pentujen kuolemaan. Onneksi Emmelle kuitenkin jäi yksi pentu, Luangel, jota se sai hoivata kaikella tarmollaan. Hyvä emo Emme onkin ollut, oikeastaan täydellinen. Se on rauhallisesti, lempeästi ja leikkisästi opettanut ainokaiselle pennulleen kissan taitoja ja adoptoipa Emme pieneen perheeseensä vielä orpopentu Sissinkin syyskuun lopussa.

Kuukauden kuluttua pennut ovat valmiita matkaamaan omiin koteihin ja Emmenkin on aika siirtyä elämässä eteenpäin, ikiomaan kotiin, jossa sen ei enää tarvitse huolehtia mistään eikä kenestäkään, vaan sillä on lopun elämänsä ajan ihminen, joka huolehtii Emmestä.

Emme on hyvin rakastettava kissa. Sen luonne on puhdasta kultaa, eikä sitä voisi kuvailla riittävästi antaakseen Emmestä oikeanlaisen kuvan. Ensimmäisestä kotihoitopäivästä lähtien Emme on ottanut ihmiset vastaan kehräten ja silmiin napittaen, vienosti pohjetta kiehnäten. Emme on antanut koko ajan käsitellä itseään ja pentuaan moitteetta ja esim matokuurien antaminen on ollut sen kanssa ongelmatonta. Emme viihtyy sylissä aivan rentona ja lojuu välillä selälläänkin tyytyväisenä. Aivan tahdoton Emme ei tietenkään ole, kuten kissan ei kuulukaan olla, se kyllä huomauttaa nätisti, jos rapsutuspaikka on epämieluisa tai kiireessä meinaa osua hännän päälle.

Emme on tavannut lapsia, aikuisia ja myös koiria. Kaikkiin ihmisiin Emme suhtautuu samanlailla, kiinnostuneena, ystävällisesti ja rauhallisesti. Isoa koiraa Emme ensin varoitteli pysymään kohteliaan välimatkan päässä, mutta muutaman koiravierailun jälkeen se oli kuin olisi aina ollut samassa pienessä tilassa sen otuksen kanssa 🙂

Emme on hyvin pienikokoinen kissa. Se painaa hädin tuskin kolmisen kiloa. Puolipitkä turkki antaa Emmelle vähän lisää kauneutta ja sen turkki onkin aivan kuin silkkiä.

Emme on kaunis kissa, ulkoisesti ja sisäisesti ja se etsii ehdottomasti arvoistansa kotia, missä sille ollaan valmiita tarjoamaan turvallinen, onnellinen ja laadukas kissan elämä seuraavan 10-15 vuoden ajaksi.

Emme luovutetaan uuteen kotiin asianmukaisesti loishäädettynä, eläinlääkärin tarkastamana ja rokotettuna. Se on tunnistemerkitty mikrosirulla, joka on yhdistyksen toimesta rekisteröity turvasiru.fi-palveluun. Emme tullaan myös steriloimaan ennen uuteen kotiin luovutusta.
10.11.2014
Emme on varattu.
27.11.2014
Emme muutti omaan kotiin 25.11.2014.
Emmen varaajana toimi Salla.
Lisää kuvia Emmestä ja pennuista täällä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: