Kodin saanut koira: HELMERI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

helmeripaakuvaHELMERI

* noin 8 vuotta

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

28.07.2015
Helmeri on yksi monesta sadasta Rosiorin kunnallisella tarhalla olevasta koirasta. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset koiratarhat eli koirat kuolisivat siellä nälkään, janoon, sairauksiin ja stressin aiheuttamiin tappeluihin liiallisen koiramäärän takia ellei tämän tarhan vastuuhenkilöksi olisi asemansa sitkeällä neuvotteluilla saavuttanut Cornelia Stan. Tämä nuori eläinsuojelija, joka ei voinut kääntää katsettaan pois apua tarvitsevista, on neuvotellut kaupungin pormestarin kanssa itselleen oikeuden toimittaa koirille ruokaa ja järjestää tarhalle eläinlääkintäpalveluita, kuten sterilointeja ja tarjota koiria adoptioon ulkomaille.

Helmeri asuu Rosiorin kunnallisella tarhalla häkissä, jossa on tämän pienen pojan lisäksi niin suuria ja pieniä kuin tyttö- ja poikakoiria. Helmeri tulee siis hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Helmeri vaikuttaisi olevan rauhallinen  ja jo hieman enemmän elämää nähnyt komea poikakoira. Häkissä Helmeri väistelee muita koiria hyväntahtoisesti ja maltillisesti.

Helmeri ei pienestä hätkähdä tai stressaa. Tätä hurmaavaa poikaa sai silitellä ja nostella mielinmäärin.

Helmeri ansatsisi jo päästä viettään eläkevuosiaan rauhalliseen ja rakastavaan kotiin stressaavasta tarhaympäristöstä.

Painoa Helmerillä on arvion mukaan noin 10-13kg ja säkäkorkeutta noin 30-35cm.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että Helmerin kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että Helmerin kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Helmeri saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Helmeri on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

25.08.2015
Helmeri on saanut kodin Romaniasta.

Harkitut yhteydenotot Sariannalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: