Kodin saanut koira: GILDO

Syntymäaika: 07/2016
Sukupuoli: uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

 

13.11.2016
Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan perustajista, Dr. Adina, on erityisen kunnostaunut kodittomien koirien auttajana ja OneVetin hoitolan tiloissa asuukin pari sataa koiraa. Suuri osa koirista tulee Onevetin lähiympäristöstä, joka on yleinen koirien hylkäyspaikka, sillä ihmiset tietävät Onevetin työntekijöiden poimivan ne sieltä turvaan. Myös noin 4 kuukauden ikäinen Gildo löytyi tältä alueelta. Nyt se onnekkaana asustaakin Onevetin työntekijöiden hellässä huomassa ja odottaa sitä loppuelämän kotiaan turvassa kadun vaaroilta.

Gildo-poika on kunnon makkarapentu. Sen ulkoinen olemus aiheutti aktiiveissamme sekä ihastusta että huvittuneita hymyjä. Aktiivimme sanoja lainatakseni Gildo on ”huttukarvainen wannabe-snautseri”. Tämä kuvaa Gildon ulkonäköä kyllä todella hyvin. Luonteeltaan taas Gildo on aika ”peruspentu”. Se on iloinen, sosiaalinen, mutkaton, menevä, nauttii huomiosta ja toisten koirien seurasta. Gildo olisikin varmasti sopiva monenlaiseen kotiin, kunhan sen tarpeet osataan huomioida ja sille tullaan antamaan aikaa ja rakkautta. Gildon tulevassa perheessä voisi mm. olla koirakaveri odottamassa eikä kerrostalo ole poissuljettu vaihtoehto.

Kaiken kaikkiaan Gildo on pieni hiomaton timantti, joka odottaa nyt sitä omaa vuoroaan tulla huomatuksi ja rakastetuksi. Gildon ei kuultu yhdistysreissulla haukkuvan.

Gildo tulee jäämää aika pienikokoiseksi ja arvion mukaan maksimissaan 12kg painavaksi.

27.12.2016
Parasta mitä maailmassa voi saada on toisen vilpitön rakkaus. Joskus käy niinkin hassusti, että rakastuu toiseen, vaikka ei ole tätä koskaan tavannut. Suloinen Gildo sai sen oikean ihmisen sydämen sykkimään hieman normaalia nopeammin ja niinpä Gildo ollaan tänään varattu omaan kotiinsa Suomeen <3

21.01.2017
Gildo lensi tänään omaan kotiinsa Suomeen. Onnittelut Gildolle ja perheelle!

—————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaatilon ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Gildo saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gildo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Gildo tulee Suomeen kastroimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen kastrointia.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: