Kodin saanut koira: LORDI

Syntymäaika: 11/2015
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Roxana Deissima)
Kokoarvio:

 

 

30.12.2016
Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten rankkureiden, toimesta yhdelle Romanian kunnallisista tarhoista. Roxana lähti hakemaan koiraa takaisin ja näki ensimmäisen kerran kunnallisen tarhan kauheuden, koirien tuskan ja ihmisten julmuuden, eikä paluuta entiseen enää ollut.

Lordi pelastettiin noin vuosi sitten sen ollessa vasta muutaman viikon ikäinen. Romaniassa oli tuolloin pahat lumimyräkät ja pentu olikin löytöhetkellä lähes jäätynyt. Silloin sen ei uskottu selviävän, mutta sinnikäs pentu taisteli elämästään ja suureksi ihmeeksi selvisi. Siitä asti Lordi on asuttanut Roxanan mini-shelteriä ja aloittaa nyt kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Lordin rotuperimässä epäillään olevan saksanpaimenkoiraa. Tämä rotu tulee esille sekä ulkoisessa olemuksessa, että käytöksessä. Lordi on hyvin yhteistyökykyinen ja palvelualtis, mutta tulee vaatimaan omistajaltaan työntekoa. Hyvin koulutettuna Lordista on moneenkin, vaikka harrastuskoiraksi. Lordi kiintyy vahvasti omiin ihmisiinsä ja nauttii suunnattomasti näiltä saadusta huomiosta. Se onkin ihmisiä kohtaan hyvin rakastava, sosiaalinen ja ystävällinen koirapoika. Nuoren koiran tapaan se on erittäin aktiivinen ja energinen, mutta ei kuitenkaan mikään mahdoton sählääjä. Se muun muassa leikkii mieluusti muiden koirien kanssa ja tuleekin hyvin toimeen samaa häkkiä asuttavien koirien kanssa. Ruokailutilanteet on ainoita, jolloin se on hieman dominoiva. Se puolustaa jonkin verran omaa ruokaansa, mutta jos toinen koira ei tunge iholle, niin minkäänlaista ongelmaa ei ole. Tulevassa perheessä kannaatin kiinnittää huomiota tähän, että Lordilla on oma rauhallinen paikka ruokailla.

Lordi ei ole kovinkaan haukkuherkkä, mutta sillä on jonkin verran taipumusta vahtia ja ilmoittaakin tarhalle tulijoista.

Lordin koko arvio on hieman häilyvä, mutta korkeutta pojalla sanottiin olevan noin 50-60cm ja painoa noin 30kg.

29.01.2017
Lisätty komealle Lordille uusia kuvia. Tämän pojan kuuluisi jo ehdottomasti olla oman perheen kanssa juoksemassa lenkkipoluilla ja köllöttelemässä kotisohvalla. Enää puuttuu vain se perhe…

20.02.2017
Saimme kuulla tänään aivan mahtavia uutisia. Lordi ollaan varattu omaan kotiinsa Saksaan, jonne se pääsee huhtikuussa matkustamaan <3 Onnellista ja mitä parhainta loppuelämää Lordi!

———————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lordi saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lordi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: