Enkelikoira: ETOILE

Syntymäaika: 2009
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:


19.5.2016

Etoile on odottanut tarhalla kauan. Jopa niin kauan, ettei kukaan enää edes muista mistä ja milloin se on tarhalle tullut. Etoilen taustasta tiedetään vain, että se oli vuosia Asociatia Suflete Dragin entisellä Frumusanin tarhalla ja nyt se on siirretty uudelle Sintestin tarhalle odottamaan oman kodin löytymistä.

Kulkurien aktiivit tapasivat Etoilen toukokuussa 2016 Sintestissä ja kertoivat sen olevan erittäin ihmisrakas ja äärettömän iloinen siitä, että sen häkkiin tulee ihmisiä. Silloin se häslää ja touhottaa riemuissaan ja hyppii jonkin verran ihmisiä vastaan. Etoile on erittäin kiltti ja se antaakin ihmisten käsitellä ja tutkia sitä ilman mitään ongelmia.  Vaikka Etoilella on ikää jo arviolta 7 vuotta, ei se silti vaikuta lainkaan seniorikoiralta leikkisyytensä ja iloisuutensa takia.

Etoile on kooltaan romanialaisittain melko suuri, se on noin 60 cm korkea ja painoa sille on kertynyt reilut 40kg. Tällä hetkellä Etoilella on selkeästi liikaa painoa ja sen tulevan kodin tulisi sitoutua Etoilen painon pudotukseen järkevän liikunnan ja oikeanlaisen ruokinnan keinoin. Etoilen suuren koon vuoksi

Etoile ei tule toimeen toisten narttujen kanssa, joten sitä ei luovuteta toisen nartun kaveriksi. Urosten kanssa Etoile puolestaan tulee hyvin toimeen.

25.7.2016
Kulkurien aktiivit tapasivat Etoilen Sintestin tarhalla heinäkuussa ja kertoivat sen olevan erittäin ystävällinen ja rauhallinen koira. Osa sen rauhallisuudesta saattaa tosin selittyä sillä, että heinäkuussa Romanian helteet ovat kuumimmillaan ja Etoilella on runsaasti ylipainoa, joten helteet ottavat selkeästi sen voimille. Tällä kertaa Etoile ei erityisemmin tykännyt siitä, että sen suuhun katsottiin, vaikka yleensä Etoile antaa käsitellä itseään nätisti. Etoilella on runsaasti hammaskiveä. Lisätty uusia kuvia Etoilelle.

11.11.2016
Vaikka kesän helteet ovat vaihtuneet syksyn viimaan ja sateisiin, on ihana Etoile edelleen hyvin rauhallinen kaveri, joka ottaa myös vieraat ihmiset hienosti vastaan. Etoile on erittäin tasapainoinen ja ystävällinen koira, joka ei Kulkurien aktiivien vierailun aikana hätkähtänyt edes siitä,  että sen valtavan kokoinen ärjyvä häkkikaveri kävi pissaamassa sen päälle.  Sen sijaan Etoile yritti rauhoitella häkkikaveriaan. Etoile ei ehkä ole tarhan näyttävin tai kaunein koira monenkaan mielestä, mutta luonne sillä on täyttä kultaa.

09.03.2017
Kultaiselle mummukalle lisätty pari videota. Etoilen olisi jo aika löytää se oma rakastava kotinsa.

12.09.2017
Viikko sitten maanantaina tapasin Etoilen. Jotkut koirat särkevät sydämesi enemmän kuin toiset ja Etoile kuuluu niihin, jotka särkevät sen lopullisesti. Etoilesta huokuu niin ääretön kauneus, viisaus ja lempeys, että on suorastaan järkyttävää, miten se on edelleen tarhalla. Aina niin iloinen ja elämänhaluinen tyttö, tuntui olevan luovuttanut tämän elämän suhteen. Vietin jonkin aikaa itkien Etoilen häkin ulkopuolella ja mietin, miten saan sen pois tarhalta. Samalla Etoile painoi pehmeän päänsä vasten kättäni ja huokaisi. Sekin varmasti mietti samaa.

Etoile oli vaikea jättää taakse sinä päivänä ja vielä vaikeampi oli reissun päätteeksi palata Suomeen. Viime lauantaina töissä ollessa mietin, että millaisen päivityksen tulen Etoilelle kirjoittamaan, jotta se särkisi edes yhden ihmisen sydämen, joka sitten haluaisi tarjota tälle mummulle kodin. Pari minuuttia tämän jälkeen puhelin ilmoitti uudesta sähköpostista. Se oli kysely eräästä äärimmäisen erityisestä koirasta. Se oli kysely Etoilesta.

Joskus tapahtuu ihmeellisiä asioita ja tällä kertaa se tapahtui Etoilelle. Ilonkyynelten läpi saan viimein kirjoittaa mummelin nimen eteen sen niin kauan kaivatun ja todellakin ansaitun sanan: varattu. Suuret kiitokset perheelle, joka avasi kotinsa oven vanhalle koiralle. Ja Etoile. Nyt ei mene enää kauaa. Sinä olet matkalla omaan kotiin <3

08.10.2017
Ja niin Etoile lensi eilen Suomeen eläkepäivien viettoon. Nyt Etoilella on oma koti. Sillä on joku joka huolehtii, joku joka rakastaa. Ja se ei enää ikinä tule olemaan koditon ja “arvoton”.  Onnittelut Etoile. Sinä teit sen <3

20.12.2021
Etoilen perheeltä tuli suruviesti, sillä Etoile on siirtynyt 14.12. koirien taivaaseen. Yli neljä vuotta Etoile sai elää rakastettuna perheenjäsenenä, mistä olemme Etoilen perheelle sanomattoman kiitollisia. Etoilen hampaissa ja lonkissa oli vikoja, joita ei enää voitu hoitaa ja niinpä perhe saattoi Etoilen viimeiselle matkalle. Lämmin osanottomme perheen suruun ja kaipaukseen.

————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Etoile saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Etoile on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

 

 

Video 7/16

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: