Kodin saanut koira: GOFI (nyk. Dallas)

Syntymäaika: 3/2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

14.8.2015
Romanialainen eläinsuojelija pääsee harvoin kodistaan kotiin ilman, että hänellä on paluumatkalla mukanaan hylätty koira. Pääsiäisen aikaan Asociatia A Doua Sansan Glinan tarhan liepeille hylättiin viiden koiran pentue. Asociatia A Doua Sansa on kahden naisen perustama yhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan pienessa kaupungissa.

Pennut pääsivät turvaan tarhalle, mutta valitettavasti kaiki sairastuivat babesioosiin. Onneksi ne reagoivat hyvin hoitoon ja nyt ne ovat terveitä, leikkisiä ja reippaita. Pentueesta kotia vailla ovat enää Gofi ja sen sisarus Cremy. Gofi pääsi kotihoitoon bukarestilaiseen kotiin, mutta kotihoito ei koskaan ole ihan oman kodin veroinen ja parasta tietenkin olisi, että Gofi pääsisi varttumaan paikkaan, josta sen ei koskaan tarvitsisi lähteä.

Gofi painaa tällä hetkellä noin kymmenen kiloa. Sen odotetaan aikuisena olevan keskikokoinen eli noin 45-50 senttiä korkea ja painavan noin 15-20 kiloa.

12.10.2015
Gofi on edelleen ystävällinen, iloinen ja elämästään nauttiva koirapoika, joka odottaa omaa loppuelämän kotiaan kotihoidossa. Lisätty kuvia.

21.1.2016
Gofi on edelleen kotihoidossa Romaniassa ja siitä on sukeutunut kelpo kotikoira, joka osaa kävellä hihnassa ja on sisäsiisti. Sen luonne on edelleen iloinen ja sympaattinen kaveri, joka nauttii elämästään.

31.3.2016
Gofin pitkä odotus on tullut loppusuoralle. Se on nyt varattu omaan kotiin Suomeen.

7.5.2016
Gofi löysi omistajansa ja omistaja koiransa, kun he kohtasivat tänään vihdoin toisensa. Gofi sai uudeksi uljaaksi nimekseen Dallas. Onnea matkaanne, Dallas ja perhe.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on  ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Gofi tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Gofi saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gofi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Gofin yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: