Kodin saanut koira: FROSTY

Syntymäaika: 2008
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

18.7.2015
Kunnalliselta tarhalta Bragadirusta, noin 6 vuotta sitten tullut Frosty on viettänyt pitkän ajan Asociatia A Doua Sansan Glinan tarhalla. Frostyn elämässä on ollut monta kylmää talvea ja kuumaa kesää, mutta lempeyttä tuiskut ja tuulet eivät ole tästä upeasta herrasta vieneet.

Rauhallinen ja kiltti ja viisautta, niin kuin vain voi ikäkoiralla olla. Elämä kuluttanut kulmahampaita ja korvastakin palanen puuttuu, mutta komeutta siltikin vain piisaa. Fosty antaa hyvin käsitellä itseään ja nauttii rauhasta. Tämä komea herra sopisikin rauhalliseen kotiin eläkepäiviä viettämään.

Liekö johtunut lämpimästä ilmasta, mutta vain pikkukoiran tirkistely aidan raosta sai Frostyn nousemaan ja haukahtelemaan, muuten vallan viihtyi mukavan viileässä kuopassaan.

Kokoa Frostylla on noin 45 – 50 cm ja painoa noin 15 kg

28.9.2015
Jos nimeäsimme tämän herran uudestaan, voisimme nimittää häntä Jöröksi. Hyväntahtoinen ja omanarvonsa tunteva herra, joka ei uusista ihmisistä alkuun juurikaan perusta, mutta hetken tutustuttuaan, heltyi jopa kellahtamaan selälleen odottamaan rapsutuksia. Frosty katsoo ensin oletko luottamuksen arvoinen, ja palautteena saat hänen huomionsa. Aktiiviemme kertoman mukaan, on tällä Herralla myös valikoiva kuulo, niin kuin arvoon kyllä sopiikin, mutta tuntui kuitenkin hyvin ymmärtävän puhetta …viisas koiraherra siis! Muutama kuva Frostysta lisätty.

10.11.2015
Ihanat sanat kiirii Romaniaan Frostyn korvaan; varattu omaan kotiin.

3.4.2016
Frostyn ja omistajan pitkä odotus päättyi eilen 2.4.2016 kun Frosty oli päihittänyt sydänmadon siihen pisteeseen, että matkustaminen Suomeen oli mahdollista. Nyt Fosty on vihdoinkin kotona.

 

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Frosty saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Frosty on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Stina Nurmikoski

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: