Kodin saanut koira: ENRIQUE

Syntymäaika: 3/2015
Sukupuoli: Uros
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

24.3.2017
Tämä koira on itse rakkaus. Rosiorin livevideollakin pitkään esiintynyt kokovartaloväkkärä Enrique on parivuotias, komea uros.

Romaniassa on arviolta noin 2-5 miljoonaa kulkukoiraa. Osa näistä koirista päätyy kunnallisille tarhoille. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset koiratarhat eli koirat kuolisivat siellä nälkään, janoon, sairauksiin ja stressin aiheuttamiin tappeluihin liiallisen koiramäärän takia, ellei tämän tarhan vastuuhenkilöksi olisi asemansa sitkeällä neuvotteluilla saavuttanut Cornelia Stan joka pyrkii parhaansa mukaan huolehtimaan koirien hyvinvoinnista ja saattamaan niitä ulkoimaisten adoptioiden piiriin.

Tarhalla omaa koppipaikkaansa asuttava Enrique on Rosiorissa vierailleiden aktiivien sanoin “ihan mieletön”. Koirapoika on todella iloinen, avoin, sosiaalinen, tasapainoinen ja hassu.Seurailee iloisena ihmisten touhuja ja kurkkii koppinsa takaa milloin mistäkin kulmasta.

Kun Enrique saa ihmisen lähelleen alkaa pojan bravuuri: Se tanssii aivan lakkaamatta , pylly vispaa kuin latinotanssijalla. Ilotanssia jatkuu vaikka poju menee välillä koppiinsa, ulos työntyvä pää vaan heiluu kun peppu vispaa kopissa.

Kuin varmistaakseen maailman herttaisimman koiran tittelin, Enrique väläyttää välillä todella suloisen silmät sirrillä – hymyn. Tämän näkee erityisesti jos poitsua yhtään kehuu tai lepertelee.

Muut koirien kanssa tämä upea, noin 55 cm ja 23 kokoinen poika käyttäytyy kohteliaasti, ei sano niille mitään kun tulevat tontille.

18.4.2017
Enrique on varattu omaan kotiin.

4.5.2017
Enrique saapui Suomeen omaan loppuelämän kotiin!

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Enrique saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Enrique on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Noora Lindroos

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: