Enkelikoira: LILINA (nyk. Luna)

Syntymäaika: 1/2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (M. G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
24.4.2021

Mihai Grigorie on Romanialainen eläinsuojelija, jonka kanssa Kulkurit on tehnyt jo pidempään yhteistyötä sterilointien saralla. Hänen perustamallaan M.G. Rescuen tarhalla asuu ympärivuotisesti noin 80 koiraa joista adoptio-ohjelmaamme valikoituu kerrallaan muutamia onnekkaita kodinetsijöitä.

Kaunis, hieman ujohko Lilina pelastettiin Palladyn kunnalliselta tarhalta tammikuussa 2015 yhdessä emonsa ja viiden sisaruksensa kanssa. Nykyään Lilina asuttaa häkkiään yhdessä siskonsa kanssa.

Lilina on aktiivinen ja leikkisä, tarhaoloissa tulee toimeen sekä urosten, että narttujen kanssa. Myös kissaan Lilina on päässyt tutustumaan. Hieman jännitti, mutta rauhallisesti haisteli, eikä pyrkinyt jahtaamaan, vaan antoi kissalle tilaa.

Uusia ihmisiä tavatessa Lilina ei välittömästi juokse ihmisten luo, mutta melko nopeasti uskaltautuu tutustumaan ja saadessaan huomiota, nauttii siitä selvästi.  Lilina antaa käsitellä itseään ja näyttää nauttivan kosketuksesta. Tarhalla Lilina ja Lucy-sisko tukeutuvat toisiinsa. Lilina on kaksikosta hieman rohkeampi ja menee sisaruksista ensimmäisenä tutustumaan tilanteisiin. Tulevassa kodissa voisikin olla reipas koirakaveri, joka auttaisi Lilinaa tutustumaan tarhan ulkopuoliseen maailmaan.

Lilinalle koko tarhan ulkopuolinen maailma on vieras, ja monet asiat näyttäytyvät koiran silmissä ulkomaailmassa varmasti alkuun pelottavina. Lilina on nuori aktiivinen koira, joka varmasti kaipaisi sekä liikuntaa, että aivotyötä. Kuitenkaan tarhalla Lilina ei käyttäydy mitenkään yliaktiivisesti, vaikka liikunta ja virikkeet ovatkin vähäisiä. Lilina haukkuu jonkin verran muiden koirien mukana mutta ei ole tyhjän räksyttäjä.

Lilina on noin 45 cm korkea ja painaa noin 15-18 kg.

Päivitykset

24.4.2021
Luna ehti viettää rakastettuna perheenjäsenenä melkein kolme vuotta ja kokea kaiken sen, minkä koiran elämän aikana kuuluukin saada kokea. Huhtikuussa 2021 Luna menehtyi yllättäen onnettomuuden seurauksena ja jätti perheensä sydämeen suuren surun.

Perhe kirjoittaa Lunasta näin:

“Se, mitä olimme, olemme nyt. Se, mitä meillä oli, on edelleen. Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä. Kun siis kuljen metsässä, jossa kuljimme yhdessä ja etsin aurinkoiselta pientareelta varjoasi, kun pysähdyn kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen ja kädelläni etsin tapani mukaan sinua, enkä enää löydä ja tunnen surun hiipivän sydämeeni, olen hiljaa. Suljen silmäni. Hengitän. Kuuntelen askeltesi ääntä sydämessäni. Et ole poissa, kuljet mukanani, aina, minussa.”

Suurimmat osanottomme Lunan perheelle suureen suruun. Kiitos, kun annoitte ihanalle Lunalle kodin! <3

14.7.2018
Kaunis Lilina lensi eilen 13.7 oman perheensä luo.

15.6.2018
Ihana Lilina varattiin tänään omaan kotiinsa, onnea perheelle!

22.5.2018
Lilinan sisko muutti maaliskuussa oman perheensä luo. Kaunis Lilina odottelee yhä tarhalla omaa vuoroaan. Aktiivimme tapasivat Lilinan toukokuussa ja kuvailivatkin tyttöä tasapainoiseksi ja hurmaavaksi koiraksi. Lilinan käytös on kohteliasta ja se kommunikoi todella hyvin muiden koirien kanssa. Tyttö kiinnostuu kovasti vieraista ja tulee lähelle olematta kuitenkaan tunkeileva. Vierailun aikana Lilina ei juurikaan haukkunut. Päivitetty Lilinalle tuoreita kuvia.

19.3.2018
Lilina aloitti kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Lilina saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, kastroituna ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lilina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tuuli Katainen

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mgrescueromania/videos/2037048373215860/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: