Kodin saanut koira: LÉQÚ

Syntymäaika: 6-7/2015
Sukupuoli: Narttu
Steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Sinesti)
Kokoarvio:

17.5.2016

Léqú on löydetty kaduilta vaeltelemasta samaa aikaa siskonsa Vivienin kanssa. Tyttöjen onneksi niiden löytäjä oli eläinsuojelija Alina Murgu, joka päätti pelastaa nämä siskokset tarhalleen turvaan.
Légú tarkoittaa kiinaksi iloa ja ilo jos mikä kuvaa myös tämän nuoren neidin luonnetta. Léqú on aina iloinen.Kun tarhalle tulee vierailijoita Léqú höseltää ihmisten ympärillä töpö viuhuen ja peppu ilosta keinuen. Ja kun ihminen vihdoin ehtii pysähtyä antamaan Léqúlle huomiota, se on tytön mielestä parasta maailmassa. Léqú näyttää koko ajan siltä kuin se hymyilisi. Léqú tulee toimeen kaikkien kanssa, se asuttaa tarhaansa useamman koiran kanssa. Léqú olisi varmasti innoissaan koirakaverista tulevassa kodissaan, mutta tuskin tyttöstä haittaisi olla oman ihmisensä huomion keskipistekään.
Léqú on tällä hetkellä noin 40-45cm korkea ja painoa tällä kaunottarella on noin 17kiloa.
12.7.2016
Yhdistyksemme edustajat vierailivat Romaniassa heinäkuun alussa ja tapasivat reissullaan myös kuvan kauniin Léqún.
Léqú on tullut hieman ujommaksi ja tyttö hieman ensin harkitseekin ennen kuin tulee vierailijoiden luokse. Mutta kun neiti rohkaistuu ja tulee rapsutettavaksi, näyttää kuin koko maailma katoaisi tytön ympäriltä ja se nauttii vain hetkestä ja ihmisten läheisyydestä. Léqú on edelleen oma iloinen itsensä kuitenkin perus luonteeltaan ja ilo tuleekin esiin tytössä heti kun se rentoutuu myös uusien ihmisten lähellä. Léqú on kovin perso herkuille ja tyttösen töpö heiluukin innokkaasti kun vierailijoilta tulee herkkuja. Léqú asustaa samassa häkissä useamman toisen koiran kanssa ja se tuleekin loistavasti toimeen edelleen kaikkien kanssa.
07.11.2016
Léqú sai oman kodin Saksasta.
——————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Léqú saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Léqú on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Léqústa lisätietoja antaa Veronika

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: