Kodin saanut koira: LIISU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

liisu11

LIISU

*  n. 2v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

1.7.2015
Kulkureiden toinen pääyhteistyökumppani Romaniassa on Anda ja Alina Murgun ylläpitämä yhdistys Asociatia Suflete Dragi (Kind Souls). Heidän hoivissaan elää ympärivuotisesti noin 200 koiraa. Yksi Murgujen suojateista on arviolta pari vuotias Liisu. Lukemattomien muiden Romanilaisten koirien tapaan Liisu päätyi syystä tai toisesta elämään kaupungin kaduille. Lisäksi se oli tiineenä, kun se muutama viikko sitten löytyi tien vierestä. Onneksi sen löysivät nämä eläintenystävät, jotka toimittivat sen heti steriloitavaksi ja rokotettavaksi. Liisu jäi Alinan hoiviin Sintestiin.

Liisu rakastaa ihmisiä, se jaksaisi seurustella ihmisten kanssa loputtomiin. Muiden koirien kanssa se tulee tarhalla hyvin toimeen, se ei ole dominoiva, muttei alistuvainenkaan. Tarhalla Liisu haukkuu, mutta ei ole jatkuvasti äänessä. Luultavimmin haukkuu kuitenkin sen verran, ettei kerrostalo ole tämän neidon ensimmäinen valinta. Liisu ei ole erityisen aktiivinen, sille saattaisi riittää normaalit lenkkeilyt, ei välttämättä tule kaipaan ylenpalttista urheilua. Mikään sohvaperuna se ei kuitenkaan ole. Se vaikuttaa peruskoiralta, mutta senkin sisällä asuu varmasti se ainutlaatuinen helmi, kunhan sen vain joku näkisi tämän perusolemuksen läpi. Liisu on pienen ja keskikokoisen koiran välimaastosta, mittojen ollessa n. 40cm ja 13-15kg.

19.7.2015
Liisun tavanneet Kulkurien aktiivit luonnehtivat tätä tyttöä iloiseksi, rohkeaksi, sosiaaliseksi ja leikkisäksi koiraksi. Liisu tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta tykkää vähän komennella muita. EHhkäpä parasta olisikin, jos uudessa kodissa ei kovin dominoivaa narttua olisi valmiiksi. Ihanalle ja reippaalle Liisulle on lisätty myös uusia kuvia.

26.9.2015
Liisu on löytänyt oman kotinsa toisaalta.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Liisu luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, tautien varalta testattuna, loishäädettynä ja  sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan sivuillamme koiranomistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

Yhteydenotot Johanna Kotiaholle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: