Kodin saanut koira: KIRA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

25.4.2015

25.4.2015

KIRA

* noin 7-vuotias

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

7.5.2015
Kira tarina on romanialaisittain erittäin tavallinen: Se löydettiin hylätystä talosta erittäin huonossa kunnossa kaksi vuotta sitten. Kiran jalka oli murtunut, se oli täynnä ulkoloisia ja lisäksi se oli äärimmäisen laihassa kunnossa. Kaiken kukkuraksi Kira odotti vielä pentuja. Kiran onneksi romanialainen eläinsuojelija löysi sen ja järjesti sen turvaan Ramona Apostolin luo romanialaiseen kotihoitopaikkaan.

Jostain syystä kukaan ei ole halunnut Kiraa, vaan se on odottanut oman kodin löytymistä kauemmin kuin yksikään muu koira Ramonan luona. On vaikea ymmärtää mistä tämä johtuu, sillä Ramona kertoo Kiran olevan rakastava ja rauhallinen koira, joka ottaa vieraatkin ihmiset vastaan ystävällisesti toivoen rapsutuksia ja huomiota. Kira siis rakastaa kaikkia ihmisiä ja on perusluonteeltaan ystävällinen ja kiltti. Kira on valmis tekemään mitä vain rapsutusten tai namien eteen eli todennäköisesti se tulee oppimaan kotikoiran tärkeät taidot positiivisen vahvistamisen avulla melko helpostikin. Kira on perusluonteeltaan varsinainen nautiskelija: muiden hoitopaikan koirien riehuessa sen ympärillä, se useimmiten vain makoilee paikallaan ja nauttii auringosta.

Kira tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa, niin narttujen, urosten kuin pentujenkin, eli sitä voisi tulevassa kodissa olla odottamassa koirakaveri. Toisaalta se viihtyisi varmasti myös ainoana koirana. Kira nauttisi varmasti eniten rauhallisesta kodista, jossa se saisi paljon huomiota ja rakkautta. Kira ei hauku lähes lainkaan joten sen koti voisi sijaita myös kerrostalossa.

Kira on kooltaan noin 53cm korkea ja painoa sille on kertynyt noin 25-30 kg. Tällä hetkellä Kira on pulskassa kunnossa ja tulevan kodin olisikin tärkeä sitoutua painonpudotusprojektiin tämän rouvan kanssa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Kira saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kira on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

17.7.2015
Kira on saanut kodin muualta Euroopasta!

Video Kirasta.

Kiran yhteyshenkilönä Suomessa toimi Niina.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: