Kodin saanut koira: JACOB

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

28.05.2017
Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta. Pikkuisen ja hyvin onnekkaan hurmurin Jacobin Ioana on pelastanut Mihailestin kunnalliselta koiratarhalta, jossa se oli ehtinyt olla kymmenen päivää. Tällä hetkellä Jacob odottaa omaa kotiaan Onevetin hoitolassa Cosobassa.

Luonteeltaan Jacob on todella hassu, leikkisä ja ystävällinen. Pikkuinen on hyvin rauhallinen ja fiksun oloinen koira, joka on rotuperimältään ulkomuotonsa perusteella pekingese mix.

Onevetissa Jaboc on todella kiltti ja se elää pihassa vapaana lukuisien muiden koirien kanssa ongelmitta. Muiden koirien rähinöihin Jacob ei vastaa lainkaan. Myös vieraita ihmisiä pikkuinen seuraa hoitolassa varjon lailla, eli ihmisen läheisyys on hyvin tärkeää Jacobille.

Ihanalla Jacobilla on arvion mukaan painoa noin 10 kg ja säkäkorkeutta noin 35 cm.

01.06.2017
Jacob on saanut todella monta potentiaalista kotiehdokasta, joten pikkuisesta ei oteta tällä hetkellä enempää kyselyitä vastaan.

11.06.2017
Suloinen ja reipas Jacob on tänään varattu omaan kotiin Suomeen! Valtavasti onnea pikkuiselle ja sen tulevalle perheelle <3

19.06.2017
Pikkuinen sydäntenmurskaaja Jacob saapui eilen 18.6 Suomeen omaan kotiinsa. Tämä uskomattoman kaunis poika on hurmannut aivan kaikki mennen tullen. Tervetuloa omaan kotiin Jacob!

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Jacob saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jacob on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Jacobin yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: