Kodin saanut koira: FELICIA (ent. GULIA)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

2015-02-Gulia-prof

GULIA

* narttu

* 7-8-vuotias

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

14.2.2015
Gulian kova onni kääntyi marraskuussa, kun yhteistyökumppanimme Onevet-klinikan Dr. Adina löysi tämän pienen koiran hortoilemasta yksinään kylässä nimeltä Gulia. Päivä oli kylmä ja pikkuinen näytti eksyneeltä. Se ei selvästikään tiennyt minne mennä tai mitä tehdä. Hyväsydäminen Dr. Adina meni koiran luokse ja alkoi jutella sille. Gulia ymmärsi ystävällistä ihmistä ja lähti luottavaisena seuraamaan Adinaa, joka ottikin pienen koiratytön mukaansa. Siitä saakka Gulia on asunut Onevetin hoitolassa. Vaikka siellä ei tarvitse enää palella tai pelätä, odottaa pieni hammaskeiju kovasti sitä ihka omaa ihmistä ja kotia.

Gulia on pekingeesimix, ja painoa sillä on 5,7 kiloa. Kuten kuvista näkee, on kova elämä verottanut koiran hammaskalustoa osan hampaista puuttuessa ja osan ollen vinksin vonksin, vähän sinnepäin. Tästä johtuen Gulia saattaa tarvita hammaslääkärin palveluita.

Luonteeltaan Gulia on tasapainoisen oloinen, ystävällinen pikkukoira, jota löytäjänsä kuivailee “täydelliseksi koiraksi”.

3.3.2015
Iloisia uutisia! Hammaskeijumme on tänään varattu omaan kotiin.

27.3.2015
Felicia eli entinen Gulia lensi tänään Suomeen ja omaan kotiin 🙂

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Gulia saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gulia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Gulian kodinetsinnässä auttaa Lilli Lanér.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: