Kodin saanut koira: GORGI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Maaliskuu 2015

Maaliskuu 2015

GORGI

* uros

* arvioitu syntymäaika 3/2013

* kastroitu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

17.3.2015
Olemme usein kuulleet romanialaisen eläinsuojelijan sanovan, etteivät he lähde enää koskaan kotoaan. Kun he avaavat kotiovensa, kuistilla odottaa pahvilaatikollinen pentuja. Kun he lähtevät liikkeelle autollaan, he ajavat useiden tien varressa asuvien koirien ohi. Marketin parkkipaikalla odottaa uudet kodittomat kasvot. Marketostosten lisäksi mukaan tarttuu usein myös muutama koira. Jälleen yksi koira, joka tarvitsee monenlaista resurssia. Mutta kuten he itse sanovat: “Mitä muuta minä olisin voinut tehdä? Jättää sen sinne tien viereen varmaan kuolemaan?”. Niinpä.

Anda Murgu on lainoppinut, joka on jättänyt työnsä tehdäkseen työtä eläinten hyväksi. Hänen tyttärensä Alina on valmistunut yliopistosta ja käyttää hänkin kaiken aikansa eläinten parissa. Yhdessä he ovat perustaneet Asociata Suflete Dragin, joka on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Heidän sisukkuutensa ja tahdonvoimansa ansiosta moni koira on saanut on kodin ja moni saanut mahdollisuuden sellaiseen.

Gorgi on yksi heistä. Se löydettiin tien varrelta ja kuten mainittua, sitä ei haluttu jättää sinne varmaan kuolemaan ja niin Gorgi sai osoitteen yhdestä Jilavan loosista.

Gorgi on aluksi aavistuksen skeptinen ihmisen suhteen, mutta huomatessaan vierailijan olevan vaaraton, se reipastuu nopeasti. Varovaisuudestaan huolimatta se on kiinnostunut uusista ihmisistä ja haluaa niihin tutustua. Gorgi onkin perusluonteeltaan sosiaalinen koira, joka tulee kaikkien kanssa toimeen ja sen luonne on iloinen ja lempeä. Sen molemmat korvat on typistetty. Varsinaista syytä tähän ei tiedetä, mutta osa romanialaisista kuvittelee koiran olevan rahallisesti siten arvokkaampi. Gorgin menoa tämä ei haittaa lainkaan.

Gorgi on on mallia makkara, mutta pienehkö sellainen, sillä se on kooltaan noin 35cm ja 10kg.

8.5.2015
Aktiivimme vierailivat Romaniassa maaliskuussa ja matkallaan he poikkesivat myös Jilavan tarhalle. Siellä he tapasivat edelleen kotiaan odottelevan hellyttävän Gorgin. Lisätty uusia kuvia Gorgin kuvagalleriaan tältä reissulta.

9.5.2015
Gorgi on saanut kodin Ranskasta. Onnea Gorgi ja koti.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Gorgi saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gorgi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Gorgin varausasioissa sinua auttaa Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: