Enkelikoira: HERCULE

Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:

 

TAUSTAA JA PERUSTIEDOT
Hercule pyydystettiin dog catcherien toimesta Jilavan kylässä. Sen kohtalo olisi voinut olla Romanialaiseen tapaan lohduton ja julma, mutta onneksi se päätyi yhteistyökumppanimme Asociatia Suflete Dragin tarhalle kotikyläänsä Jilavaan. Hercule on nyt turvassa, mutta muiden adoptiokoiriemme lailla se etsii nyt sitoutunutta ja pysyvää loppuelämän kotia kauttamme.

Hercule on henkeäsalpaavan komea ja vahvarakenteinen koira, jonka strategiset mitat ovat noin 60cm / noin 30kg, ollen nyt todella hoikassa kunnossa. Pian tarhalle päätymisensä jälkeen Hercule sairasti penikkataudin, joka ei kuitenkaan jättänyt koiraan minkäänlaisia merkkejä itsestään. Tämä elämän kovan koulun käynyt töpöhäntäinen poika on tasapainoinen ja todella viisaan oloinen koira; itsevarma, iloinen, rauhallinen, rohkea ja ystävällinen. Hercule pitää ihmisistä ja yltyy leikkiin helposti. Leikkiessä se nostaa kierroksia, eli riehaantuu herkästi. Osaa kuitenkin myös rauhoittaa itsensä yhtä vaivatta. Hercule tulee hyvin toimeen narttujen kanssa.

Suurikokoiselle Herculelle etsitään kokemusta omaavaa ja tasapainoista kotia. Kokonsa ja energisyytensä vuoksi sitä ei luovuteta perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

18.7.2018
Pitkän sairauden uuvuttamana Hercule on matkannut 22.6.18 sateenkaarisillalle. Se sai nukkua pois oman rakkaan perheensä läsnäollessa. Perhe teki Herculen muistoa kunnioittaen sille videon. Nuku rauhassa rakas Hercule.

14.4.2018
Pitkän, pitkän matkan jälkeen Hercule tapasi tänään vihdoin oman perheensä ja sen matka kotiin on nyt tehty. Onnea matkaanne, rakas Hercule ja perhe.

29.11.2017
Vihdoinkin! ihana Hercule saa hyvä uutisia, sillä se on juuri varattu omaan kotiinsa Suomeen.

12.10.2017
Joka kerta, kun Hercule näkee ihmisen, se rakastuu lähtemättömästi. Ja vice versa. Herculeen avoimuus, rehellisyys ja hyväntuulisuus tarttuu. Se viettäisi varmasti mielellään illan paitsi kävelylenkillä haistellen, myös halaillen ja pusutellen oman ihmisen kainalossa. Herculen ihmisrakkautta on vaikea pukea sanoiksi, mutta sen seurassa tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi. Intoilun keskellä Hercule kykenee hienosti keskittymään tarjottuihin nameihin ja se pohtii kovasti, kuinka namin saisi nopeammin suuhunsa. Muutaman namin jälkeen se hoksaa, ettei herkkuja saakkaan hyppimällä, vaan katsomalla nätisti silmiin. Tämä hieno, viisas ja hyväntahtoinen koira on aivan uskomaton epeli, jonka ei kuulla tarhalla haukkuvan. Onnekas on se, joka Herculeen saa.

5.7.2017
Koirat osaavat olla ihmeellisiä. On lähes käsittämätöntä, kuinka Hercule voi vielä pitkän tarhaelämän jälkeenkin edelleen olla niin tasapainoinen ja komea koira. Aktiivimme Veera kävi tervehtimässä Sintestin tarhalla adoptio-ohjelmamme koiria. Upea Hercule hypähteli kovasta helteestä huolimatta iloisena syliin hakemaan hellyyttä. Betonilla ja kopissa nukkuminen ei varsinaisesti vetreytä massiivista herrakoiraa, eikä +30 asteen helteet helli hipiää, päinvastoin. Hercule on tehnyt ja tekee kaikkensa miellyttääkseen ihmistä, ollakseen hyvä poika.  Ja sellainen se onkin ja vieläpä paljon enemmän. Hercule ei erotu porukasta ahdistuneen, tai masentuneen olemuksen vuoksi, vaan näyttää yhä pärjäävän uskomattoman hyvin 24/7 stressaavista tarhaolosuhteista huolimatta. Hienon koirapojan olisi kuitenkin aika päästä elämään arvoistaan elämää; maistamaan vapautta ja nauttimaan rakastettuna sekä huolehdittuna olemisesta. Hercule tarvitsee rinnalleen ihmisen, jonka kanssa saa mennä & tehdä yhdessä ja jonka syliin sopii painautua ja olla vaan. Mistä löytyisi koti kultaiselle koirapojalle? Myös uusia kuvia ja video lisätty Herculen profiiliin.

Kevät 2017
Ihanan Herculen koko pylly heilui pienen töpön mukana kun se otti vieralijansa vastaan. Reipas ja avoin Hercule tuli heti tutustumaan koiria tervehtimään tulleisiin ihmisiin ja rauhoittui nopeasti hengailemaan rapsutusten ääreen tunkien syliin saakka suorastaan hamuamaan hellyyttä ja läheisyyttä. Hercule on kohtelias koirapoika ja herrasmiehenä sanoi kohteliaasti myös häkin kolmelle muulle koiralle kun sanottavaa oli. Hercule on aivan ihana koira, joka ansaitsisi vihdoin päästä Kotiin. Hercule etsii edelleen omaa sylipaikkaa tositarkoituksella.

Syksy 2016
Hercule on “täydellinen paketti” ja tästä huolimatta edelleen adoptoitavissa. Se on hieman laihtunut viime näkemästä, mutta edelleen pikkuisen pulleva. Tämä Rakkauspakkaus janoaa läheisyyttä, on hyvin miellyttämishaluinen ja hakee kontaktia hienosti. Antaa myös käsitellä täysin vaivatta. Hampaisiin on kertynyt jonkin verran hammaskiveä. Hercule on superiloinen ja sympaattinen, sellainen Paras Ystävä -Isolla -koira.

Viisas ja lempeä Hercule tervehtii vierailijoitaan iloisesti. Se tietää, ettei sillä ole syytä pelkoon ja että vieraat tuovat mukanaan monta Herculen kokoista syliä, johon voi heittäytyä halittavaksi. Mitäpä sitä muuta voisi koirapoika toivoa! Hercule yksinkertaisesti on. Nauravainen, positiivinen, hempeä, iloinen ja ihana pusutteleva rakkauspakkaus toivoisi kuitenkin vielä ajoittaisten vierailijoiden sylkyttelyäkin enemmän pääsevänsä jonain päivänä paikkaan, jossa tätä kaikkea olisi tarjolla joka ikinen päivä. Se haluaisi kotiin. Rakkautta tästä kodista ei tulisi puuttumaan koirankaan puolelta, sillä sitä tämä upea kaveri todella osaa antaa. Hercule antaa käsitellä itseän hienosti ja hampaiden katsominenkin sujuu leppoisissa merkeissä. Hampaisiin on tullut jonkin verran hammaskiveä. Aktiivinen ja sosiaalinen Hercule pitää narttuseurasta, mutta urosten kanssa ei edelleenkään välttämättä kemiat kohtaa. Hercule ei juurikaan hauku.

Kesä 2016
Hercule on edelleen aivan ihana, upea ja mahtava! Näin komeaa koiraherraa kuvailevat yhdistyksemme aktiivit, jotka tapasivat koiran muutamaankin otteeseen kevään / alkukesän aikana Romaniassa vieraillessaan. Tämä täydellinen tyyppi hyppii ja pomppii ja on innosta soikeena vieraita saadessaan. Kun se huomataan, rahoittuu ja liimaantuu Hercule kohteliaasti vierelle. Sen mielestä hipiää hellivät, ystävällismieliset ihmiset on maailman parasta. Hercule on luonteeltaan ja olemukseltaan juuri sellainen “varjokoira”, joka tuskin hötkyilee turhasta ja seuraa ihmistänsä kuin varjo. Me rakastamme tätä viisasta, lempeää ja komeaa koiraa!

Talvi 2015/2016
Hercule hurmasi yhdistyksemme aktiivit jälleen kun he vierailivat Jilavan tarhalla tervehtimässä koiria. Hercule yksinkertaisesti on. Fiksun rauhallinen, sosiaalinen, todella itsevarma ja tyytyväinen töpöhäntä. “Ei mikään ihan lapanen, aivan upea”. Hercule on myös koiria kohtaan sosiaalinen, ainakin narttujen kanssa on todella ok. Asuu samassa häkissä hyvän kamunsa Carolan kanssa. Uusia kuvia lisätty!

Syksy 2015
Saimme Herculen kuulumisia yhdistyksemme aktiiveilta heidän vieraillessaan Jilavalla. Hercule on yksinkertaisesti henkeäsalpaavan upea ja komea koira! Karismaattinen ja viisas, erittäin itsevarma, tasapainoinen ja pusutteleva herrasmies. Herculella on pilkettä silmäkulmassa ja veijarimainen hymy ja vaikka sen pieni töpöhäntä heiluu lakkaamatta ja se kiipeää mielellään syliin antamaan suukkoja, kykenee koira rauhoittamaan itsensä nopeasti. Yleisilmeeltään Hercule on iloisen rauhallinen gentlemanni. Ja rohkea! Hercule tykkää hengailla koppinsa päällä ikään kuin pitämässä silmällä tarhan yleistä turvallisuuttatilannetta.

—————————————————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon, tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Hercule saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hercule on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan sivuillamme adoptoitavan eläimen terveyteenkoiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

Yhteyshenkilö: Maarit Auranen

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/kulkurit/videos/1456697627673899/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Heinäkuussa 2015 kuvatun videon Herculeesta ystävänsä Carolan kanssa voit katsoa tästä.
T
ammikuussa 2016 kuvatun videon Herculesta voit katsoa tästä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: