Kodin saanut koira: IDALEA (nyk. Ida)

Syntymäaika: 7/2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Espoo)
Kokoarvio:

 

23.3.2016
Kun Kulkurien aktiivit marraskuussa olivat menossa ostamaan yhteistyökumppaneidensa tarhoille ruokaa, heidän tielleen osui pieni, noin neljän kuukauden ikäinen pentu, joka yksinään katseli ympärilleen. Kaupasta tultuaan aktiivit eivät nähneet sitä enää ja haeskelun jälkeen näytti jo siltä, ettei sitä enää löydy. Pentu oli kuitenkin jo hakeutunut kerjäämään ruokaa läheisestä ulkokahvilasta ja kun se napitti siinä ihmisiä mahdollista ruuantähdettä odottaen, ohiajava pakettiauto meinasi ajaa sen yli ja se pakeni pöydän alle. Sillä hetkellä pienen koiran onni kääntyi. Aktiivit nappasivat sen kainaloonsa ja päivän lopuksi se päätyi OneVetin klinikalle.

Klinikalla sen yleiskunto tarkastettiin ja sillä todettiin vanha murtuma oikeassa jalassa. Se ei kuitenkaan haittaa sen menoa ollenkaan, vaan siitä on sukeutunut reipas, hyväntuulinen ja ihmisrakas koira, joka ei saa juoksemisesta eikä leikkimisestä tarpeekseen. Idalean jalka kuvataan kuitenkin varmuuden vuoksi ennen kotiutumista. Se tulee erinomaisesti toimeen kaikkien koirien kanssa. Idaleasta on vaikea keksiä mitään negatiivista, sillä sen elämisen riemu on tarttuvaa. Aktiivimme mielestä se on yksinkertaisesti ihana.

Tällä hetkellä se painaa hiukan alle kymmenen kiloa ja siitä odotetaan voin 45-senttistä ja viisitoistakiloista.

29.5.2016
Toukokuisella vierailullaan Romaniaan aktiivimme viettivät päivän OneVetin tarhalla Cosoban kaupungissa. Tarhaa asuttaa myös Kulkurien marraskuussa isolta ja turvattomalta parkkipaikalta talteen noukkima Idalea. Idealea haukkuu sisällä, mikä voi hyvinkin olla nuoren koiran tapa ilmaista jännittämistä, intoa ja turhautumista samassa pienessä paketissa. Idalea vähän jännittää vieraita, mutta on siitä huolimatta kiltti ja sosiaalinen. Tavatessa se on kuitenkin rauhallisen ja ystävällisen oloinen pentu, josta varmasti saa hienon lemmikin.

2.6.2016
Herttainen Idalea saapuu kotihoitoon 9.6.16. Parasta tietenkin olisi, jos se pääsisi suoraan omaan kotiinsa.

14.6.2016
Idalea on saapunut Suomeen muutama päivä takaperin ja ottanut välittömästi uuden kotimaansa omakseen.

4.7.2016
Idalea on varattu omaan, ihanaan loppuelämän kotiin.

11.7.2016
Pieni parkkipaikan pentu on saapunut omaan kotiinsa. Onnea matkaanne Idalea ja perhe.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Idalea tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Idalea saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Idalea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Idalean yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: