Kissatoiminta

Rescueyhdistys Kulkurit ry työskentelee aktiivisesti kissojen eläinsuojelullisen tilanteen edistämiseksi niin Suomessa kuin Virossakin. Lisäksi kissoja steriloidaan osana sterilointiprojektejamme Romaniassa.

Kissatoiminnassamme toimimme samalla arvopohjalla kuin muussakin toiminnassamme: eettisyyttä, tehokkuutta ja kestävää kehitystä painottaen. Haluamme olla osana ratkaisemassa kissoihin liittyviä eläinsuojelullisia ongelmia yhdessä muiden eläinsuojelujärjestöjen kanssa ja tukea kestävää kehitystä eläinsuojelutyössä niin Suomessa, Virossa kuin Romaniassakin. Meille on tärkeää päästä puuttumaan ongelmien todellisiin syihin, ja tavoitteenamme onkin järjestää erilaisia projekteja tiedotuksen ja valistuksen saralla, sekä tukea kissojen sterilointeja ja mikrosirutuksia.

 

Toiminta Suomessa

Kissojen eläinsuojelullinen tilanne Suomessa on todella huono, ja tuhansia kissoja hylätään vuosittain oman onnensa nojaan. Kissat villiintyvät nopeasti ilman ihmiskontaktia, ja lisääntyvät luonnossakin tehokkaasti. Varsinkin taajamien ulkopuolisilla alueilla, joilla kissat perinteisesti elävät ulkokissoina vapaasti ja steriloimattomina, pääsevät ongelmat paisumaan suuriksi, sillä kissat lisääntyvät todella tehokkaasti tällaisessa ympäristössä. Lukumäärien noustessa usein kissojen hoidosta joudutaan tinkimään, ja nopeasti joudutaankin eläimille vaaralliseen oravanpyörään: kissoja syntyy kokoajan lisää, niitä ei ole varaa hoitaa ja ne sairastuvat, sairaita eläimiä ei hoideta ja ne levittävät tauteja edelleen uusille, kokoajan syntyville, villeille pennuille joita on vaikea saada kiinni.

Kissatoimintamme pääpaino on auttaa Suomalaisia hylättyjä kissoja tekemällä yhteistyötä muiden eäinsuojelujärjestöjen kanssa. Tavoitteemme on järjestää erilaisia kampanjoita ja tempauksia sekä itsenäisesti että yhteistyössä muiden eläinsuojelutahojen kanssa. Sterilointikampanjat ja Suomalaisten kulkukissojen tilanteesta tiedottaminen tulevat olemaan näkyvimmät osa-alueet toiminnassamme. Pyrimme myös auttamaan muita suomalaisia eläinsuojelujärjestöjä ja –tahoja heidän hallussaan olevien kulkukissojen elinolosuhteiden parantamisessa ja mahdollisesti kissojen uudelleen kotiuttamisessa.

Toiminta Virossa

Kissojen eläinsuojelullinen tilanne Virossa on hyvin samantyyppinen kuin Suomessa. Myös Virossa hylätään paljon kissoja ja liian monta koditonta kissaa joudutaan myös lopettamaan vuosittain. Virossa on kuitenkin edetty harppauksin eläinsuojelutyön saralla sekä paikallisten eläinsuojelijoiden kovan työn tuloksena, että suomalaisten järjestöjen avustusten turvin. Virolainen yhteistyökumppanimme Virumaan löytöeläintarha Rakveressa on niin ikään edennyt jo pitkälle tekemässään tärkeässä työssä; he ovat omalla työllään saaneet tarhan eläinmäärää pienennettyä ja eläinten oloja parannettua. He ovat myös itse alkaneet steriloimaan ja kastroimaan eläimiä, joka on puolestaan nostanut paikallisten ihmisten adoptoimien eläinten määrää tarhalta. Uskomme vakaasti, että Rakveren tarhalla on täydet edellytykset omillaan toimimiseen, ja haluammekin auttaa heidät siivilleen itsenäisessä toiminnassa.

Haluamme tukea ja kannustaa Virossa olevia yhteistyökumppaneitamme sterilointien muodossa ja opastamalla heitä omavaraisuuteen, mm. kehittämällä heidän taitojaan tiedottamisessa sekä kampanjoiden ja projektien suunnittelussa ja järjestämisessä . Tavoitteenamme on opastaa heitä itsenäisempään toimintaan, jolloin voimme suunnata omat resurssimme tulevaisuudessa kokonaan suomalaisiin kodittomiin kissoihin ja niiden elinolojen parantamiseen samalla, kun yhteistyötahomme tekee samaa työtä omalla tahollaan.

Emme ole jättämässä eläinsuojelijoita Virossa kuitenkaan yksin. Haluamme olla heidän tukenaan jokaisella askeleella, ja toivomme, että tavoitteenamme on tukea kestävän kehityksen mukaista eläinsuojelutyötä myös Virossa.

Kotia etsivät kissat

Kulkureiden kautta kotia etsivät kissat ovat pääosin suomalaisia, kodittomia kissoja.

Ennen kuin tutustut kotia etsiviin kissoihin, muistathan että kissan adoptoiminen tarkoittaa monen vuoden sitoutumista. Kissan, kuten minkä tahansa muunkin eläimen hankkiminen vaatii harkintaa, omien resurssien tarkkaa punnitsemista, sekä sitoutumista eläimeen useaksi vuodeksi eteenpäin. Kissaa ei tule koskaan hankkia hetken mielijohteesta, ja siihen tulee pystyä sitoutumaan eläimen koko loppuiäksi.

Ensimmäiset askeleet kodittoman kissan adoptiossa ovat eläimen adoptioprosessiin ja luovutussopimukseen tutustuminen. Näihin voit tutustua täältä:

Eläimen adoptointi

Luovutussopimus

Otathan yhteyttä meihin vasta, kun olet rauhassa harkinnut päästöstäsi antaa kodittomalle kissalle kodin.

Kaikki yhdistyksemme kautta uuteen kotiin sijoitettavat aikuiset kissat ovat steriloituja/ kastroituja. Jos adoptoit kauttamme pennun, sitoudut leikkauttamaan sen. Emme luovuta kissoja vapaasti ulkoileviksi, mutta ulkoilu katetussa kissatarhassa tai valvottuna valjaissa on suositeltavaa. Lähtökohdistaan riippumatta kissat oppivat miltei poikkeuksessa sisäsiisteiksi.

Pyrimme aina valitsemaan adoptio-ohjelmaamme sosiaalisia kissoja, joiden uskomme sopeutuvan kotielämään perheenjäseniksi. Osa kissoista tulee kotihoidon kautta, jolloin niiden terveydentilaa ja käyttäytymistä voidaan tarkkailla. On kuitenkin hyvä muistaa että kissat ovat yksilöitä, joiden taustoista ei välttämättä tiedetä paljon, ja joiden käyttäytymisestä ja täydellisestä terveydentilasta ei voida koskaan mennä takuuseen varsinkin kun niiden stressitaso kodinvaihdon yhteydessä nousee. Kissalle kodin vaihtamisesta aiheutuva stressi voi myös laukaista mm. flunssan tai muita sairauksia, joihin tulevan kodin on hyvä varautua jo etukäteen.

Kauttamme kotia etsivät kissat löydät täältä.

Auttaisitko kulkukissoja?

Auttaa voit monella tavalla. Voit tehdä lahjoituksen kissatoiminnallemme, osallistua ruoka- ja tarvikekeräyksiimme, tai voit vaikkapa jakaa tietoa toiminnastamme ja osallistua tapahtumiimme. Alta löydät erilaisia auttamisen keinoja, sekä lisätietoa niistä klikkamalla kutakin auttamismuotoa. Mikäli sinulle tulee mieleen jokin tapa auttaa jota ei listastamme löydy, olethan rohkeasti yhteydessä meihin!

Lahjoitukset kissatoiminnan tukemiseksi

Ruoka- ja tarvikekeräykseen osallistuminen

Tapahtumissa auttaminen ja tempauksien järjestäminen

Kotihoitajana toimiminen kodittomalle kissalle

 

kissatoiminta2