Kodin saanut koira: KARMA (K-team)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

11/2015

11/2015

 

KARMA

* arvioitu syntymäaika 01/2015

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

15.7.2015
Karma, Keena ja Kiira ovat pentuina hylätty ja sitä kautta löydetty vapaaehtoistyöntekijä Carmen Mandescun toimesta. Aktiivien reissulla heinäkuussa oli vihdoinkin tämän trion vuoro päästä Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Nämä sisarukset asuvat tällä hetkellä yhteystyökumppanimme Asosiatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla.

Karma on sisaruskatraan reippain ja rohkein, täytyyhän nyt ainoan pojan näyttää ujommille tytöille mallia kuinka ihmisten kanssa ollaan. Karma tulee rohkeasti vieraidenkin ihmisten luokse ja näyttää nauttivan suunnattomasti saadusta huomiosta. Namien avulla Karmakin malttaa keskittyä hetken verran kunnes taas on pakko päästä juoksemaan häkkiä ympäri. Koko sisasruskatras on todella aktiivisia nuoria koiranalkuja, joten tulevan kodin tuleekin muistaa huolehtia riitävästä liikunnasta, aivojumppaa unohtamatta. Näillä sisaruksilla jos tylsyys iskee niin saattaa sisustusvimma puhjeta.

Toisten koirien kanssa sisarukset tulevat toimeen hienosti, vanhemman koiran seura uudessa kodissa olisi varmasti hyvä juttu. Samanikäisen koiran kaveriksi Karmaa ei silti varmuuden vuoksi luovuteta. Sisaruksissa virtaa selvästi paimenkoiran veri, joten näistä koirista saa takuuvarmasti kaverin harrastukseen kun harrastukseen. Sohvaperunoiksi näistä sisaruksista ei ole. Nyt olisikin jo korkea aika Karmankin päästä opettelemaan kunnon koirakansalaisen tavoille oman ihmisensä kanssa.

Asuinmuodoksi Karma kelpuuttaa kerros-, rivi- tai omakotitalon. Karma on tällä hetkellä n. 50cm korkea ja painaa n.15kg.

25.9.2015

Kulkurien aktiivit tapasivat tämän iloisen sisarustrion syyskuun Romanian reissullansa.

Karma on selvästi kaikista rauhallisin sisaruksista. Karmaa eivät uudet ihmiset jännittäneet, vaan nuori herra tuli reippaasti tervehtimään uusia tulokkaita. Karma onkin selvästi enemmän ihmisen perään kuin sisaruksensa ja Karma näyttikin nauttivan suunnattomasti saadusta huomiosta ja rapsutuksista kun taas siskokset keskittyivät enemmän häkin ympäri juoksemiseen.

Karman olisikin nyt hyvä päästä jo omaan loppuelämän kotiinsa opettelemaan kunnon koirakansalaisen oppeja.

Karmalle lisätty uusia kuvia!

18.11.2015
Kulkurien aktiivit tapasivat marraskuisella reissullansa myös K-teamin sisarukset. Karma olikin mukava yllätys reissulaisille, hän on kovin tasapainoisen oloinen ja rauhallisempi kuin siskonsa. Namit kelpasivat Karmalle samoin kuin rapsutukset. Karma tuli reippaasti tutustumaan uusiin ihmisiin ja jäi viereen ihmettelemään siskoksien touhuja. Enää Karmalta uupuu se ikioma loppuelämän koti.

Karmalle lisätty uusia kuvia!

28.2.2016
Karma on saanut kodin Saksasta. Onnea matkaan Karma ja perhe.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Tutustuthan kuitenkin ensin sivuillamme adoptoitavan elöimen terveys, koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen!

Yhteyshenkilö Saila Ryytty.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: