Kodin saanut koira: LINDA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

prof* narttu

* n. 5 kk (30.7.14)

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

30.7.14
Linda löydettiin löydettiin emonsa Nikitan kanssa tien varresta Giovanni Razvanin toimesta. Giovannin huomio kiinnittyi hämmentyneeseen koirapariin, joka ei tuntunut kuuluvan joukkoon. Koska Giovanni tuntee kaikki koirat alueella, hän päätteli oitis, että koirat oli hylätty vain tovi sitten. Koirilla kävi tuuri ja ne pääsivät turvaan kovilta kaduilta, jossa niiden selviytymismahdollisuudet olisivat olleet kovin pienet.

Linda on, kuten nuoren koiran kuuluukin, sosiaalinen, avoin, ystävällinen ja ihmisrakas. Häkissä ollessaan se ajoittain purkaa turhautumistaan ja tylsistymistään haukkumalla. Vapaaksi päästessään se juoksee ja pomppii iloisena ja tervehtii ihmisiä. Neito tulee toimeen lasten ja muiden koirien kanssa.

Aikuisena Linda tulee olemaan maksimissaan kymmenkiloinen, tällä hetkellä sillä on painoa noin viisi kiloa.

Linda etsii sitoutunutta kotia, jossa se saa kärsivällistä, johdonmukaista ja rakkaudentäyteistä johdatusta kotikoiran elämään. Nuoren koiran ottaminen perheenjäseneksi vaatii paljon, joten harkitse hankintaasi huolella. Lindalle tulee opettaa kaikki remmikävelystä sisäsiisteyteen.

11.8.14
Linda on tulossa Suomeen kotihoitoon 30.8. Parasta tietenkin olisi, jos Linda saisi matkustaa suoraan omaan kotiin.

21.8.14
Loistavia uutisia. Kaunotar on tänään varattu omaan kotiinsa Suomeen!

30.8.14
Linda matkusti omaan rakastavaan, loppuelämän kotiinsa <3

Jos tiedostat koiran omistamiseen liittyvät ilot ja surut, olet varautunut panostamaan koiran laadukkaaseen ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan aktiivisen, tasapainoisen ja turvallisen kodin, ota yhteyttä.

Linda luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, tautien varalta testattuna, loishäädettynä ja omalla EU-passilla varustettuna. Tutustuthan kuitenkin ennen yhteydenottoa sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Lindan kodinetsinnässä auttoi Maarit.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: